Norja: Falun Gongin positiivisten terveysvaikutusten esittelyä terveysmessuilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Huhtikuun alussa Norjan terveysministeriö järjesti vuosittaisen kokouksensa. Tänä vuonna pääaiheena oli se, kuinka Norjan hallitus voisi kohentaa kansansa terveyttä toimimalla yhteistyössä kansalaiskeskusten ja voittoa tavoittelemattomien vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Norjan Falun Gong -yhdistyksen jäsenet ja useat muut harjoittajat ottivat kokoukseen osaa kansalaisjärjestönä.

Kokouksen aikana yli neljäkymmentä hallituksen osastoa ja vapaaehtoisryhmää järjesti näyttelyitä, joista yksi oli Norjan Falun Gong –yhdistyksen esittely Falun Gongin positiivisten terveysvaikutusten tieteellisistä tutkimusraporteista. Harjoittajat esittelivät myös Falun Gongin liikesarjoja.



Falun Gongin kojulla ihmisille kerrottiin, kuinka harjoittajat ovat tulleet fyysisesti ja henkisesti terveiksi harjoittamisen kautta. Falun Gong tunnetaan kultivointiharjoituksena, koska harjoittajat pyrkivät kehittämään, ts. kultivoimaan, kehoaan ja mieltään. Harjoittajat esittelivät terveystutkimuksia, jotka tehtiin Pekingissä ennen kuin harjoitus kiellettiin Kiinassa. Heillä oli myös tietoa Taiwanilaisista terveystutkimuksista, sekä Saksalaisista lääketieteellisistä raporteista harjoituksen terveysvaikutuksista.

Ihmisillä oli myös mahdollisuus nähdä harjoitusliikkeiden esittely, ja monet olivat kiinnostuneita, pysähtyen kojulle tekemään kysymyksiä. Jotkut osallistujat sanoivat tunteneensa olonsa hyväksi jo pelkästä harjoitusten katselusta. Falun Gongin opetuksen ja harjoittamisen maksuttomuus sai kunnioitusta ja hämmästystä osakseen. Jotkut vierailijat esittivät toiveen kokeilla harjoitusta työpaikallaan. Kojulla oli myös esillä tietoa Kiinassa tapahtuvasta Falun Gongin vainosta.

Kokouksen jälkeen harjoittajat antoivat järjestäjille paperisen lootuskukan ja kertoivat heille kukan erikoisesta merkityksestä Kiinan muinaisessa kulttuurissa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a25919-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.