Falun Gongin harjoittaja rva Zhou Yafang, Hunanin maakunnasta kuolee poliisin kiduttamisesta saamiinsa vammoihin

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Rva Zhou Yafang asui Hengyangin kaupungissa Hunanin maakunnassa. Hän oli ainoastaan 30 vuoden ikäinen kuollessaan. Vain sen vuoksi että hän harjoitti Falun Gongia, Qidongin piirikunnan julkinen turvallisuustoimisto piti häntä vankina yli kaksi vuotta.

Työleirin vartijat hakkasivat Zhou Yafangia. Kidutuksen seurauksena hän menetti tajuntansa. Häntä hakattiin kunnes hänen kasvonsa olivat muodottomat ja kidutus teki hänet kuihtuneeksi kuoreksi. Hän oli kuolemaisillaan.

Kun hänet vapautettiin hän saattoi tuskin pitää huolta itsestään koska hän oli fyysisesti erittäin heikko. Hänen perheensä lähetti hänet sairaalaan kaksi kertaa ensiapuun. Ensimmäisellä kerralla hänen sairaalassa olonsa maksoi yli 10 000 yuania ennen kuin hän lopulta pääsi kotiin. Hänen terveytensä ei kuitenkaan tullut paremmaksi. Hänen perheensä lähetti hänet uudelleen ensiapuun. Koska häntä oli kidutettu niin pahoin pidätyksen aikana, hän kuoli hoidosta huolimatta kodissaan syyskuun lopulla vuonna 2004. Suoraan vastuussa olevia henkilöitä tutkitaan tästä asiasta.

Avainhenkilöt harjoittajien vainossa Qidongin piirikunnassa ovat seuraavat.

He Shenrong, poliittisen- ja turvallisuusosaston johtaja Qidongin julkisessa turvallisuustoimistossa. Hän oli pääasiallisesti vastuussa Falun Gongin harjoittajien vainosta Qidongin kaupungissa. Hän on kiduttanut melkein kaikkia harjoittajia jotka on vangittu Qidongin kaupungissa (yli 200 tapausta). Hän on tunnettu julmuudestaan ja hän kiduttaa harjoittajia menetelmillä kuten ”Hakata harjoittajan koko kehoa”, ”Bei Baojian (kantaa miekkaa)”, ”Diao Banbianzhu (riiputtaa yhtä kehon puolta kuin sikaa)”, ”Istua tiikeripenkissä”, ”Lävistää kymmenen sormea neuloilla”, ”Väkivaltaista pakkosyöttöä maustetulla keitolla”, jne.

Shou Youzhong, Qidongin pidätyskeskuksen varajohtaja, joka on myös He Zhenrongin appi. Hän on hyvin toimelias Falun Gongin harjoittajien vainossa käyttäen erilaisia puupamppuja ja bambupiiskoja hakatessaan harjoittajia.

Zhou Daosheng, Qidongin piirikunnan pidätyskeskuksen vanginvartija joka hakkaa harjoittajia julmasti aseilla joihin on urinoitu tai ulostettu.

Kiinaksi: http://www.minghui.ca/mh/articles/2004/11/4/88281.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a23028-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.