Saksa:Falun Gongin yhdeksän päivän seminaari järjestetään ensimmäisen kerran koulussa Chamin kaupungissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Chamin, Bavarian metsäaluuella olevan pienen kaupungin asukkaat ovat saaneet hyvän ymmäryksen Falun Gongista monien eri esittelyjen kautta joita on pidetty Chamissa. Falun Gongin harjoittajat ottivat yhteyttä paikalliseen kouluun ja pyysivät lupaa 9-päiväisen Falun Gongin seminaarin pitämiseen. Koulun rehtori antoi heille sydämellisesti luvan ja lupasi tarjota luokan ja joitakin tarvikkeita ilman kustannuksia heidän käytettäväkseen. Rehtori tarjoutui myös auttamaan seminaarin valmisteluissa.

Neljä paikallista sanomalehteä ja muutamat sanomalehdet naapurikaupungeista julkaisivat ilmoituksia Falun Gongin seminaarista. Yksi niistä julkaisi myös raportin seminaarista etusivullaan, sekä myös erään amerikkalaisien lääkärin tutkielman Falun Gongin hyvästä vaikutuksesta ihmisten terveyteen. Sen seurauksena Falun Gongista tuli suosittu puheenaihe asukkaiden keskuudessa. Seminaariin ilmoittautujien määrä oli odotettua suurempi ja rehtori järjesti meille sen vuoksi suuremman luokan.

Kaikenikäiset ihmiset elämän eri poluilta ottivat osaa seminaariin: lapsia, teini-ikäisiä, ylisopiston opiskelijoita, kotirouvia, insinöörejä ja eläkeläispariskuntia. Osanottajat antoivat myönteistä palautetta ja ajattelivat, että Falun Gong on oikeamielinen kultivointimenetelmä. Näytti siltä kuin kynttilä olisi sytytetty heidän sydämiensä syvyydessä. Heidän mielestään Falun Gong oli hyvä ja helppo oppia. Harjoituksien tekeminen sai heidät tuntemaan olonsa mukavaksi.

Kun Mestari Li Hongzhi ensiksi teki Falun Gongin tunnetuksi yleisölle Kiinassa vuodesta 1992 vuoteen 1994, hän opetti menetelmän 9-päiväisen luennon kautta. Harjoittajat pitävät nyt yhdenksän päivän luentosarjoja levittäessään menetelmää, jolloin he näyttävät opetustarkoituksessa videon Mestari Li’n luennoista ennen kuin osanottajille opetetaan harjoitukset. Harjoittajat puhuivat myös kokemuksistaan siitä kuinka he saivat tietää Falun Gongista ja jakoivat ajatuksiaan 9-päiväisen seminaarin aikana. He olivat iloisia ihmisten puolesta, joilla oli mahdollisuus saada tietää Falun Gongista.

Yhdeksänpäiväisen seminaarin aikana harjoittajat näyttivät myös joitakin lyhyitä filmejä Falun Gongista ja vastasivat kysymyksiin vainosta menetelmää vastaan Kiinassa. Samanaikaisesti monet Chamin asukkaat allekirjoittivat nimensä vetoomukseen, jossa vaaditaan vainon välitöntä lopettamista. Jotkut heistä tahtoivat ystäviensä ja tuttaviensa saavan ymmärrystä Falun Gongista ja pyysivät lehtisiä heillekin. He pyysivät myös muiden kaupunkien harjoituspaikkojen puhelinnumerot toivoen, että heidän sukulaisensa voisivat oppia harjoitukset. Lopuksi 9-päiväinen Falun Gongin seminaari päättyi yleisön vilpittömiin suosionosoituksiin.

Sanomalehtiartikkeleita 9-päiväisestä seminaarista

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a25861-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.