Kaksikymmentäneljä esimerkkiä lapsen kunnioituksesta vanhempiaan kohtaan (11): Wu Meng houkuttelee hyttysiä juomaan vertansa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiinan historiassa on runsaasti tarinoita esimerkillisestä kunnioituksesta vanhempia kohtaan. Yuan-dynastian (1280-1368 jkr) aikana Guo Jujing valitsi ja kokosi ”24 esimerkkiä vanhempien kunnioittamisesta” surressaan isänsä kuolemaa. Hän kertoi kuuliaisten lasten teoista vanhempiaan kohtaan Keisari Shunin ajasta alkaen omaan aikakauteensa asti. Vielä tänäänkin nämä tarinat muodostavat tärkeän osan puhtaasta kiinalaisesta hyveestä.

* * * * *
Jin-dynastiassa (265-420 jKr.) kahdeksanvuotias poika nimeltään Wu Meng palveli vanhempiaan omistautuneella kuuliaisuudella. Hänen perheensä oli hyvin köyhä eikä heillä ollut varaa asentaa hyttysverkkoa. Kuumina kesäiltoina hyttyset tulivat sisään laumoissa tiiviinä kuin usva. Pieni poika otti pois paitansa ja antoi hyttysten tulla paljaalle iholleen. Hän katseli kun ne joivat itsensä täyteen hänen vertaan ja lensivät pois. Hän ei nostanut kättään hätistelläkseen niitä pois riippumatta siitä kuinka kivuliaasti ne pistivät häntä. Wu Meng ei ollut tyhmä, mutta miksi hän ei hätistellyt hyönteisiä pois?

Hän tiesi että hänen vanhemmillaan ei ollut hyttysverkkoa sängyn vieressä. Jos hän ajaisi hyttyset pois keholtaan, ne lentäisivät varmasti hänen vanhempiensa luo ja herättäisivät isän ja äidin puremisellaan. Joten kuulias poika antoi sen sijaan hyttysten juoda omaa vertaan.

Jotta vanhemmat eivät saisi tietää tästä uhrautumisesta ja vaatisi sen lopettamista, poika heräsi aikaisemmin kuin vanhemmat ja laittoi paitansa päälleen peittäen paisuneen kehonsa ja palasi takaisin omaan sänkyynsä. Mutta eräänä aamuna kun hän oli väsynyt unen puutteesta, hän ei herännyt laittamaan paitaa päälleen. Hänen isänsä nousi ylös ja löysi poikansa nukkumassa vanhempien sängyn vieressä. Hän katsoi pojan surkeaa, hyttysten puremaa ihoa jota peittivät punaiset juovat, ja ymmärsi heti mitä Wu Meng oli tehnyt heidän vuokseen. Pojan isä herätti vaimonsa ja kertoi hänelle tapahtumasta. Molemmat vanhemmat olivat syvästi liikuttuneita poikansa epäitsekkäästä huolesta heidän puolestaan, ja he alkoivat itkeä. He olivat niin liikuttuneita että naapurit saattoivat kuulla heidän itkunsa äänen. Kaikki naapurit kokoontuivat tutkimaan asiaa ja saivat tietää Wu Mengin uhrautumisesta vanhempiensa eteen.

Kaikki ajattelivat että pojan kunnioitus vanhempiaan kohtaan oli hyvin huomiota herättävä, erityisesti sen vuoksi että hän oli vain kahdeksan vuotta vanha. Joku kertoi jutun paikalliselle rauhantuomarille, joka kirjoitti kannanoton Lohikäärmeen Valtaistuimelle antaakseen tietoa keisarilliselle valtaistuimelle. Täten asia tuli keisarin tietoon, joka antoi Wu Mengille palkkioksi stipendin keisarilliseen akatemiaan. Sen lisäksi hän antoi perheelle hyttsyverkkoja ja palkkaa, jotta heidän ei koskaan enää tarvinnut kärsiä puutetta elämässään.

Runo hänen kunniakseen kertoo:

Kesäyöt ilman hyttysverkkoja!
Tuhansia hyönteisiä,
hän ei kuitenkaan kohottanut kättään.
”Juokaa vain vertani ja täyttäkää vatsanne,
Kunhan ette häiritse vanhempiani heidän nukkuessaan!”

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a26164-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.