13-vuotiaan tytön sydäntäsärkevä kertomus: Naispuolisen harjoittajan Chen Shulanin tyttären Li Yingin haastattelu (osa 2)

Osa 1: http://fi.clearharmony.net/articles/200504/2606.html

Nuo ihmiset olivat niin kauheita. He vangitsivat koko perheeni; vaikka olen lapsi en voi paeta. Nämä ihmiset tappoivat enoni. Olen surullinen aina kun vain ajattelen häntä ja kuinka häntä vainottiin julmasti. Hän oli vangittuna useita kertoja vain sen vuoksi, että hän kertoi totuuden. Näin omin silmin kuinka säälimättömästi häntä hakattiin.

Silloin oli uuden vuoden päivä vuonna 2001. Perheenjäsenet, joita oli seitsemän, menivät Taivaallisen Rauhan Aukiolle selventämään totuutta Falun Gongista. Tämä oli viimeinen kerta kun näin perheeni yhdessä. Sinä päivänä satoi vähän lunta. Noin klo kahdeksan aikaan aamulla avasimme käsintehdyn banderollin Taivaallisen Rauhan Aukiolla. Banderolli oli kaksi metriä pitkä ja siinä oli punaiset kirjaimet keltaisella pohjalla. Siinä luki:”Falun Dafa on hyvä.” Koko perhe huusi: ”Falun Dafa on hyvä.” Yhtäkkiä ryhmä siviilipukuisia poliiseja ilmestyi tyhjästä. He työnsivät meidät maahan ja ottivat pois banderollimme. Olin ihmiskasan päällä. Käänsin päätäni ja näin erään miehen lyövän isoisääni selkään. Toinen mies astui enoni pään päälle nahkasaappailla ja pyöritti niitä edestakaisin kuin hän olisi sammuttanut tupakantumppia. Verta valui enoni korvista. Mutta enoni oli kuitenkin vahva ja huusi: ”Falun Dafa on hyvä!” Useita ihmisiä katseli ympärillämme.

Myöhemmin poliisit laittoivat meidät bussiin. Bussissa oli yli 60 harjoittajaa. Huusin: ”Falun Dafa on hyvä! Falun Dafa on oikeamielinen Fa!” Huusin kerran, ja kaikki toistivat. Tällä tavalla huusimme koko matkan.

Toimittaja: Kuinka kauan jouduit olemaan Chaofenganin aivopesukeskuksessa?

Li Ying: Noin kolme viikkoa. Minua piinattiinjoka päivä. Kahdeksan päivää myöhemmin minut pakotettiin allekirjoittamaan heidän lausuntonsa. Seuraavana päivänä he antoivat minun mennä takaisin kouluun. Mutta minulla ei kuitenkaan ollut henkilökohtaista vapautta. Minua tarkkailtiin joka päivä. En halunnut olla siellä. Kahden tai kolmen viikon jälkeen ehdotin, että he antaisivat minun mennä asumaan yksityiseen täysihoitolaan (se on liikeyritys joka huolehtii lasten ruuasta ja asumisesta kun vanhemmat ovat liian kiireisiä). Päivää ennen kuin äitini vangittiin hän järjesti minulle yksityisen täysihoitolan.

Päivää ennen kuin lähdin pois aivopesukeskuksesta, eräs mies ja nainen kutsui minut luokseen. He halusivat, että annan heille suullisen takuun (etten harjoita Falun Gongia). Nainen istui ja katseli minua silmät raollaan aivan kuin hän odottaisi minun sanovan jotain. Hänen ilmeestään päätellen en voisi nukkua enkä pääsisi kouluun ennen kuin suostuisin. Viivyttelin kauan aikaa. Oli jo yli keskiyön ja olin niin väsynyt. Annoin heille lopulta ”suullisen takuun” tahtoni vastaisesti, ennen kuin hän antoi minun lähteä pois. Kun ajattelen sitä aikaa, kadun todella sitä mitä silloin sanoin Falun Dafasta. Mutta he pakottivat minut ja pelkäsin. Halusin vain päästä sieltä pois.

Sen jälkeen he lähettivät minut yksityiseen täysihoitolaan jota piti nainen nimeltä Zhang. Olin siellä maanantaista perjantaihin. Mutta täysihoitola on suljettu launtaina ja sunnuntaina, koska kaikki lapset menevät kotiin ollakseen vanhempiensa kanssa viikonloppuna. Noina päivinä minulla ei ollut mitään paikkaa mihin mennä. Keskustelujen jälkeen koulussa päätettiin, että opettajat vuorotellen ottaisivat minut luokseen viikonloppuina. En edes tuntenut muutamaa opettajista. He kaikki kohtelivat minua hyvin, mutta oloni oli epämukava koska minusta tuntui kuin olisin joku ylimääräinen ihminen tässä maailmassa.

Jokaisen päivän päättyessä vanhemmat hakivat lapsensa koulusta. Mutta minä olin ilman vanhempia ja avuton, eikä ollut paikkaa jonne mennä. Varsinkin viikonloppuisin oli aina ihmisiä jotka kysyivät miksei kukaan tullut hakemaan minua. En todellakaan tiennyt mitä heille olisi pitänyt vastata. Muistelin äitiäni. Ei ole ketään joka voi rakastaa minua niin kuin äitini. Säälin itseäni. Halusin itkeä, mutta en uskaltanut. Joten pidin sen kaiken sisälläni.

Toimittaja: Kuinka kauan asuit täysihoitolassa? Kuka sen maksoi?

Li Ying: Noin kolme kuukautta. Se maksoi 500 yuania kuukaudelta. Äitini maksoi kaksi viikkoa ennen kuin hänet vangittiin. Koulu maksoi sen jälkeen.

Tammikuun 9. päivä 2003, ”610-virasto” lähetti minut Changpingin sairaskotiin ilman lupaani. Sairaskoti sijaitsee eristettynä erään vuoren kukkulalla. Se on hyvin kaukana koulusta. Minun oli käveltävä kouluun joka päivä ja talvella oli pimeää kun kävelin koulusta takaisin. Tiellä ei ole katuvaloja. Siellä liikkuu hyvin vähän ihmisiä ja taloja on vähän, usein vapisin pelosta kun kävelin siellä. Joskus tiellä ei ollut ketään muuta kuin minä. Kun tuuli puhalsi, puut liikkuivat kuin haamut ja sydämeni tuntui pelokkaalta. (Kommentti: kirjoittajan tutkimuksen mukaan Li Yingin matka koulusta sairaskotiin on 2,9 kilometriä. Li Ying teki joka päivä kaksi edestakaista matkaa).

Toimittaja: Oletko kertonut heille tästä?

Li Ying: Olen kertonut heille monta kertaa. Kerroin Ling Guojunille, sairaskodin varajohtajalle ja Kang Li’lle, 610-viraston varajohtajalle. Sanoin: ”Pelkään, voisinko mennä kouluun pyörällä tai bussilla.” He sanoivat ei, eivätkä välittäneet minusta yhtään. Kaipasin todella äitiäni, sillä kukaan muu maailmassa ei kiinnitä huomiota minuun tai pidä minusta huolta.

Joten minun oli käveltävä tuota tietä joka päivä sydän kurkussa. Koulun jälkeen tunsin selittämätöntä pelkoa kun oli pimeää. En tiedä kuinka kauan minun on kuljettava tuolla tiellä (näin sanoessaan hän puistaa päätään).

Toimittaja: Kuinka monta kertaa olet tavannut äitisi sen jälkeen kun jouduit sairaskotiin. Oletko tavannut hänet kerran viikossa.

Li Ying: He valehtelivat minulle kaiken. Olen nähnyt äitini vain kerran yli kahdessa vuodessa ja se oli silloin kun enoni Aili oli elossa. Hän vei minut katsomaan äitiä. He ovat niin kieroja ja he ovat kertoneet minulle niin paljon valheita.

Sairaskodissa en saa rakkautta ja huolenpitoa mikä on normaalia nuorelle tytölle minun iässäni. Asun huonommin kuin kerjäläinen kadulla. Kerjäläisellä on vapautensa mutta minulla ei. Kaikilla muilla ihmisillä sairaskodissa on perheensä jotka tulevat katsomaan heitä riippumatta kuinka kauan he ovat siellä. Mitä tulee minuun, niin 610-viraston virkamiehet jättivät minut sinne yksin. He eivät hyväksyneet sitä, kun pyysin päästä katsomaan äitiäni tai mennä isoäitini kotiin.

Toimittaja: Missä näit äitisi? Mikä vuosi se oli? Muistatko?

Li Ying: Se oli helmikuun 16. päivä 2004. Näin hänet Tiantanghen naisvankilassa Pekingissä. Äiti tuomittiin 7,5 vuodeksi vankilaan. Häntä oli melkein mahdotonta tunnistaa kidutuksen vuoksi. Hänen hiuksensa olivat puoleksi valkeat ja hän näytti vanhemmalta kuin oli. Hän oli vain varjo itsestään, joka oli ollut nuori ja kaunis nainen. Halusin itkeä, mutta en halunnut tehdä häntä surulliseksi joten pidättelin kyyneleitäni.

Vartijat näkivät, että olin surullinen joten he valehtelivat minulle ja sanoivat: ”Äitisi on onnellinen täällä.” Kuka voisi uskoa sitä? Kuka voisi viettää onnellista aikaa vankilassa? 7,5 vuotta ei ole lyhyt aika!

Äiti itki paljon kun hän sai tietää että tätini ja hänen siskonsa oli kidutettu kuoliaaksi. Täti kuoli huonossa tilassa. He toivat tätini takaisin tänne Gaoyangin naisvankilasta Hebein maakunnasta. Hän oli saanut hermoromahduksen eikä tuntenut vanhempiaan. Hän oli ryysyissä.

Toimittaja: Minä vuonna tätisi kuoli?

Li Ying: Maaliskuun 5. päivä 2003. Tätini oli hyvin kaunis. Minulla on yhä hänen kuvansa.

Toimittaja: Kuinka kauan vierailusi äitisi luona kesti?

Li Ying: Vain 30 minuuttia. Puhuin hänen kanssaan puhelimessa lasiseinän läpi. En voinut sanoa paljoa niistä asioista joita halusin, koska vartija oli vahtimassa lähellä ja tarkkaili minua. Halusin niin kovasti syleillä ja suudella äitiä mutta en voinut.

Toimittaja: Mitä sen jälkeen tapahtui?

Li Ying: Enoni ja minä lähdimme Tiantanghen naisvankilasta. Minun oli tehtävä todella kaikkeni etten itkisi kun hyvästelin äitini. Saatoin vain heiluttaa hänelle kättäni.

Silloin en tiennyt, että se oli viimeinen kerta kun näkisin enoni Ailin. Kadun etten katsonut häntä tarkemmin.

Marraskuun 5. päivä 2004 enoni Aili kidutettiin kuoliaaksi. Isovanhemmillani oli neljä lasta, kolme on tapettu. Äitini on ainoa joka on elossa ja hänet on tuomittu 7,5 vuodeksi vankeuteen. En voi kuvitella miltä heistä tuntuu. Kaksi enoani ja yksi tätini kidutettiin kuoliaaksi ennen kuin heillä oli mahdollisuutta mennä naimisiin ja isovanhemmillani ei ole mitään tuloja juuri nyt (Huokaus)

Toimittaja: Mitä tulee sinuun? Mistä saat tuloja?

Li Ying: Minulle kerrottiin, että Pekingin kaupunginhallitus antaa 300 yuania kuukaudessa halvimpiin elinkustannuksiin. 610-virasto ja Koulutustoimisto yhdessä antavat toiset 300 yuania kuukaudessa, siis yhteensä 600 yuania kuukaudessa (Kommentti: Hän ei itse asiassa saa rahoja vaan ne ovat vainoajien kontrollin alla).

Toimittaja: Mitäs jos sinun tarvitsee ostaa jotain henkilökohtaiseen käyttöön tai koulun tarpeisiin?

Li Ying: Minun on pyydettävä lupaa ennen kuin voin ostaa mitään. Lin Guojunin, sairaskodin varajohtajan on hyväksyttävä se ensin. Sitten he ottaisivat minut mukaansa ja ostaisivat sen minulle. En tiedä kattaako 600 yuania kaikki kuluni, mutta tiedän että he ostavat halvimpia tavaroita minulle.
Minulla ei ole taskurahaa koska he antavat minulle vain 1,5 yuania joka aamu aamiaiseen. En saa koskaan välipaloja. Kaipaan todella sitä aikaa kun äiti osti minulle paljon herkkuja. Nyt minulla ei ole mitään ja voin vain haaveilla.

Ajattelen usein: Äiti, lennä ulos vankilasta! Jos pääset vapaaksi minun ei tarvitse olla tässä kauheassa paikassa eikä minua kohdella eri lailla koulussa. On todella vaikeaa asua yksin. Tunnen todella vastenmielisyyttä poliiseja ja poliisiautoja kohtaan, koska he veivät pois äitini ja pakottivat minut asumaan ilman vanhempiani. Perheeni on kärsinyt niin paljon heidän vuokseen ja isovanhempani asuvat yksin eikä kukaan pidä huolta heistä.

Toimittaja: Mitä tarkoitat että saat ”erilaista kohtelua” koulussa?

Li Ying: Vanhempien ja opettajan kokouksissa kaikilla oppilailla, paitsi minulla, on heidän vanhempansa jotka osallistuvat kokoukseen. Kun tarvitsen vanhemman allekirjoituksen, saan sen vain leimattua sairaskodin toimistossa. Kun muut oppilaat kysyvät minulta:” Missä äitisi on?” en voi vastata heille. On monia muita asioita joita en voi kohdata koska tiedän, että muut oppilaat halveksivat minua.

Toimittaja: Kuinka kauan olet asunut täällä? Kuka pitää täällä sinusta huolta?

Li Ying: Jos laskee viimeisen kiinalaisen uuden vuoden mukaan olen jo ollut täällä kolme kiinalaista uutta vuotta. Tunnen oloni yksinäiseksi, toivottomaksi ja epämukavaksi koska olen vanhahkojen ihmisten ympäröimänä. Olen ainoa lapsi tässä sairaskodissa, eikä minulla ole ollut vierailijoita kahteen vuoteen. Vanhoilla ihmisillä on sen sijaan vierailijoita säännöllisesti. Tunnen olevani joku jonka maailma on unohtanut kokonaan. Joskus kun tulen myöhään koulusta minun on syötävä kylmää ruokaa koska kukaan ei lämmitä sitä minulle. Pyysin säiliötä jossa voisin pitää ruuan lämpimänä, mutta kukaan ei välittänyt. Jos ei ole tarpeeksi ruokaa minun on kärsittävä nälkää. Jos ei ole tarpeeksi vihanneksia minun on syötävä riisiä kuuman veden kanssa. Joskus he unohtavat hakea minulle ruokaa ja silloin saan olla nälässä. Joskus tarjoileva nainen kirkuu minulle ja minun on kuunneltava. Kukaan ei tiedä mitä ajattelen ja arvaan että kukaan ei oikeastaan välitä siitä.

Periaatteessa minulla ei ole mitään vapautta sairaskodissa paitsi kun menen kouluun. Tarvitsen luvan jos menen ulos. Sairaskodin varajohtaja Ling Guojun hoitaa päivittäisen aikatauluni. Huolenpitoni ei ole kuitenkaan hänelle ensisijassa. Hänen täytyy pitää huolta monista asioista, mutta hän ei välitä jollen koko ajan muistuta häntä ja muistuta häntä monta kertaa. Sen seurauksena hän saa vastahakoisesti tehtyä muutamia asioita. Tiettyihin asioihin hänen on saatava lupa Kang Li’ltä, Changpingin piirikunnan 610-viraston johtajalta.

Löysin kerran vahingossa muistikirjan vastaanottotiskillä. Se sisälsi listan ihmisistä jotka olivat saaneet kunnianosoituksia koska he olivat osallistuneet merkittävästi Falun Gongin vainoon. Ling Guojun oli yksi heistä sekä myös Changpingin piirikunnan hallituksen johtaja.

Toimittaja: Kaipaatko äitiäsi?

Li Ying: Kyllä, mutta en voi tehdä asialle mitään. Pidän siitä huolimatta hänen kirjeensä joita hän kirjoitti kauan aikaa sitten ja luen niitä.

Toimittaja: Haluaisitko antaa minun lukea ne kirjeet?

Li Ying: Kyllä! Säästin myös kirjeen jonka tätini kirjoitti meille (äidille ja minulle) ennen kuolemaansa.

(Seuraava on kirje jonka Chen Shulan kirjoitti tyttärelleen maaliskuussa 2003 Changpingin pidätysasemalla. Kirjeestä otettiin otteita ja editoitiin.)

"Li Ying, kuinka voit?

Aika on mennyt nopeasti ja on kulunut puolitoista vuotta. Kuinka elämäsi menee? Menitkö isoäidin kotiin kiinalaisena uutena vuotena? Jos tätisi kirjoitti sinulle kirjeen sinun olisi vastattava siihen ajoissa. Sinun tulee opiskella ahkerasti ja lukea kirjoja. Mitä enemmän luet sitä enemmän kykenet tekemään asioita. Sinun on opittava pitämään huolta itsestäsi. Älä ole huolissasi minusta. Kirjoita seuraavassa kirjeessäsi enemmän isoäidistä ja toisen enon terveydestä. Lähetä tädillesi ja minulle kuvasi kummallekin kun sinulla on aikaa.

Pidä huolta itsestäi. Jos sinulla on vähän rahaa pyydä eno Liulta vähän lisää. Äiti antaa hänelle rahat takaisin kun pääsen vapaaksi.

Pää pystyyn ja ole iloinen!”

(Seuraava on kirje jonka Chen Shulan kirjoitti tyttärelleen toukokuun 26. päivä 2004 Tiantanghen naisvankilassa; kirje on lyhennetty.)

"Kesäkuun 1. päivä, lasten päivä on tulossa. Toivon sinulle onnellista pyhää. En ole puhunut kanssasi pitkään aikaan. Yritin soittaa monta kertää yöllä kotiin mutta kukaan ei vastannut. Mitä sinulle kuuluu? Onko sinulla rahaa? Kirjattu kirje on kallis. Voit lähettää minulle tavallisen kirjeen ja saan sen silti. Älä käytä aamiaisrahaa kirjeeseen. Muista syödä hyvä aamiainen ja pidä itsesi terveenä jotta äidin ei tarvitse olla sinusta huolissaan. Näytit laihalta kuvasta päätellen verrattuna siihen mitä olit ennen. Yritä syödä enemmän. Äiti ei voi pitää huolta sinusta nyt, mikä saa minut kärsimään. Sinun on opittava kuinka pidät huolta itsestäsi ja opittava pesemään vaatteesi äläkä unohda pestä hampaitasi ennen kuin menet sänkyyn.

Terveyteni on tulossa paremmaksi siitä mitä näit viimeksi. Voin tehdä jokapäiväisia askareita. Älä murehdi, voimme soitella puhelimitse. Auta vanhuksia sairaskodissa.”

(Seuraava on viimenen kirje jonka Chen Hongping kirjoitti siskolleen Chen Shulanille, päivätty syyskuun 23. 2002 Gaoyangin naisvankilassa Hebein maakunnassa ennen kuin häntä oli törkeasti pahoinpidelty ja kidutettu, mikä aiheutti hänen kuolemansa. Valitettavast Chen Shulai ei saanut tilaisuutta lukea kirjettä koska hänet vangittiin syyskuun 17. päivä 2002 ja hän on yhä vangittuna Tiantanghen naisvankilassa)

"Rakas sisar Chen Shulan); älä huolehdi minusta. Tilanteesi voisi olla hyvin vaikea vaikka et maninnut sitä kirjeessä. Voin kuvitella perheen tilanteen. Sen täytyy olla hyvin vaikea, uskon kuitenkin että olet vahva henkilö ja sinulla on kyky päästä sellaisten vaikeiden tehtävien yli. Olet vahvempi kuin minä. Jos se olisin ollut minä, olisin jo lysähtänyt kasaan. Sinun täytyy voittaa tämä vaikea aika. Luulen että se ei kestä pitkää aikaa.”

Toimittaja: Ying, mitä toivot?

Li Ying: (Hiljaa vähän aikaa) Kaipaan äitiäni ja toivon että hyvien ihmisten vaino loppuu. Pelkään, että äitiä vainotaan niin vakavasti että hän kuolee juuri niin kuin tätini ja kaksi enoani.

Toimittajan kommentti:

Haastattelun päätyttyä mieleni oli täynnä katkeruutta ja surua.

Jiangin hallitus ja Kiinan kommunistipuolue ovat säälimättömästi panetelleet Li Yingin perhettä. Tämä on vahingoittanut vakavasti 13-vuotiaan tytön fyysistä ja henkistä terveyttä, sitä ei voi sanoin kuvata. Tämä traaginen kokemus on tyypillinen tuhansille vainon tapahtumille jotka ovat tapahtuneet Falun Gongin harjoittajille ja heidän perheilleen viimeisten lähes kuuden vuoden aikana. (Tarkempaa tietoa Li Yingistä ja hänen perheestään on tallennettu http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2005/2/18/57662.html)

Kehotamme YK:ta, valtioita, järjestöjä ja yksityisiä ihmisiä ympäri maailman tukemaan näitä hyviä kiinalaisia ihmisiä ja saamaan loppu tälle lähes kuusi vuotta kestäneelle KKP:n kansanmurhalle.

Yhteystiedot:

Wang Shuhe, vastuussa vainosta, Puolueen varasihteeri ja poliittisen- ja lakikomitean sihteeri Changpingin piirikunnassa, 86-10-89703046 (toimisto)
Liang Shiqang, Changpingin piirikunnan ”610-viraston” johtaja," 86-10-89741645 (toimisto)
Kang Li, Changpingin piirikunnan ”610-viraston” varajohtaja," 86-10-89741539 (toimisto)
Changpingin piirikunnan Chenbeijieen sairaskoti Pekingissä, #2A Zhongshan Street, Changping County, Beijing 102200
Päivystävä toimisto, 86-10-69708904
Ling Guojun, 86-10-69741263 (toimisto)

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a25566-article.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.