Bulgaria: Harjoittajat viettävät kuusivuotisen vainon muistoa pitämällä ulkoilmanäyttelyn

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuun 23. ja 24. päivänä Bulgarian Falun Gongin harjoittajat järjestivät ulkoilmanäyttelyn Boris Gardenissa – pääkaupunki Sofian keskuspuistossa. Näyttely oli muistomerkki kuusivuotisesta vainosta Falun Gongia vastaan, jonka Kiinan entinen johtomies Jiang Zemin käynnisti ja jonka Kiinan kommunistinen puolue (KKP) saattoi voimaan.

Sofian kaupunginhallitus hyväksyi näyttelyn järjestämisen ja yleisö osoitti suurta kiinnostusta siihen. Useat mediat raportoivat tapahtumasta. Näyttely sisälsi kuusi esitystaulua kuvaamalla ja antamalla tietoa Falun Gongin tulosta julkisuuteen Kiinassa, vainon alkamisesta, kidutusmenetelmistä joita käytetään pakotettaessa harjoittajia luopumaan vakaumuksestaan, kansainvälisestä tuesta Falun Gongin harjoittajien vapaudelle, lakisyytteistä Jiang Zeminia vastaan ja Bulgarian harjoittajien ponnisteluista levittää harjoitusta ja antaa ihmisille tietoa menneillään olevasta vainosta.

Harjoittajat antoivat myös ihmisille tietoa erilaisista ihmisoikeusrikkomuksista Kiinassa, maan pakkotyöleireistä joissa vankeja kidutetaan ja pakotetaan tekemään halpoja tuotteita länsimaisille markkinoille sekä tiukasta Internet-kontrollista mikä estää kiinalaisia lukemasta tietoa Kiinan kommunistisen puolueen ihmisoikeusrikoksista.

Ihmiset saavat tietää Falun Gongista keskustelemalla harjoittajien kanssa ja katsomalla näyttelyä



Viikonlopun aikana yli 500 ihmisellä oli tilaisuus nähdä näyttely ja saada tietoa Falun Gongista. Useimmat ihmiset ottivat lehtisen ja halusivat tulla oppimaan harjoitukset harjoituspaikalla. He olivat iloisia siitä, että Falun Gongia opetettiin maksuttomasti. Jotkut ihmiset allekirjoittivat vetoomuksen tukien vainon lopettamista. Vetoomus annetaan ensi kuussa YK:lle.

Ihmiset olivat järkyttyneitä kidutusmenetelmistä joita käytetään harjoittajia vastaan Kiinassa. Jotkut sanoivat että ihmisen perustavia ihmisoikeuksia ajatuksen ja uskon vapaudesta ei pidä rikkoa niin julmalla tavalla. Oli myös ihmisiä jotka sanoivat, että he eivät olleet yllättyneitä siitä, että Kiinan hallitus käyttää sellaisia menetelmiä, koska heillä oli samantapaisia kokemuksia painostuksesta ennen vuotta 1989 kun Bulgaria oli vielä kommunistinen maa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a27884-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.