Falun Gongin harjoittaja Chang Shuzhen Qingdaon kaupungista kuoli vainoon vedottuaan Pekingissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittaja nti Chang Shuzhen meni vetoamaan Falun Gongin puolesta lainvastaisen vainon alettua vuonna 1999. Poliisi pidätti hänet ja kidutti häntä, mikä aiheutti lopulta hänen menehtymisensä.

Chang Shuzhen asui Qingdaon kaupungissa. Hän aloitti Falun Dafan harjoittamisen 1995, oli hyvin ahkera kultivoinnissa ja toimi paikallisen harjoitusryhmän vapaaehtoisena assistenttina. Kärsivällisesti hän opetti uusille ihmisille Dafan harjoituksia.

Jiangin ryhmän aloitettua Dafan vainoamisen 1999, Chang Shuzhen meni Pekingiin vetoamaan vainoa vastaan. Hänet pidätettiin Jiannanin kaupungissa viiden muun ihmisen ohella, ja heidät lukittiin porraskuiluhuoneeseen, joka oli aikaisemmin tarkoitettu vangeille. Huoneessa poliisit sitoivat vangit metallitikkaisiin kiinni. Noin kahdeksan aikaan illalla Chang Shuzhen halusi mennä wc:hen, mihin vartija ei antanut lupaa. Noin neljän aikaan aamulla poliisit Jiaxingin tien poliisipiiristä tulivat hakemaan häntä autolla. Silloin Chang oli niin huonossa kunnossa, että hän ei voinut virtsata ja hänen kasvonsa olivat kellertävät. Matkalla poliisiasemalle Chang Shuzhen kärsi kovista kivuista ja menehtyi kun auto oli saapunut Qinman kaupunkiin Weifangissa. Muut Dafa-harjoittajat kertoivat poliiseille Changin kuolemasta ja poliisit ajoivat Qinman kaupungin sairaalaan. Noin kuuden aikaan aamulla lääkäri vahvisti hänen tilansa ja totesi hänen menehtyneen.

Chang Shuzhen kuoli, koska hän puhui avoimesti Dafan puolesta. Tähän mennessä yli 1000 Falun Gongin harjoittajaa on kuollut kidutukseen Manner-Kiinassa. Vetoamme ihmisiin kaikkialla maailmassa, jotta tämä ihmiskunnan historian pahin vaino loppuu!


Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2004/7/21/79955.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20980-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.