Poliisit pidättivät Yu Qizhaon Annqiun kaupungissa – 80-vuotiaat vanhemmat jäävät yksin

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Maaliskuun 15. päivänä 2005 Yu Qizhao (mies), Falun Gongin harjoittaja Sangjiayaon kylästä Anqiun kaupungista, pidätettiin. Häntä pidetään tällä hetkellä vangittuna Wangcunin pakkotyö- ja koulutuskeskuksessa ”uudelleen kouluttamista” varten. Hänen vanhempansa ovat molemmat yli 80 vuoden ikäisiä ja toinen heistä on vammautunut. Yu oli ainoa, joka piti heistä huolta.

Yun vanhemmat eivät tienneet mitään poikansa pidättämisestä. Korkean ikänsä vuoksi he ovat lähes kuuroja. Päivä poikansa pidätyksen jälkeen poliisit tulivat hakemaan vanhempien allekirjoitusta. Koska vanhemmat ovat lukutaidottomia, poliisin piti hankkia paikalle joku toinen allekirjoittamaan heidän puolestaan ja ottamaan sormenjäljet. Vanhemmat eivät ole siitä lähtien kuulleet pojastaan mitään. He eivät kykene huolehtimaan itsestään täysin, ja niin heidän täytyi pyytää sukulaisiltaan apua. He ikävöivät poikaansa.

Yu Qizhao 50 pidätettiin laittomasti vuonna 2003 Falun Gongin harjoittamisen vuoksi. Poliisit kertoivat vanhemmille, että hänet vangittaisiin 30 päiväksi. Kolmenkymmenen päivän jälkeen poliisien sanat osoittautuivat valheellisiksi. Vanhemmat menivät tiedustelemaan asiasta kylän puoluesihteeriltä. KKP:n sihteeri sanoi, että hän ei tiedä tapauksesta mitään ja ehdotti menemistä poliisin puheille. Poliisit kertoivat, että Yu oli lähetetty ”uudelleen koulutettavaksi.” Vanhemmat olivat asiasta hämmästyneitä ja kysyivät syytä. ”Mitä lakia hän rikkoi?” Poliisi vastasi: ”Koska hän harjoittaa Falun Gongia.”

Yun vanhemmat sanoivat, että he tarvitsevat poikaansa pitämään heistä huolta. Poliisi vastasi: ”Voitte mennä KKP:n komiteaan vetoamaan.”

Kun vanhemmat pyysivät poliiseja saattamaan heidät KKP:n komitean luokse, poliisit eivät pelkästään kieltäytyneet vaan he ajoivat vanhan pariskunnan samalla ulos.

Yu Qizhaota pidetään vangittuna Wangcunin työ- ja koulutuskeskuksessa.


Sang Shengyun, Sangjiayaon kylän KKP-sihteeri: 86-536-4730391

Liujiayaon poliisiasema: 86-536-4730119

Liujiayaon KKP:n komitea: 86-536-4730001


Kiinaksi: http://www.minghui.ca/mh/articles/2005/5/28/102821.html
Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2005/6/20/62032.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.