Falun Gong esillä Virossa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongia esiteltiin Viron Saarenmaalla torstaista lauantaihin 21-23.8 terveys ja hyvinvointi –henkisellä tapahtumalla. Virolaisten harjoittajien lisäksi Saarenmaalle saapui harjoittajia Suomesta ja Latviasta.

Falun Gongin harjoitusmenetelmä koostuu viiden liikesarjan lisäksi henkisistä periaatteista, arvoista ja hyveistä joita opiskelemalla ja seuraamalla jokapäiväisessä elämässä voi kehittää omaa henkistä ja fyysistä terveyden tilaa. Falun Gongin pääperiaatteet ovat ”totuudenmukaisuus – laupeus – kärsivällisyys”. Menetelmä on yksilökohtainen ja siksi Falun Gongia esitelläänkin yleensä erilaisilla ihmisen henkisyyttä ja hyvinvointia käsittelevillä messuilla ja tapahtumilla. Myös Saarenmaalla järjestetyllä Alternativ –tapahtumalla oli teemana ihmisen henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Virolaiset ottivat harjoituksen vastaan avoimesti ja mielenkiinnolla, ja osalle menetelmä oli jo entuudestaan tuttu. Vaikka Falun Gong tuleekin Kiinan kulttuurista, se on silti yleismaailmallinen harjoitusmenetelmä ja soveltuu ihmisille kaikista eri kulttuureista. Mestari Li Hongzhin sanoin ”päättäväinen qigongin harjoittaja ei koskaan epäonnistu ymmärtämään sen[1] syvällistä terävyyttä jos hän yrittää opiskella sitä tarkkaavaisesti.”

Kiinan hallituksen vainotoimenpiteet esillä Tallinnassa

Kiinan hallituksen vainotoimenpiteet esillä Tallinnassa

Maanantaina Tallinnan Kiinan suurlähetystöllä järjestettiin mielenosoitus Falun Gongin vainon lopettamisen puolesta. Lähetystön edessä vedonneet harjoittajat vaativat Kiinan hallitusta lopettamaan Falun Gongin vainon, sekä vangittujen Falun Gongin harjoittajien välitöntä vapauttamista. Vetoomusta saapui seuraamaan useita median edustajia ja TV-asemia.

Kiinan kommunistipuolue kielsi Falun Gongin harjoittamisen Manner-Kiinassa 1999 ja käynnisti ankarat vainotoimenpiteet harjoituksen kitkemiseksi. Syynä vainoon oli lyhyesti se, että Falun Gongin harjoittajien lukumäärä ylitti Kiinan kommunistipuolueen jäsenmäärän kymmenillä miljoonilla, eikä virallisesti ateistisen kommunistipuolue totalitääriseen tapaansa pystynyt hyväksymään perinteisestä kiinalaisesta kulttuurista syntynyttä henkistä liikettä, joita se on koko historiansa aikan pyrkinyt tukahduttamaan. Joidenkin arvioden mukaan Kiinan työleireillä olevista 6 miljoonasta vangista noin puolet on Falun Gongin harjoittajia ja noin 3000 harjoittajaa on vahvistetusti(www.clearwisdom.net) kuollut kidutukseen ja pahoinpitelyyn Kiinan viranomaisten käsissä. Länsimaissa Kiinan hallituksen vainotoimenpiteet ovat näkynyneet propagandan levittämisenä. Kiinan hallituksen omistamat mediat ovat vääristelleet Falun Gongin opetuksia ja leimanneet harjoitusta ”pahaksi kultiksi” ja harjoittajia on mustamaalattu mielenvikaisiksi yhteiskunnan vihollisiksi. Heti vainon alussa kaikki Falun Gongin kirjallisuus poistettiin myynnistä ja tuhottiin, jotta tavallisella yleisöllä ei olisi mahdollista muodostaa puolueetonta käsitystä Falun Gongista. Kaiken tämän tarkoituksena on pyrkimys oikeuttaa harjoituksen kielto ja sen vaino. Vainon käynnistyttyä länsimainen media julkaisi myös Kiinan hallituksen levittämää propagandaa, asiaa sen tarkemmin tutkimatta. Clearharmony.netin toimitus kehottaakin tässä yhteydessä kaikkia medioita tutkimaan Falun Gong –kysymystä ja raportoimaan aiheesta puolueettomasti.

[1] Dafa – Suuri Laki tai Suuri Tie. Falun Gong tunnetaan myös nimellä Falun Dafa. Dafa sanalla tarkoitetaan yleisesti ottaen Falun Gongin periaatteita, johon yllä mainittu lause viittaa.
Lainaus kirjasta "Falun Gong"

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.