Satakunnan kansan artikkeli muistutti Falun Gongin rauhallisuudesta

Falun Gongin harjoittajat esittelivät harjoitusmenetelmäänsä Yyterin hyvinvointimessuille 8. huhtikuuta 2005. Satakunnan kansa julkaisi artikkelin messujen jälkeisellä viikolla Falun Gongista.

Falun Gong on kiinalainen harjoitusmenetelmä, missä ihminen pyrkii kehittämään itseään liikesarjojen avulla sekä noudattamalla henkisiä periaatteita.

Satakunnan kansa kertoi Falun Gongin vainosta Kiinassa, mutta siinä tuotiin pääasiassa esille Falun Gongin rauhallisuus sekä sen myönteiset vaikutukset. Harjoittajat opettivat messuvieraille paperisten lootuksenkukkien taittelua.

Messuilla mukana ollut helsinkiläinen Jaakko kiinnostui Falun Gongista kolme vuotta sitten. ”Olen aiemmin kokeillut akupunktiota ja luotan kiinalaiseen lääketieteeseen. Ajattelin, että sieltä voisin 1öytää erilaista viisautta. Halusin myös kehittää itseäni. Uskon, että minulla on nykyisin parempi itsehallinta. Pystyn olemaan rauhallisempi ja rationaalisempi”.

Falun Gong -liikkeitä on viisi. Ne ovat yksinkertaisia, mutta harrastajien mukaan tehokkaita. Liikkeiden lisäksi harrastajat pyrkivät oman luonteensa, sydämensä ja arvojensa kehittämiseen. Falun Gong tuotiin julkisuuteen 1992, ja harjoituksesta tuli nopeasti todella suosittu. Vuonna 1999 harjoittajien lukumäärä oli lähes 100 miljoonaa, missä vaiheessa Kiinan kommunistisen hallituksen johto kielsi harjoituksen ja aloitti raa’an vainon sen harjoittajia vastaan.

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.