Ruotsi: Falun Gongin rantautumista Eurooppaan juhlittiin Tukholmassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

11. kesäkuuta eli Euroopan Falun Dafa -konferenssia edeltävänä päivänä Falun Gongin harjoittajat ympäri Eurooppaa saapuivat Tukholmaan esittelemään Falun Gongia lukuisiin eri tapahtumiin. Esillä oli vahvasti myös Falun Gongin harjoittajiin kohdistunut vaino Kiinassa.

Kymmenen vuotta sitten armollinen Mestari Li saapui Eurooppaan, opetti Falun Gongia Ruotsissa, antoi opastusta harjoittajille kultivointiin ja toi Eurooppaan hyvän tulevaisuuden. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Falun Gongin harjoittajat kokoontuvat tuomaan Falun Gongin hyvyyttä Tukholman ihmisille sekä - herättääkseen ihmisten omatunnon ja yhteiskunnan tuen - myös tiedottamaan KKP:n rikoksista ja Falun Gongin vainosta, jotta nämä julmuudet saataisiin loppumaan mahdollisimman pian.

Rauhallinen musiikki ja kauniit liikesarjat rohkaisivat useita ohikulkijoita pysähtymään ja katsomaan esitystämme. Ihmiset ottivat mielellään esitteitämme ja paperista taiteltuja lotuskukkia, joita harjoittajat itse olivat tehneet. Jotkut jopa opettelivat liikkeitä paikan päällä.

Harjoitusten esittelyäHarjoittajat jakoivat esitteitä Falun Gongista ja tiedottivat Kiinassa tapahtuvasta vainosta
Ohikulkijat tekivät perässä Falun Gongin hitaita liikesarjoja

Iltapäivällä muutamia harjoittajia esiintyi Tukholman keskustassa. Euroopan "Taivaallinen kaunotar"-tanssiryhmä esitti ohjelmistostaan tanssit "Lootuskukan ylistys", "Pyörivä Falun" sekä joitakin uudempia numeroitaan.

Tanssiesityksiä

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a27171-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.