Karjalanheili: Falun Gong tuo lämmön ja mielenrauhan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin kurssi pidettiin Joensuussa 5.-6.helmikuuta 2005. Kurssille ilmoittautui 10 henkilöä, joista kahdeksan kävi tutustumassa Falun Gongin harjoitusliikkeisiin. Osallistujat olivat innokkaita oppimaan liikesarjoja useiden tuntien ajan ja lähes kaikki halusivat opetusvideon ja kirjallisuutta tutustuakseen syvällisemmin tähän kultivointimenetelmään. Paikallisen lehden toimittaja haastatteli ja kuvasi osallistujia myöhemmin julkaistavaa Falun Gongista kertovaa artikkelia varten, joka julkaistiin 23. helmikuuta Karjalan Heilissä nimellä 'Falun Gong tuo lämmön ja mielenrauhan'.

Falun Gong tuo lämmön ja mielenrauhan

Puistossa hitain liikkein voimistelevat ihmiset ovat tuttu näky jo Suomessakin. Kiinassa valtavan suosion saavuttanut ja nyttemmin jopa kielletty Falun Gong -menetelmä tuottaa kehoon lämmön, joka säilyy harjoitteen ajan jopa pikkupakkasessa.

Falun Gong, joka tunnetaan myös nimellä Falun Dafa, on Taijin ohella laajimmin tunnettu kiinalainen kultivointimenetelmä. Kultivoinnilla tarkoitetaan fyysisten harjoitusten sekä yksilön henkisen jalostamisen yhdistelmää. Pyrkimyksenä on elää hyvänä ihmisenä, epäitsekkäästi ja toisia kunnioittaen. Keskeisinä elementteinä pidetään sanojen Zhen, Shan ja Ren, eli totuus, laupeus ja kärsivällisyys yhteyttä. Menetelmän fyysinen puoli koostuu viidestä liikesarjasta, joista neljä suoritetaan seisaaltaan ja viimeinen meditaatioharjoitus istuen. Liikkeet suoritetaan pehmeästi ja rauhallisesti. Liikeradat ovat yksinkertaisia, eivätkä ne vaadi keholta keskimääräistä enempää notkeutta. Falun Gongilla sanotaan olevan lukuisia terveysvaikutuksia. Liikkeet antavat energiaa ja rentouttavat lihaksistoa suorituksen aikana. Menetelmää Joensuussa vaimonsa kanssa hiljattain tutuksi tehnyt Veijo Pekkarinen tunnustaa suhtautuneensa Falun Gongiin alkuun skeptisesti. Kumppanissa harjoittelun myötä ilmenneet vaikutukset käänsivät miehen pään. - Jonkin aikaa harrastettuaan huomasin hänestä erilaisen rauhallisuuden ja mielen tasapainon. Nyhveröksi ei tarvitse muuttua, mutta elämän vuoristoradan suurimmat aallonpohjat tuntuivat tasoittuvan, Pekkarinen luonnehtii.

Kansansuosikista valtion viholliseksi

Mestari Li Hongzhi toi menetelmän julkisuuteen Kiinassa vuonna 1992, mistä se on hiljalleen levinnyt yli 60 maahan. Alkuperämaassaan Falun Gong saavutti alkuun jättimäisen suosion. Menetelmän harrastajia laskettiin 1990-luvun loppupuolella olevan liki sata miljoonaa. Moista kansansuosiota ei kommunistisessa maassa hyvällä katsottu. Valtio, joka oli alkuun tukenut menetelmää sen terveyttä edistävien vaikutusten takia käänsi kelkkansa ja julisti Falun Gongin laittomaksi. - Suljetussa yhteiskunnassa kontrollin alla oleva ihminen ei saa ajatella itsenäisesti. Falun Gongissa ihmisiä taas kehotetaan juuri itsenäisten päätelmien tekoon, taustoittaa Pekkarinen. Vastustus ei ole jäänyt vain hiljaisen paheksunnan tasolle, vaan menetelmän harjoittajat ovat saaneet osakseen suoranaista vainoa. - Falun Gongin harjoittajia on määrätty pitkiin vankeusrangaistuksiin ja pakkotyöleireille. Rikkomukset harjoittajia kohtaan ovat selkeästi Kiinan perustuslakia ja YK:n ihmisoikeusjulistusta vastaan, mutta esimerkiksi paikalliset lakimiehet eivät rangaistuksen pelossa uskalla puolustaa ihmisiä. Harjoittajien mukaan vainojen takia on todistettavasti menettänyt henkensä jo 1300 ihmistä, eikä sorrolle näy loppua. Pekkarinen on vakaasti sitä mieltä, että ihmisoikeusasioita pidetään Falun Gongin harjoittajien keskuudessa tapetilla niin kauan kuin vainot jatkuvat. - Teemme yhteistyötä eduskunnan ihmisoikeusryhmän kanssa, tapaamme vaikutusvaltaisia ihmisiä ja keräämme adresseihin nimiä, listaa Pekkarinen olemassa olevia keinoja.

Taipuuko lootusasento?

Ulkopuolisen silmin Falun Gongin liikesarjat ovat fyysisesti erittäin yksinkertaisia, mutta vaativat tarkkuutta esimerkiksi käsien asennon suhteen. Tietyssä liikkeessä naisen vasen käsi on oikean päällä, kun taas mies suorittaa liikkeen päinvastoin. Näin toteutuvat itämaisista harjoitusmenetelmistä tutut mies- ja naiselementit Yin ja Yang. Kun menetelmä on muutaman harjoituskerran jälkeen sisäistetty, liikkeitä voi tehdä myös itsenäisesti. - Ohjatuissa harjoitteissa itämainen musiikki synkronoi liikkeitä, mutta ne voi tehdä myös ilman taustamusiikkia. Yhden harjoituskerran sopiva pituus on noin puolitoista tuntia, josta viimeinen puoli tuntia käytetään meditaatioharjoitukseen, Pekkarinen opastaa. Falun Gong sopii kaiken ikäisille. Vanhin Pekkaristen oppiin [Clearharmonyn toimittajan huomautus: Falun Gongin harjoittajat eivät ole varsinaisia Falun Gongin opettajia. He voivat ainoastaan näyttää kuinka Falun Gongin liikesarjoja tehdään. Falun Gongissa on vain yksi opettaja, Mestari Li Hongzhi.]tullut harjoittaja on ollut yli 90-vuotias ja nuorin alle kouluikäinen. Meditaatiossa jalat pyritään asettamaan ristikkäin lootusasentoon, mutta halutessaan harjoitteet voi aivan hyvin suorittaa myös tuolilla istuen. Liikkeiden välittömänä vaikutuksena ihminen tuntee kehossaan voimakkaan energioiden vaikutuksen. Kun liikkeet tehdään hitaasti, keho pysyy kontrollissa ja harjoitteiden voima tuntuu. - Energiatasosta johtuen kehon lämpö pysyy yllä liikkeiden aikana, vaikkemme fyysisesti juuri liikukaan. Talviaika pakottaa harrastajat sisätiloihin, mutta heti kevättalvella siirrämme energiamme taas luonnonhelmaan, Pekkarinen toteaa.

Lähde: http://www.karjalanheili.fi/?Lehti[luejuttu]=3347

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.