EFGIC: Kiinan poliisi hakkaa puisella kepillä kuudennella kuukaudella raskaana ollutta Falun Gongin harjoittajaa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo
Odottavan äidin syntymätön lapsi kuolee vainossa

Poliisit hakkasivat raskaana ollutta naista puisella kepillä, koska hän harjoitti Falun Gongia.
LONTOO (EFGIC) – Kiinasta saatujen ensikäden tietojen mukaan 20 elokuuta 2003, Falun Gongin harjoittaja siepattiin ja hakattiin erittäin pahasti poliisin toimesta puisella kepillä. Harjoittaja oli raskaana kuudennella kuukaudella.

Naisesta otetut valokuvat (naisen henkilöllisyys on salattu hänen suojelunsa vuoksi) hänen vapauttamisensa jälkeen näyttävät selvästi, että häntä hakattiin ankarasti mahaan, selkään ja jalkoihin.

Uhrin mukaan poliisi sieppasi hänet ja toisen Falun Gongin harjoittajan heidän ystävänsä kotoa ja pitivät heitä paikallisella poliisiasemalla. ”He kävivät kimppuuni uudestaan ja uudestaan kepin kanssa samalla repien hiuksistani ja lyöden kasvojani,” nainen sanoi. ”Kasvoni ja suuni olivat veressä ja mustelmilla, hampaani oli irti ja vaatteeni olivat veressä.”

Ennen hänen vapauttamistaan poliisi kiristi 3000 yuania takuusummana naisen aviomieheltä. (Keskimääräinen kuukausipalkka kiinalaisella työläisellä on 500 yuania kuukaudessa)

Odottavia naisiakaan ei säästellä väkivallalta ja kidutukselta Falun Gongin vainossa

Viime kuukausien aikana on tullut ilmi muita raportteja, joissa raskaana olevia Falun Gongin harjoittajia on hakattu poliisin huostassa, joissakin tapauksissa johtaen sekä äidin että syntymättömän lapsen kuolemaan.

22. marraskuuta 2002 nti Luo Zhixiang pidätettiin Tianhen läänin 610-viraston viranomaisten toimesta hänen kotikaupungissaan Guangzhoun kaupungissa Guangdongin maakunnassa. Luo lähetettiin aivopesuluokalle Huangpun huumekuntoutuslaitokseen. Laitoksessa huomattiin, että Luo oli raskaana kolmannella kuukaudella ja hänet siirrettiin Tianhen sairaalaan. Epäilyttävien tilanteiden alaisena 4. joulukuuta 2002 Tianhen sairaalassa, Luo Zhixiang ”putosi” kolmannesta kerroksesta ja menehtyi kuolettavaan päävammaan.

Maaliskuussa 2003 35-vuotias Qi’n piirikunnan asukas Tianjinissa pidätettiin Tianjinin poliisin toimesta siitä huolimatta, että hän oli kolmannella kuukaudella raskaana. Lähes kuuden kuukauden pahoinpitelyn jälkeen, hänet lähetettiin takaisin ennen kuin lapsen oli määrä syntyä. Lapsi syntyi kuitenkin kuolleena ja harjoittaja vietiin takaisin poliisin huostaan 20 päivän jälkeen.

# # #

TAUSTAA

Falun Gong, joka tunnetaan myös nimellä (Falun Dafa)on täysin rauhanomainen kehon ja mielen harjoitus, jossa on viisi liikesarjaa. Harjoittaminen perustuu periaatteisiin: totuudenmukaisuus, laupeus ja kärsivällisyys. Falun Gongia opetettiin yksityisesti tuhansia vuosia, ennen kuin se tuotiin julkisuuteen Mestari Li Hongzhin toimesta Kiinassa vuonna 1992. Harjoituksella on juurensa kiinalaisessa kulttuurissa, mutta se ei ole suoranaista sukua buddhalaisuuden tai taolaisuuden harjoituksille. Esittelynsä jälkeen Falun Gong levisi nopeasti suullisesti ja sitä harjoitetaan tällä hetkellä yli 60 maassa. Miljoonat ihmiset ovat huomanneet huomattavan positiivisen vaikutuksen terveydessään harjoittaessaan Falun Gongia. Falun Gongin opettaja Li Hongzhi on saanut satoja kunniamainintoja, ja hän on ollut kolmena vuotena mm. Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaana.

Vuonna 1999 kun Falun Gongin harjoittajia oli lähes 100 miljoonaa – kymmeniä miljoonia enemmän kuin kommunistisessa puolueessa jäseniä – Jiang Zeminin johdolla (raportti)Kiinan hallinto kielsi Falun Gongin. Käynnistettiin voimakas kampanja, jossa mediaa käytettiin levittämään valheita ja lavastamaan Falun Gong, saaden sen näyttämään syylliseltä. Kykenemättömänä murskaamaan tahdon miljoonilta ihmisiltä, jotka olivat kokeneet positiivisia muutoksia terveydessään, Jiangin hallinto on voimistanut kampanjaa nostamaan yleisen mielipiteen Falun Gongia vastaan, samalla vangiten, kiduttaen ja jopa murhaten niitä, jotka harjoittavat sitä.

Yli neljän vuoden aikana Kiinan viranomaisten käsissä kuolleiden Falun Gongin harjoittajien vahvistettu lukumäärä Falun Dafan informaatiokeskuksen mukaan on 780 (raportit / lähteet)), kun todellinen luku Kiinan sisäisten tietojen mukaan on yli 2000. Asiantuntijat sanovat, että luku on paljon suurempi. Satoja tuhansia ihmisiä on pidätetty; tuhansia on tuomittu vankiloihin ja mielisairaaloihin; yli 100 000 on tuomittu laittomasti työleireille ilman oikeudenkäyntiä.


www.falundafa.org
www.faluninfo.net
www.flgjustice.org

______________________

Jos haluatte lisätietoa, ottakaa yhteyttä Suomen Falun Dafa -yhdistykseen
Mikko Mattila +358 40 5044838

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.