Saksalainen sanomalehti raportoi muusikosta joka laulaa Falun Gongin vastaisesta vainosta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Seuraava artikkeli oli saksalaisessa sanomalehdessä Rhein-Neckar Zeitung’issa torstaina helmikuun 24. päivä 2005

Vaikka hän on ammatiltaan koneenkäyttäjä ja puutarhuri, monet hänen ihailijansa muistavat Michael Hackmayerin rockmuusikkona. Hän on ”Wild Frontier” yhtyeen entinen solisti ja kosketinsoittaja, joka esiintyi keikoilla 80-luvulla Kraichgaun alueella.

Mutta tuo on menneisyyttä ja nyt Hackmayer soittaa erilaiselle kuulijakunnalle. Hänellä on erilainen ohjelmisto: hän taistelee ihmisoikeuksien rikkomuksia vastaan.

Hän esiintyi ystävänsä, pianisti ja musiikinopettaja Jacek Wohlersin kanssa äskettäisessä konsertissa Lontoon Queen Elisabeth Hall’ssa osallistuessaan kiinalaisen uudenvuoden juhlatilaisuuteen. Juhlatilaisuuden järjestäjät, ulkomailla asuvien kiinalaisten johtama liberaalinen TV-asema, eivät ole ainoat henkilöt joilla on toivoton kuva ihmisoikeustilanteesta Kiinan kansantasavallassa. Hackmayer ja Wohlers esittivät lauluja ja balladeja jotka kuvasivat vainon uhrien kohtaloja Kiinassa.

Hackmayer, joka työskentelee Demeterin puutarhassa Gondelsheimissa, on aikaisemmin ollut Hilsbachin kirkkokuoron jäsen ja hän on musikaalisesti hyvin lahjakas. Hänen musiikillinen suuntauksensa on muuttunut ja lauluissa on uusi sisältö. Hän on kiinnostunut romanttisen ajanjakson säveltäjien, Schubertin ja Schumannin repertuaarista ja harjoittaa ääntään Karlsruhessa asuvan oopperalaulajan luona.

Viimeisten kolmen vuoden aikana Hackmayer on käyttänyt musiikkia apunaan taistelussa poliittisesti voimakkaan Kiinan kansantasavallan uskonnollista, poliittista ja etnisten vähemmistöjen kidutusta ja vainoa vastaan. Hän on jo tuottanut kaksi CD:tä, ”Der Friedliche Weg” (”Rauhallinen taival”) joka ilmestyi vuonna 2002. Sitä seurasi vuonna 2003 ”Freiheit für Xiong Wei” (”Vapauttakaa Xiong Wei”). Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö (IGFM) yritti vetoomuskampanjan avulla auttaa Xiong Weitä vapautumaan vankeudesta Kiinassa.

Hackmayerin mielestä laulu on ihanteellinen väline ”selittämään ihmisille mitä Kiinassa tapahtuu.” Hänellä on henkilökohtainen suhde Kiinaan vaikka hän puhuu vain muutamia sanoja mandariinia, eikä ole koskaan käynyt Kiinassa. Hän tapasi Hangzhousta kotoisin olevan tyttöystävänsä ja tulevan vaimonsa insinööri Zoun, joka työskenteli Walldorfissa. Hackmayer oppi meditaatioharjoituksen Mannheimissa. Harjoitukset paransivat hänen jokapäiväiset selkävaivansa, jota sekä kiropraktikot, että tavallinen tai homeopaattinen lääketiede ei kyennyt parantamaan.

Hallitus tuki Kiinassa tätä erityistä meditaatioharjoitusta vuodesta 1992 lähtien. Kaikki muuttui kuitenkin vuonna 1999. Tällä meditaatioharjoituksella, joka perustuu buddha-opin periaatteisiin ja harmoniseen mielen ja kehon yhdistymiseen, ei ole muodollista järjestöä tai rakennetta, mutta silti yli 100 miljoonaa seuraajaa ovat olleet kiinnostuneet siitä. Vielä tänäkin päivänä heitä vangitaan, vainotaan, kidutetaan ja viedään pakkotyöleireille Kiinassa.


Hackmayer ja hänen ystävänsä, Falun Gongin harjoitustoverinsa, kokoontuvat ryhmäharjoitukseen Badenin alueella. He ajattelivat, että oli luonnollista alkaa tuoda esille ihmisoikeusrikkomukset Kiinassa. He ajattelivat, että hänen olisi järkevää käyttää kykyjään: balladeja, lauluja ja yhteisesti tuotettuja CD-levyjä.

”Vapauttakaa Xiong Wei” laulukokoelma kiinnitti IGFM:in huomion ja he lähettivät hänelle kutsun. Tämä johti IGFM:in gaalatapahtumaan marraskuussa vuonna 2003, joka pidettiin ”Rotes Rathausissa” (”Punaisessa kaupungintalossa”) Berliinin Alexanterin Aukiolla. Gaalailta vaati ihmisoikeuksien parantamista Kiinassa. Hackmayer ja Wohlers esiintyivät tämän lisäksi Pariisissa tammikuussa vuonna 2004 ja maaliskuussa samana vuonna Genevessä, joka myös sattui samalle päivälle kuin YK:n ihmisoikeuksien päivä.

Protestantit eivät ole fanaattisia ja hän käyttää yksinkertaisia sanoja kuvaamaan toimintaansa. ”Otan kantaa ihmisoikeuksiin. Jos on jotain jota voin tehdä, teen sen ilolla.” Hän juhlii juuri nyt seuraavaa CD-levyään, jonka hän on tehnyt musiikkitovereittensa kanssa. Se suunnitellaan julkaistavaksi kesällä. Sen lisäksi hänellä on edessään häät. Pariskunta vihitään St. Annen kappelissa Steinbergissa.

Alkuperäinen kertomus saksaksi: http://de.clearharmony.net/articles/200503/22509.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a25276-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.