Englannin BBC:n Radio Leeds keskittyy haastattelussa Falun Gongiin ja vainoon

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Joulukuun 31. 2004 BBC:n Radio Leeds kutsui Englannin Falun Gongin harjoittajan, Alexin osallistumaan Falun Gongia ja meneillään olevaa vainoa käsittelevään haastatteluun.

Haastattelu oli jatkoa erilliselle haastattelulle, joka tehtiin aikaisemmin samassa kuussa. Ensimmäinen haastattelu sisälsi Leedsissä asuvan Falun Gongin harjoittajan kertomuksen, jossa hän kertoi lähteneensä Kiinasta, välttääkseen epäinhimillistä vainoa, jota harjoittajat kokevat. Harjoittaja kertoi kokemuksistaan Kiinassa, mukaan lukien ala-asteen opettajanvirkansa menetyksestä ja vainon julmuudesta, joka sai hänet lopulta lähtemään maasta ja muuttamaan Englantiin. Hänen surullinen tarinansa palautti todellisuuden vainon raakuudesta useiden kuulijoiden mieleen. Alexia haastateltiin seuraavaksi radiossa, jossa kysyttiin Falun Gongista ja miksi Alex meni vuonna 2002 Kiinaan vetoamaan vainon lopettamisen puolesta. Haastattelu antoi mahdollisuuden useille aamulla töihin ajaville saada lisää tietoa harjoituksesta ja vainosta, josta harjoittajat ovat kärsineet yli viiden vuoden aikana.

Joulukuun lopulla järjestettyyn haastattelun toiseen osaan, Alexia pyydettiin BBC:n radiotaloon Leedsiin, osallistumaan pidempään haastatteluun, joka kesti noin kahdeksan minuuttia. Tällä kertaa kuulijat saivat selvemmän ymmärryksen Falun Gongista ja vainosta. Toimittaja aloitti ohjelman seuraavasti: ”Saatoit ehkä kuunnella BBC Radio Leedsiä pari viikkoa sitten, jossa esittelimme kiinalaisen maahanmuuttajanaisen liikuttavan tarinan. Hän asuu nyt täällä West Yorkshiressa, itse asiassa Leedsissä. Hän muutti Kiinasta, koska hänen mukaansa häntä vainottiin siellä. Hän väitti, että vaino johtui siitä, että hän harjoitti Falun Gongia, eräänlaista itse-kehittämismenetelmää, jonka seuraajat sanovat sen perustuvan totuudenmukaisuuden, laupeuden ja kärsivällisyyden kolmeen periaatteeseen. Meille kerrottiin, että harjoituksella on miljoonia harjoittajia Kiinassa ja ympäri maailmaa, mutta Kiinan hallitus ei pidä siitä. He ovat kieltäneet sen.”

Haastattelija kertoi vielä lisää Falun Gongista ja siitä miksi se ei ole uskonto, vaan ennemminkin mielen ja kehon harjoitus, jossa on erittäin vapaa järjestöllisyys ja liikesarjat, jotka opetetaan maksutta. Radionkuuntelijat saivat myös tietää, että Jiang Zemin, Kiinan entinen presidentti käynnisti vainon pelosta ja kateudesta. Alexilta kysyttiin myös mitä hänelle tapahtui mentyään Kiinaan vetoamaan ja hän sai myös kertoa pidätyksestään Kiinassa ja huonosta kohtelusta Kiinan viranomaisten käsissä.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a24175-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.