Vanhahko Falun Dafan harjoittaja menettää elämänsä vainossa Shijiazhuangin pakkotyöleirillä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo
Hr. Zhang Jianxun oli 64-vuotias eläkkeelle jäänyt työntekijä siviilihallinnon virastosta Houliuyingin kylästä Anpingin kunnasta. Hänelle maksettiin eläkettä 590 yuania kuukaudessa. Koska hän vetosi lain mukaisesti Falun Gongin puolesta valitustoimistoon Pekingissä 2000, hänet vietiin takaisin kotikuntaansa, pidettiin vangittuna 20 päivää Anpingin pidätyskeskuksessa, ja annettiin 2000 yuanin sakko. Sen jälkeen, hänen harhaanjohdettu työpaikkansa katkaisi hänen eläkerahansa.

Keksityn ”itsemurhapolttotapauksen” jälkeen 4 helmikuuta 2001, Zhang Jianxun vietiin väkisin Anpingin aivopesuluokalle ja pidettiin vangittuna 12 päivää koska hän kieltäytyi kirjoittamasta ”takausta” luopua harjoittamisesta. Useita päiviä myöhemmin, kaksi ihmistä siviilihallinnon virastosta, Li ja Wang yhdessä paikallisen poliisin kanssa veivät Zhangin jälleen väkisin kodistaan ja lähettivät hänet pidätyskeskukseen. Koska Zhang oli päättäväinen Falun Dafan harjoituksessaan, hänet tuomittiin kohtuuttomasti vuodeksi ja lähetettiin Shijiazhuangin pakkotyöleirille 17. maaliskuuta. Zhangilla oli hyvä terveys kun hän lähti pidätyskeskuksesta, mutta työleirillä hän joutui kärsimään kaikenlaisista loukkauksista ja kidutuksesta. Hänet vapautettiin takuita vastaan sairaalahoitoon 31. heinäkuuta. Kun hän tuli takaisin, ihmiset näkivät, että hän käveli horjuen ja kaksi hänen vasemman jalan varpaankynttä olivat irronneet ja oikean peukalonkynnen alla oli purppura rakko. Hän oli traumaattisessa tilassa. Hän ei voinut hallita suolistoaan ja virtsarakkoaan, ja kahteen päivään vapauttamisensa jälkeen hän ei voinut nousta sängystään. Ennen kuin hän kuoli tähän vääryyteen 13. kesäkuuta 2002 hän ei voinut itse syödä eikä puhua.

Yksiköt ja yksilöt, jotka ovat vastuussa rikoksista Hr. Zhang Jianxunia kohtaan:
Hebein maakunnan Anpingin läänin ”610 toimisto” puhelin: 86-318-7524321
Hebein maakunnan Anpingin läänin ”610 toimiston” päällikkö: Zhang Yanzhong, kotipuhelin 86-318-7627693 tai 7812416; Ma Tiezhan, kotipuhelin 86-318-7526579

Hebein maakunnan Anpingin läänin pidätyskeskuksen puhelin: 86-318-7524363
Hebein maakunnan Anpingin läänin poliisiaseman vaihde: 86-318-7524205, 86-318-7524670, 86-138-7524652

Osapuoli, joka suoraan osallistui pidätykseen ja vainoon:
Hebein maakunnan Anpingin läänin siviilihallinon virasto: 86-318-7524331

lähde: http://www.clearharmony.net/articles/200304/11879.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.