Espanja: Vetoomus vainon lopettamisen puolesta kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kuvat julmista kidutusmenetelmistä joita käytetään Kiinassa pakottamaan Falun Gongin harjoittajat pettämään omatuntonsa ja luopumaan uskostaan, saa ihmiset järkyttyneiksi. Tukeakseen Falun Gongin harjoittajia, ihmiset kirjoittavat nimensä vetoomukseen joka vaatii Falun Gongin vainon lopettamista.

Kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä Espanjan Falun Gongin harjoittajat kertoivat Madridin pääkadulla kansanmurhan kampanjasta, joka kohdistuu jo viidettä vuotta Falun Gongin harjoittajiin Kiinassa. Harjoittajat jakoivat ohikulkijoille esitteitä ja kertoivat heille Falun Gongin harjoittamisen kehittävän positiivisia vaikutuksia. Vaikka Espanjalaiset olivat aikaisemmin kuulleet jotain Kiinan vainosta, olivat he silti järkyttyneitä kuvista, jotka todistavat raa’an vainon olemassaolosta Kiinassa. Heidän oli vaikea kuvitella, että näin julma, perustavia ihmisoikeuksia rikkova vaino, voi tapahtua tämän päivän Kiinassa.

Yksi toisensa jälkeen, ohikulkijat allekirjoittivat nimensä vetoomukseen tukeakseen Falun Gongin harjoittajia. Lakitieteen professori sanoi ottavansa tapauksen tutkinnan kohteeksi, jotta hänen oppilaansa, työtoverinsa ja monet muut saisivat tietää Kiinassa menneillään olevasta vainosta.

Paikalle sattunut psykiatri kertoi harjoittajille tietävänsä, että julmaa kidutusta, elinsiirtoja ja kauppaamista tapahtuu yhä Kiinassa. Hän halusi myös lääketieteellisen lehden päätoimittajana auttaa Falun Gongin harjoittajia, tekemällä jutun Falun Gongin harjoittamisen hyödyistä ihmiskeholle ja mielelle, sekä vainosta josta Falun Dafa –harjoittajat ovat kärsineet.

Joillakin ohikulkeneilla Kiinalaisilla oli epäilyksiä Falun Gongin suhteen, koska he olivat kuulleet Jiang Zeminin ryhmän panettelevaa propagandaa. Entisenä Kiinan presidenttinä Jiang teki kaikkensa peitelläkseen totuuden. Harjoittajat selvensivät näille Kiinalaisille todellisen tilanteen vainosta ja vastasivat rauhallisesti heidän kysymyksiinsä. Lopulta nämä Kiinalaiset sanoivat harjoittajille: ”Nyt kun selitit, ymmärrän viimein asian. Uskon kaiken mitä juuri sanoit, kiitos.” Lopuksi harjoittajat muistuttivat vielä heitä: ”Muistakaa, että Falun Gong on hyvä!” Kiinalaiset sanoivat hymyillen: ”Näin on! Falun Gong on hyvä. Harjoitamme sitä myöhemmin.”

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a23717-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.