Eurooppalainen kuoro “The European Choir - Coming for You” esiintyi ensimmäistä kertaa Tukholmassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kesäkuun 11. päivänä 2005 eurooppalainen kuoro ”The European Choir - Coming for You”* esiintyi Ruotsissa ensimmäistä kertaa. Kuoro lauloi konsertissa ”Coming for You – Where East Meets West” ("Tulen sinun vuoksesi – missä itä kohtaa lännen") Berwaldshallennissa, Tukholmassa. Konsertin tukijoina olivat New Tang Dynasty –televisio sekä Kulturföreningen Främja Traditionell Kultur & Konst (Perinteisen kulttuurin ja taiteen edistämisyhdistys). Konsertissa esiintyivät myös tunnettu kiinalainen oopperalaulaja ja tenori Guan Guimin, Lendvai String Trio sekä tanssija Kathleen Quinlan.

”The European Choir - Coming for You” perustettiin Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla vedonneiden Falun Gongin harjoittajien inspiroimana. Marraskuussa 2001 35 Falun Gongin harjoittajaa matkusti Kiinaan vedotakseen Falun Gongin vainon lopettamisen puolesta.

Eurooppalainen kuoro on esiintynyt aikaisemmin Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Hongkongissa. Kuoro sai lämpimän vastaanoton Tukholmassa.

*"Eurooppalainen kuoro -Tulen sinun vuoksesi"

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a27268-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.