Falun Gong kutsuttiin mukaan Perämerenkaaren kuluttajamessuille Torniossa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Osallistuimme Torniossa pidettäville kuluttajamessuille 29.7.-1.8.2005. Messuilla oli yhteensä 170 näytteilleasettajaa, ja Falun Dafan harjoittajina olimme yksi niistä.

Minuun otti yhtettä Perämerenkaaren kuluttajamessujen järjestäjä ja toivoi, että Falun Gongia esiteltäisiin näillä messuilla. Lupauduimme tulemaan Suomen ja Ruotsin rajalla olevaan Tornion kaupunkiin heinäkuun loppupuolella pidettäville messuille.

Neljä päivää kestävien messujen ajan sää oli loistava ja lämmin, Falun Dafan värikäs esittelykatos näkyi kauas, ja sen edessä oli hyvin tilaa tehdä harjoitusliikkeitä, jotta messuvieraat voisivat tutustua Falun Gongin harjoitusmenetelmään. Katoksessa oli esillä Falun Dafaa ja vainoa esittäviä tauluja. Pöydällä oli materiaalia Kiinassa olevasta harjoittajien vainosta. Useat ihmiset allekirjoittivat ihmisoikeusvetoomuksen, jossa vedotaan vainon loppumisen puolesta. Esillä oli myös muuta Falun Dafa –materiaalia useilla kielillä.

Vaikka emme olleet etukäteen sopineet messujen järjestäjän kanssa esiintymislavan käytöstä, saimme käyttää sitä kahtena päivänä harjoituksien esittelyyn. Esittelyn jälkeen eräs naishenkilö sanoi tarvitsevansa juuri sellaista rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä kuin Falun Dafassa esiteltiin. Hän sanoi olevansa kärsimätön keskustellessaan ihmisten kanssa eikä aina malttanut odottaa kunnes toinen oli esittänyt asiansa loppuun. Tästä oli aiheutunut hänelle usein ongelmia. Esiintymislavalla oli harjoitusliikkeitä tekemässä myös yksi lapsiharjoittaja ja hänen luonnollisuutensa teki vaikutuksen naiseen.

Harjoittajilta kyseltiin Tornionjoki-Haaparanta alueen harjoituspaikkaa ja mahdollisuutta osallistua Falun Dafan kurssille.

Eräs nuori mies oli Turussa nähnyt Falun Gongin harjoittajia puistossa tekemässä harjoitusliikkeitä. Hän kertoi työkiireistään ja halusi tietää Falun Gongin vaikutuksesta stressin poistajana. Kun hän kuuli, että harjoitusliikkeitä voisi kokeilla esityskatoksessamme vaikka saman tien, hän sanoi: ”Mennään kokeilemaan”. Hän pyysi ystävänsä mukaan, ja niin nämä ennakkoluulottomat miehet keskittyivät tekemään osan ensimmäisestä liikesarjasta. Sillä hetkellä taivas oli kevyessä pilvipeitossa, mutta kun teimme liikkeitä silmät kiinni, pilviverho avautui hetkeksi ja aurinko näyttäytyi heijastaen valoa keltaisen katon läpi. Toinen miehistä avasi silmänsä ja kysyi: ”Koimmeko nyt valaistumisen”? Selvästi he olivat mieleltään vapautuneita ja iloisia, totesivat liikkeiden olevan vaikuttavia. Molemmat olivat tarkkaavaisia tehdessään liikettä, ja näytti aivan kuin he olisivat siinä lyhyessä hetkessä halunneet ”imeä” itseensä kaiken tästä hyvää tekevästä Falun Dafasta.

Monet ihmiset olivat kuulleet Falun Gongista ja jo yli kuusi vuotta kestäneestä vainosta, eivätkä voineet hyväksyä vainon raakuutta ja laajuutta. Eräs mies tiesi hyvin kuinka vaino alkoi ja kuinka Falun Gongia on yritetty mustamaalata Kiinan taholta useita kertoja, hän tiesi propagandan läpinäkyvyyden ja pois lähtiessään toivotti meille hyvää jatkoa. Kun ihmiset saivat tietää kuinka Kiinan kommunistinen puolue on luonut Falun Gongin vainon, ja kuinka entinen presidentti Jiang Zemin antoi käskyn tuhota Falun Gong muutamassa kuukaudessa, kun harjoittajien määrä ylitti kommunistisen puolueen jäsenmäärän, ihmiset ilmaisivat ymmärtävänsä ettei vaino tule onnistumaan. Kukaan ei antanut minkäänlaista ymmärtämystä KKP:n toimille.
Eräs vanhempi mies kertoi surullisena miten hän oli nähnyt Pekingissä Taivaallisen rauhan aukiolla kuinka kiinalainen otti esille banderollin, jossa luki jotain Falun Gongista ja kuinka paikalle tuli hyvin nopeasti auto, johon tämä rohkea kiinalainen heitettiin ja auto lähti kovaa vauhtia paikalta. ”En ymmärrä miksi he tekevät niin”, hän sanoi liikuttuneena ja käveli pois. Tämä vanha herra oli yksi näytteilleasettajista ja käveli joka päivä paikkamme ohitse hymyillen myötätuntoisesti. Hänen sydämensä hyvyys heijastui hänen katseestaan.

Esittelykatoksemme eteen pysähtyi eräs mies joka oli nähnyt USA:n matkallaan Philadelphiassa Falun Gongin harjoittajia. Hän oli keskustellut harjoittajien kanssa ja saanut tietää mitä Falun Gong on. Hän oli yllättynyt, että sitä harjoitetaan myös Suomen Lapissa. Kuullessaan, että Falun Gongin valokuvanäyttely oli ollut Rovaniemellä, hän kertoi kuinka hänen piti juuri sillä viikolla mennä kirjastoon ja häntä harmitti kun näyttely jäi nyt näkemättä.

Falun Dafan tunnusmerkissä esiintyvä Swastika kiinnosti erityisesti miehiä. He eivät tienneet, että merkki on ollut tuhansia vuosia hyvän onnen symboli. Messu- tai muissa yleisötapahtumissa meillä on ollut esillä swastikasta kertova esittelytaulu, jossa on sanoin ja kuvin esitetty swastikan historiaa.

Jaoimme esitteitä näytteilleasettajille ja jotkut heistä tulivat allekirjoittamaan vetoomuksen viimeisenä messupäivänä. Eräs mies tuli luoksemme ja sanoi: ”Tuen teitä 100 prosenttisesti, teette erittäin hyvää työtä, tiedän tästä kaikesta”.

Nämä messut olivat mukana olleille harjoittajille Falun Dafan asioiden yhdessä tekemisen kokemista, harjoittajien syvällistä iloa saada tuoda esille maailmankaikkeuden periaatetta ”totuus-laupeus-kärsivällisyys”. Kiitos mukana olleille.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.