Viisitoistavuotias tyttö menehtyi poliisien vainottua hänen perhettään

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Poliisit pidättivät 15-vuotiaan Wang Wei’n Fuyusta Heilongjiangin maakunnasta. Vanhemmat pidätettiin ilman syytä ja häädettiin kotoaan. Poliisien jatkuvan vainoamisen ja uhkailun seurauksena Wang Wei menehtyi maaliskuussa vuonna 2003.

Vuodesta 1999 lähtien Fuyu’n kunnan poliisiasema sekä Fuyu Erdaowanin kaupungin poliisiasema olivat jatkuvasti häirinneet Zou Yumein (Wang Wei’n äiti) kotia. Kesäkuussa 2001 poliisit menivät Zou Yumein kotiin. Koska ketään ei ollut kotona, he murtautuivat sisään laittomasti penkoakseen asunnon. Myöhemmin he löysivät Zou Yumein sekä hänen aviomiehensä. Heidät pidätettiin Fuyun eristyslaitokseen 15 päiväksi ja määrättiin maksamaan 2000 yuanin takuut.

Kun Wang Wei palasi kotiinsa, hän huomasi vanhempiensa olevan poissa, ja että asunto oli pengottu. Poliisit uhkailivat häntä ja komensivat hänet lopettamaan Falun Dafan harjoittamisen. Hänen piti elää yksin 15 päivää vanhempien ollessa vangittuna. Johtuen äkillisestä muutoksesta ja yksinäisyydestä, pelko ja ahdistus valtasi hänen mielensä.

Huhtikuun 22. päivänä 2002 Fuyun Erdaowanin poliisiaseman apulaisjohtaja Wang Kongjiu sekä poliisivirkailija Han Qingyu pidättivät Zou Yumein ilman mitään syytä. He lähettivät hänet Fuyu’n kunnan niin kutsuttuun ”lain valvomalle muutosluokalle.” Wang Wei menetti näin vanhempansa toisen kerran. Pelosta ja masennuksesta tuli kuin sairaus, ja hän laihtui päivä päivältä. Ennen kuolemaansa Wei halusi nähdä äitinsä, mutta poliisit eivät antaneet. Hänen perheenjäsenensä pyysivät poliisia vapauttamaan Zou Yumein. Vastauksena poliisit sanoivat, että ennen vapauttamistaan hänen pitäisi allekirjoittaa niin kutsuttu ”takuuslausunto”, jossa hän tuomitsee Falun Gongin ja maksaa 500 yuanin sakot.

Kun Wein äiti Zou Yumei viimein vapautettiin, oli jo liian myöhäistä. Maaliskuussa 2003 Wang Wei menehtyi 15 vuoden iässä Kiinan kommunistisen puolueen ylläpitämässä Falun Dafan vainokampanjassa.


Huom:

(1) "Muutosluokka” viittaa aivopesun ja kidutuksen käyttämiseen, jonka tarkoituksena on saada Falun Gongin harjoittaja hylkäämään vakaumuksensa.

Englanniksi: http://minghui.ca/mh/articles/2005/7/26/107009.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a28159-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.