Perheen murhenäytelmä: Pienen tytön äiti vainottiin kuoliaaksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimi Huang Ying
Lempinimi: Iloinen
Sukupuoli: Nainen
Syntymäpäivä: 18.5.2001
Osoite: 12 Xincun, Rujiazhuangin kylä, Wujingin kaupunki, Linqu, Shandongin maakunta

Huang Ying alkuvuodesta 2004

Huang Ying pussaa äitinsä kuvaa sanoen, ”ikävöin äitiäni..

Huang Yingin elämä

Kolme kuukautta syntymänsä jälkeen Huang Ying erotettiin äidistään, joka oli uskollinen Falun Dafa –harjoittaja, ja joka kertoi ihmisille aktiivisesti Falun Gongin vainosta. Isoäiti vei Huang Yingin takaisin heidän kotikaupunkiinsa Shandongin maakuntaan. Tämä oli viimeinen kerta kun Ying näki äitinsä elossa. Joulukuun 5. päivä vuonna 2002, ollessaan vain puolitoista vuoden ikäinen, Huang Ying näki kuolleen äitinsä ruumiin. Samaan aikaan Huang Yingin isä oli työleirillä eikä tiennyt, että hänen vaimonsa oli kuollut.

”Huang Ying ei tiennyt miltä minä, hänen isänsä näytin. Vielä nytkään Huang Ying ei voi asua isänsä luona. Hiljattain Tianhen alueen ”610-viraston” agentit Guangzhoun kaupungista olivat etsimässä minua. Jouduin pakenemaan heitä. Huang Ying oli kanssani vain kolme kuukautta, helmikuusta toukokuuhun 2004. Tällä hetkellä hän asuu isovanhempiensa luona rappeutuneessa, auringon kuivattamista savitiilistä rakennetussa talossa. Isovanhemmilla ei ole tuloja, joten he eivät voi lähettää Huang Yingiä lastentarhaan. Huang Ying ikävöi minua usein. Hän ei ole koskaan kertonut isoäidilleen äitinsä kuolemasta. Isoäidin perhe on salannut Huang Yingin äidin kuoleman toiselta mummolta, koska hänen terveytensä on heikko, eivätkä he sen vuoksi halua järkyttää häntä.”

Isoäiti kysyy Huang Yingiltä, ”missä äitisi on?”

Huang Ying: ”Äiti on töissä Guangzhoun kaupungissa.”

Kun isoäiti ei ole paikalla ja joku kysyy missä Huang Yingin äiti on, hän vastaa: ”Pahat ihmiset tappoivat äitini!”

”…Miksi et kerro mummillesi?”

Huang Ying itkee lakkaamatta…

Huang Yingin vanhemmat

Tianhen alueen ”610-viraston” kätyrit kiduttivat kuoliaaksi Falun Dafan harjoittaja Luo Zhixiangin

Äiti

Nimi: Luo Zhixiang
Kuolinpäivä: 4.12.2002
Ammatti: Arkkitehtisuunnittelija
Työpaikka: Nongkenin rakennus teollisuusosakeyhtiön suunnittelutoimisto Guangdongin maakunnassa. Luo Zhixiang harjoitti Falun Gongia vuodesta 1997.

Isä

Nimi: Huang Guohua
Ikä: 32
Kotikaupunki: Rujiazhuangin kylä, Wujingin kaupunki, Linqun lääni, Shangdongin maakunta.


Luo Zhixiangin ja Huang Guohuan hääkuva

Vainon yksityiskohdat: Lokakuun 30. päivä 1999 Luo Zhixiang meni Pekingiin vetoamaan Falun Dafan vainon lopettamisen puolesta, jonka seurauksena hänet lähetettiin takaisin ja pidätettiin 20 päiväksi ja annettiin 3000 yuanin sakko. (1)

Kesäkuun 13. päivä vuonna 2000 hän meni uudestaan Pekingiin vetoamaan, jonka seurauksena hänet pahoinpideltiin ja vangittiin päiväksi Tiananmenin aukion poliisiasemalle. Loka- ja marraskuun aikana korruptoituneet viranomaiset Baiyunin ja Haizhun alueelta, Guangzhoun kaupungista, lähettivät Luon kahdesti pakkotyöleiri ykkösen osastolle 2, Chinin kaupunkiin, Huadun alueelle, Guangzhoun kaupunkiin, ja tuona aikana vartijat hakkasivat ja pakkosyöttivät häntä julmin keinoin. Vartijat kiduttivat häntä menetelmällä nimeltä ”kuolinvuode”, kahlitsivat hänet ja kiduttivat henkisesti.

Huang Guohua: Heinäkuussa 2004 World Organization to Investigate the Persecution of Falun Gong –järjestö tutki Tianhen alueen ”610-virastoa”, sen työntekijöitä ja Xinghua-kadun ”610-virastoa.” Nämä virastot Tianhen alueella etsivät minua tarkoituksenaan vainota ja ahdistella minua, jonka seurauksena jouduin pakenemaan. Tällä hetkellä haen YK:n pakolaisstatusta thaimaasta, tavoitteena päästä Yhdysvaltoihin mahdollisimman pian, jotta voisin oikeudenmukaisuutta ylläpitääkseni, nostaa rikossyytteen vainosta vastuussa olevia vastaan, mukaan luettuna Jiang Zemin ja muut vaimoni kuolemasta vastuussa olevia. Halusin ottaa tyttäreni mukaani, mutta Nongkenin rakennusteollisuus osakeyhtiö, jonka alaisena tyttäreni henkilötunnus on rekisteröity, kieltäytyi myöntämästä henkilöllisyystodistusta. Xinghua-kadun poliisiosasto asetti tyttäreni henkilötunnuksen ryhmähenkilötunnukseksi tämän yhtiön alle. Tämän vuoksi en saanut kopiota ryhmähenkilötunnuksesta, enkä voinut hakea passia tyttärelleni. Jouduin tekemään vaikean vallinnan ja lähdin yksin.

Huang Ying ja hänen tämänhetkiset hoitajat

Kun Huang Ying oli vajaan kahden kuukauden ikäinen, minut (Isä) lähetettiin pakkotyöleirille, jolloin hänen mummonsa piti hänestä huolta. Huang Ying on tässä kuvassa yhdessä mummonsa kanssa. Huang Yingin ukki

Huang Ying on tällä hetkellä isäni, Huang Tianqingin ja äitini, He Guangrongin huostassa. He asuvat köyhässä kylässä Lunqun läänissä, Shandongin maakunnassa. Heillä ei ole tuloja ja asuvat edelleen talossa, joka on hajoamisen partaalla.

Talon kulma Talon vuotava katto, jossa on noin 1 cm reikä.

Todistajat Luo Zhixiangin kuolemasta: Luo Zhifen (Luo Zhifenin sisko)
Postinumero: 519071
Puhelinnumero: 86-756-6102208

Huang Guohua
Marraskuun 16.2004


Viitteet:

(1) Yuan on Kiinan rahayksikkö; 500 yuania on kaupunkityöläisen kuukauden keskiansio Kiinassa

Kiinankielinen versio: http://www.minghui.org/mh/articles/2004/9/25/84973.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a22954-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.