The Epoch Times: Xinhua laiminlyö tärkeät uutiset toistamalla vanhoja valheita

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiinan hallituksen virallinen äänitorvi uutistoimisto Xinhua, käsittelee kahta samaa uutista eri tavalla TV-ohjelmassaan ja tämä on saanut paljon huomiota Kiinan ulkopuolisilta katsojilta.

Ensimmäinen uutinen on Kiinan entisen presidentin Zhao Ziyangin kuolemasta 17.tammikuuta. Uutistoimisto Xinhua julkaisi tapauksesta vain yhden 67 sanan lauseen seuraavan päivän People’s Daily -sanomalehden takasivulla. Zhaon kuolemasta tähän päivään asti, Kiinan hallituksen media keskus uutisista paikallisiin, vain muutama toisti vakiotiedotteen. Kiinan valtion omistama China Central Television, joka on kaikkein vaikutusvaltaisin Televisio, ei edes julkaissut tätä uutista.

Samaan aikaan Xinhua aloitti uuden propaganda kierroksen niin kutsutusta ”Tiananmenin itsemurhapoltosta”, joka tapahtui neljä vuotta sitten 23.tammikuuta 2001.

Xinhua ohitti tarkoituksellisesti tärkeimmät uutiset, mutta panosti suuresti neljä vuotta sitten tapahtuneeseen tapaukseen, jonka on osoitettu olevan Jiangin hallituksen lavastama. Useat ihmiset ovat jo kuitenkin tottuneet uutistoimisto Xinhuan erikoisiin ohjelmavalintoihin. Manner-Kiinassa useat ihmiset sanovat, että Xinhuan uutistoimiston sanomalehdessä vain päivämäärä on totta ja kaikki muu valhetta.

Entinen presidentti Zhao Ziyang omistautui Kiinan uudistamiseen ja nykyaikaistamiseen ja antoi tärkeitä avustuksia uudistaakseen maaseutua. Koska Zhao vastusti sotatoimia Taivaallisen rauhan aukiolla 1989, hänet laitettiin kotiarestiin loppuelämänsä ajaksi.

Zhaon kuoleman jälkeen, Kiinan hallituksen ja sen median pitäessä matalaa profiilia tai yrittäessä olla jopa huomioimatta tapausta kokonaan, Kiinalaiset kaikkialla maailmassa Manner-Kiinaa myöten, pitivät muistotilaisuuksia Zhaolle. Ulkomaiset tiedotusvälineet ja hallitukset puhuivat kunnioittavasti Zhaosta ja monet ulkomaiset Kiina-järjestöt järjestivät aktiviteetteja Zhao Ziyangin suremiseksi ja CCP:n arvostelemiseksi.

Koskien Xinhuan uutta propaganda kierrosta, Falun Gongin verkkosivu Minghui.net, julkaisi pääkirjoituksen nimeltä ”Xinhuan uutistoimisto tekopyhyyden ilmentymä: Suuret uutiset paitsiossa – vanhat valheet esillä.” Artikkelissa sanottiin, ”Uutistoimisto Xinhua yritti parhaansa peitelläkseen tärkeät uutiset, kuten Zhaon kuoleman ja useita viimeaikoina sattuneita itsemurhapolttotapauksia, joita vihaiset ihmiset tekivät Pekingin hallitusta vastaan. Xinhua sen sijaan yritti parhaansa mustamaalatakseen Falun Gongia lähettämällä vääristeltyjä uutisia, joita kommunistipuolue neljä vuotta sitten ohjasi. On selvää, että Xinhua ei ole uutisväline, vaan diktaattorin poliittinen työkalu, jonka ainoa tarkoitus on pettää ja johtaa kansaa harhaan.”

Minhuin raportin mukaan ulkomaalainen NTDTV tuotti videon nimeltä False Fire (Vale tuli), joka perustuu sitoutumattoman järjestön, International Education Developmentin (IED) analyysiin CCTV:n ”Taivaallisen rauhan aukion itsemurhapoltto”- nauhoitteesta. Video voitti palkinnon 51:ta kertaa järjestetyillä Columbuksen kansainvälisillä filmi -ja video festivaaleilla. (51st Columbus International Film and Video Festival)

Useat ulkomailla asuvat Kiinalaiset kommentoivat uutistoimisto Xinhuan käytöstä. Zhaon kuoleman aikaan, Kiinan kommunistipuolueen media kaivoi esiin vanhan ja vääristellyn uutisen itsemurhapoltosta, mustamaalatakseen jälleen Falun Gongia, tarkoituksena käyttää Falun Gong-kysymystä kääntämään ihmisten huomion pois vangitun Zhao Ziyangin kuolemasta.


Lähde: http://english.epochtimes.com/news/5-1-22/25937.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a24557-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.