Silminnäkijän kertomus poliisin raakuudesta Taivaallisen rauhan aukiolla heinäkuussa 2001

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

En ole Falun Gongin harjoittaja, mutta äitini ja vanhempi siskoni harjoittavat. Heinäkuun 20. päivä 2001, menin etsimään Taivaallisen rauhan aukiolle Falun Gongin puolesta vetoamaan mennyttä äitiä ja siskoani. Etsiessäni heitä heinäkuun 20.-22. välisen ajan, sain laajemman kuvan Falun Gongin harjoittajien vainosta. Tämän vuoksi kerron maailman ihmisille Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneista epäoikeudenmukaisuuksista.

Tapaus 1 – verinen banderolli

Noin kello yhdeksän aikaan heinäkuun 20. päivä 2001, etsin huolestuneena äitiä ja siskoani Taivaallisen rauhan aukiolta, kun kuulin ääniä aukion kaakkoiskulmasta. Huomasin, että jotain oli vialla ja juoksin äänten suuntaan. Kun saavuin paikalle, näin poliisiautoja pysäköitynä kaikkialle ja poliisit olivat jo piirittäneet noin viisi tai kuusi Falun Gongin harjoittajaa. Useita poliiseja piirin keskellä löi Falun Gongin harjoittajia päähän sähköpampuilla. Harjoittajien verta oli levinnyt pitkin banderollia, mutta he pitivät silti ylhäällä banderollia ja suojelivat sitä kehoillaan. Pian heidät oli lyöty maahan, mutta silti harjoittajat eivät päästäneet banderollia käsistään.

Työntäen, vetäen, hakaten ja potkien, poliisit pakottivat harjoittajat autoihin. Yhtäkkiä vanha mies juoksi keskelle ympyrää ja pitäen oikeaa kättään ylhäällä hän huusi: ”Falun Dafa on hyvä!” Ennen kuin hän päätti lauseen, takana seissyt poliisi löi hänet maahan pampulla ja kirosi: ”haluatko kuolla! Vanha typerys.” Toinen poliisi tuli paikalle ja heitti vanhan miehen poliisiautoon. Vierelläni oli useita ulkomaalaisia, jotka ottivat valokuvia. Poliisit ottivat heidän kameransa ja tuhosivat niistä filmin sanoen: ”Ulkomaalaiset voivat olla näin röyhkeitä? Lähtekää vetämään!”

Kun kaikki poliisit ja harjoittajat olivat autossa, auto lähti ja kiersi hitaasti ympyrää tapahtumapaikalla. Näin selvästi poliisien autossa heiluttavan pamppujaan ja kuulin auton sisältä ”pang pang” –äänen. Pian autossa oli hiljaista ja takapenkillä suorassa istuneet oltiin kaikki lyöty alas. Samaan aikaan näin verisen banderollin auton sisällä – ”Falun Dafa on hyvä!” Nämä Falun Gongin harjoittajat ovat suurenmoisia.

Kohtaus 2 – Naispuolinen Falun Gongin harjoittaja ilman kenkiä


Heinäkuun 21.2001 oli erittäin kuuma päivä. Taivaallisen rauhan aukiolla oli paljon ihmisiä, mutta puolet heistä oli siviilipukuisia poliiseja. Istuin lepäämään pitkän valopylvään taakse keskelle aukiota. Pian tämän jälkeen keski-ikäinen nainen tuli viereeni. Hän istui alas, otti kengät jalastaan ja alkoi harjoittamaan Falun Gongin meditaatioharjoitusta. Muutamassa minuutissa poliisiauto ajoi paikalle. Kaksi poliisia hyppäsi ulos autosta ja vei naisen pois, toisen poliisin vetäessä naista käsistä. Nainen rimpuili paljain jaloin, mutta poliisit heittivät hänet autoon, ottivat hänen laukkunsa, sateenvarjonsa ja ajoivat pois.
Kun katsoin maassa olevia kenkiä, vapisin pelosta. Kyyneleet silmissä ajattelin äitiäni ja siskoani samassa tilanteessa. Raahauduin aukion perälle, toivoen, että löytäisin perheenjäseneni, jotta voisin viedä heidät kotiin.

En unohda koskaan yllä mainittuja kokemuksia. Useita kymmeniä samankaltaisia tapauksia sattui näiden lisäksi, mutta en käy niitä läpi yksityiskohtaisesti. Kaikki tässä artikkelissa mainittu on totta.


Kiinalainen versio: http://www.minghui.ca/mh/articles/2004/10/22/87232.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a22975-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.