Yhdysvallat: Tuhannet kokoontuivat New Yorkiin tukemaan miljoonan ihmisen eroa Kiinan kommunistipuolueesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lauantaina 23. huhtikuuta 2005 useita tuhansia ihmisiä kokoontui Manhattanin kiinalaisessa kaupunginosassa tukemaan miljoonan ihmisen eroa Kiinan kommunistipuolueesta (KKP). Tapahtumassa esiteltiin historiallisia vainotoimenpiteitä, joita KKP on Kiinan kansalaisia vastaan käyttänyt. Esillä oli mm. lavastettuja menetelmiä meneillään olevasta Falun Gongin harjoittajien vainosta, jota on kestänyt jo kuusi vuotta.

Kulkueessa ajavan auton lavalla naispuolinen Falun Gongin harjoittaja piti ylpeästi ”Falun Dafa on hyvä” –banderollia, toisen osallistujan esittäessä pampulla lyövää poliisia. Tapahtuma kuvasi eloisasti sisukasta, rauhanomaista ja rohkeaa työtä, jota harjoittajat ovat tehneet kertoessaan ihmisille totuutta Falun Dafasta Kiinan hallituksen propagandan takaa. Seuraavaksi kulkueessa harjoittajat esittelivät useita kidutusmenetelmiä joita Kiinassa käytetään pakottamaan harjoittajia luopumaan uskostaan ”Totuudenmukaisuuteen, Laupeuteen, Kärsivällisyyteen”, jotka ovat Falun Dafan opetuksien pääperiaatteet.

Viimeisen kuuden vuoden aikana KKP on käyttänyt ihmishistorian julmimpia epäinhimillisiä kidutusmenetelmiä vainoamaan Falun Dafa –harjoittajia. Jiang Zeminin antaman määräyksen (”mustatkaa heidän maineensa, saattakaa heidät taloudellisesti vararikkoon ja tuhotkaa heidät fyysisesti”) jälkeen, on joka kuukausi vainottu kuoliaaksi kymmeniä, tai jopa satoja Falun Gongin harjoittajia. Keskeneräisen tilaston mukaan 1882 harjoittajaa on vainottu kuoliaaksi KKP:n toimesta.

Kaikesta huolimatta, KKP tuomittiin epäonnistumaan siitä hetkestä lähtien kun se alkoi vainoamaan ”Totuudenmukaisuutta-Laupeutta-Kärsivällisyyttä”. Harjoittajat Kiinassa vaarantavat elämänsä levittääkseen ihmisille totuutta vainosta; Kiinan ulkopuolella Falun Dafa on levinnyt yli 60 maahan ja nyt yhä useammat ihmiset harjoittaa Falun Dafaa. Samaan aikaan yhä useampi ihminen saa tietää totuuden vainosta ja antaa tukensa harjoitukselle. Useat hallitukset sekä virkamiehet ovat esittäneet julkilausumia Falun Dafan tukemiseksi. Oikeuden ääni on tulossa entistä kuuluvammaksi, tuomiten KKP:n Falun Gongin harjoittajien vainon. Oikeusjuttuja yksittäisiä vainoajia vastaan on nostettu yksi toisensa jälkeen eripuolilla maailmaa.

Tänään Manner-Kiinassa, 9-selitystä kommunistipuolueesta on käynnistänyt KKP:sta eroamisen aallon. New Yorkissa, sekä muualla maailmassa, ihmiset ovat tänään vedonneet tukeakseen miljoonan ihmisen eroa KKP:sta. Romahtamisen partaalla oleva KKP on juuri käynnistänyt laajimman kansallisen pidätyskampanjan sitten heinäkuun 1999.

Käynnistettyään Falun Gongin vainon, KKP on ajanut itsensä tuhon partaalle. Viimeaikaiset laajamittaiset pidätykset ovat vain sen kuolinkamppailua, ja vain nopeuttavat puolueen tuhoa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a26153-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.