Pohjalainen: Vainottu Falun Gong esittäytyi Vaasassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

12.10.2003

Falun Gongin harjoittajat tunnetaan meillä lähinnä heihin kohdistuvasta vainosta Kiinassa, jossa liike on aikoinaan syntynyt. Vaasassa Falun Gong –liike näyttäytyi eilen kun aiheesta kiinnostuneet kokoontuivat ensimmäiselle kurssilleen.

Mutta mitä Falun Gong on ?

Se on harjoitusmenetelmä keholle ja mielelle ja sitä kutsutaan kultivoinniksi, eli jalostamiseksi. Tämä eroaa esimerkiksi joogasta siinä, että painostus on enemmän henkisellä kuin fyysisellä puolelle. Falun Gong ei kuitenkaan ole mikään uskonto, selvittää kurssin vetäjä Sinikka Suontakanen Jyväskylästä.

Falun Gongissa harjoitetaan viittä liikesarjaa. Kaikki liikkeet ovat pehmeitä ja pyöreitä. Ne eivät ole fyysisesti vaativia, joten jokainen pystyy ne tekemään omalla tavallaan. Edes invaliditeetti ei ole esteenä, sillä esimerkiksi jalka-amputoitu henkilö voi tehdä liikkeet tuolilla istuen. Kysymys on hyvin yksilöllisestä ja henkilökohtaisesta harjoituksesta.

Suomeen 1998

Suomeen Falun Gong –liike tuli 1998, ja kiinnostus asiaa kohtaan kasvaa vähitellen. Runsaat kaksi vuotta aihetta opettanut Sinikka Suontakanen sanoo, että jäsenmäärä ei ole tiedossa koska jäsenrekisteriä ei ole olemassa.

Kun Vaasan kurssin alkamisesta oli kulunut runsas varttitunti, oli paikalle saapunut puolenkymmentä aiheesta kiinnostunutta.

- Mitään ennakkoilmoittautumista ei vaadittu. Kun kurssi joka tapauksessa oli päätetty pitää, niin on aivan sama tuleeko paikalle enemmän tai vähemmän väkeä. Emme halua millään tavoin velvoittaa ketään mihinkään. Tämä on kaikella lailla vapaata toimintaa, sanoo Sinikka Suontakanen.

Terveys koheni

Hänen mukaansa Falun Gongin harjoittajalla terveydentila ja jopa moraali kohenee ajan myötä.

Kartoittaakseen Falun Gongin harjoituksen terveydelliset vaikutukset, eräs ryhmä ammatinharjoittajia ja tiedemiehiä tekivät tutkimuksen noin 12 000:lle Falun Gongin harjoittajalle viidellä alueella Pekingissä.

Tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia tutkittavista kärsi sairauksista ja lähes puolet oli kärsinyt vähintään kolmesta sairaudesta ennen kuin ryhtyi harjoittamaan Falun Gongia. Harjoituksen jälkeen 99 prosenttia oli parantanut terveyttään jossakin määrin ja miltei 60 prosenttia oli päässyt täysin eroon sairauksistaan.

Asiaan vihkiytyneelle tuntuu olevan yhtä tärkeä puhua Kiinassa tapahtuvista vainoista kuin varsinaisesta aiheesta.

Sinikka Suontakanen ei ole tässä suhteessa poikkeus. Hänellä on mukanaan runsaasti materiaalia Kiinan tapahtumista. Tiedotteita, videonauha, cd-levy.

Miksi vainot?

Miksi Kiinassa sitten vainotaan?
- Kun vuoden 1999 alussa tehty tutkimus osoitti, että yli 70 miljoonaa kiinalaista harjoitti Falun Gongia, hallituksen siihen asti myönteinen kanta muuttui vihamieliseksi, sanoo Sinikka Suontakanen.

Syynä tähän oli se, että liikkeessä oli mukana enemmän väkeä kuin kommunistisessa puolueessa oli jäseniä. Kiinan entinen presidentti Jiang Zemin julistikin liikkeen laittomaksi vielä samana vuonna.

Tähän päivään mennessä kymmeniä tuhansia harjoittajia on laittomasti suljettu työleireille, mielisairaaloihin ja vankiloihin, jos he eivät ole suostuneet kieltämään vakaumustaan. Ihmisoikeusjärjestöt, esimerkiksi Amnesty International ovat raportoineet satoja kuolemantapauksia poliisiväkivallan seurauksena. Myös kidutus on yleinen painostuskeino Falun Gongin harjoittajia kohtaan.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.