Saksa: Falun Gong -informaatiopäivä järjestettiin Bad Homburgissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ollessani kolme viikkoa sitten Bad Homburgissa, tapasin kiinalaisen henkilön, joka oli erittäin yllättynyt kuullessaan, että harjoitan Falun Gongia, koska hän ei tiennyt, että Falun Gongia harjoitetaan muuallakin kuin Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Tämä tapaus rohkaisi minua järjestämään informaatiopäivän Bad Homburgissa.

Näyttelypaikkamme oli torilla. Takanamme oli kaunis lähde nimeltä ”valon lähde” jonka taustana oli upea veistetty taideteos. Oli kaunis ja lämmin lokakuun päivä. Asetimme pöytämme ja laitoimme esille julisteet joissa selitettiin kuinka Falun Dafaa harjoitetaan yli 60 maassa, mutta Kiinassa se on ollut vainottuna viimeiset viisi vuotta. Heti kun olimme asettaneet pöytämme, useita ihmisiä pysähtyi lukemaan julisteita huolellisesti ja he kysyivät mitä Falun Gong on ja miksi se on sorrettuna. Näistä ihmisistä näimme, että he olivat kiinnostuneita ja yllättyneitä kuullessaan, että tällaista rauhanomaista harjoitusta vainotaan julmasti.

Monet ihmiset kysyivät oliko Bad Homburgissa Falun Gongin harjoituspaikkaa. Vetoomus vainon lopettamisen puolesta keräsi myös paljon nimiä, ennen kuin ihmiset olivat edes kuulleet asiaamme, koska he tunsivat myötätuntoa vainottuja Dafa–harjoittajia kohtaan ja vastustivat pahuutta, joka käyttää kidutusta ja väkivaltaa yrittääkseen pakottaa viattomia ihmisiä hylkäämään uskonsa.

Lähellä meitä oli muutamia kahviloita ja penkkejä joissa ihmiset pitivät taukoa ja hyvän sään ansiosta paljon ihmisiä istui näillä paikoilla. Kaikki katselivat harjoitusesitystä erittäin kiinnostuneena ja tulivat sitten juttelemaan kanssamme. Tapahtuman päätyttyä kaikki harjoittajat olivat sitä mieltä, että informaatiopäivä oli erittäin onnistunut ja se kertoi selkeästi ihmisille totuuden Falun Gongista ja vainosta Kiinassa.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a22883-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.