Opetuksia kiinalaisista sanonnoista: ”kastele naapurimaan melonipeltoja”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


Ennen korkea-arvoiseksi virkamieheksi tuloaan Song Jiu oli Bianin läänin rauhantuomari lähellä Liangin valtion rajaa. Rajan toisella puolella oli Chu-valtio. Molemmat valtiot kylvivät meloneja rajamailla ja pitivät silmällä toistensa satoja. Liangin valtion kansalaiset olivat erittäin ahkeria maanviljelijöitä ja kastelivat melonipeltoja yhtenään, ja melonit kasvoivatkin niin ikään hyvin. Chu-valtion kansalaiset taas laiminlöivät työnsä ja melonien kastelun. Niinpä heidän meloninsa kasvoivat siten huonosti.

Rajamaan rauhantuomari Chu-valtiosta tuli kateelliseksi ja ärsyyntyi nähdessään eron maiden melonien välillä. Rauhantuomarista vaikuttuneena läänin kansalaiset tulivat myös kateellisiksi ja vihaisiksi Liangin valtion asukkaita kohtaan. Eräänä yönä Chulaiset hiippailivat Liangin melonipelloille ja pilasivat osan meloneista. Huomatessaan seuraavana päivänä tuhot, Liangin kansalaiset raportoivat tilanteesta sotaväen johtajalle ja kertoivat haluavansa kostaa tapahtuneen. Sotaväen johtaja viestitti Song Jiulle sattuneesta ja pyysi lupaa vastata ilkivaltaan. Song Jiu vastasi, ”Pahuus siittää vain pahaa. Jos kostaisitte heille rikoksista, pahentaisitte vain tilannetta. Jos pojallani olisi melonipelto, pyytäisin häntä kastelemaan Chun kansan melonipeltoja öisin ja pitämään hyvän teon salaisuutena.”

Siitä lähtien Liangin kansalaiset kastelivat Chu-valtion melonipeltoja öisin ja joskus myös Chun väki kasteli omia peltojaan päivisin. Seurauksena Chun melonit alkoivat kasvaa paremmin. Chulaiset olivat hyvin hämillään siitä, miten melonit kasvoivatkin niin hyvin, vaikka töitä ei tehtykään hyvin. Chun kansa alkoi salaa tutkia tapausta ja huomasi, että kasvun syynä olivat Liangin kansalaisten kastelutoimet. Chun rauhantuomari oli erittäin hyvillään kuultuaan totuuden melonien kasvusta ja raportoi tapahtuneesta Chun valtion kuninkaalle. Chun kuningas oli häpeissään kansalaistensa puolesta ja sanoi rauhantuomarille: ”Miten saatoit antaa kansalaistesi tuhota Liangin melonipellot? On selvää, että Liangin kansalla on suurempi sydän kuin Chun ihmisillä.” Chun kuningas lähetti paljon rahaa Liangin valtiolle kiittääkseen heitä armollisesta avusta ja ilmaistakseen toiveensa luoda ystävyys-suhteen maiden välille. Ja niinpä valtiot loivat suotuisan liiton, kaikki Song Jiun ansiosta.

Tapauksen johdosta syntyi sanonta ”kastele naapurimaan melonipeltoja”, mikä tarkoittaa, että pienten asioiden takia ei kannata taistella.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a27262-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.