Rouva Zhang Chunlan joka oli 55-vuotias erittäin taitava opettaja kuoli kidutuksen seurauksiin Dalianin kaupungin pakkotyöleirillä – myöhempiä uutisia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Zhang Chunlun oli opettajana Changjiangin kadun peruskoulussa Dalianin kaupungissa, Liaoningin maakunnassa. Hän sai monta kertaa kunnianosoituksen ”Huomattava Opettaja” sekä Dalianin kaupungissa että Liaoningin maakunnassa. Siitä alkaen kun hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1997, hän hyötyi siitä paljon sekä fyysisesti että henkisesti.

Vuonna 2000 Zhang meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta jonka seurauksena hänta pidettiin vankina Xigangin alueen poliisioasatolla Dalianin kaupungissa. Sinä aikana hänelle annettiin sakkoja ja hänen kotinsa tutkittiin läpikotaisin. Hän menetti kymmeniä tuhansia yuaneja sen vuoksi.

Koska hän halusi päättäväisesti jatkaa Falun Gongin harjoittamista, Zhang lähetettiin pakkotyöleirille kahdeksi vuodeksi ja hänet vietiin Dalianin kaupungin pakkotyöleirille. Hänet pakotettiin tekemään raskasta työtä ja elinehdot siellä olivat kauhistuttavat. Näissä olosuhteissa ja koska hänet oli eristetty ulkomaailmasta, hänen terveytensä vahingoittui vakavasti. Zhangin paino putosi 70 kilosta 34 kiloon. Hän kuoli traagisesti elokuun 29. päivä 2003.


Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2004/12/22/91951.html

Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a23941-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.