Viro: Falun Gong oli suosittu Tallinnan Maa Äiti –messuilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tallinnassa pidettiin jokavuotiset Maa Äiti –messut 9-10. lokakuuta. Falun Gongin harjoittajat Latviasta ja Suomesta osallistuivat messuille, missä esiteltiin Falun Gongin lisäksi perinteistä virolaista kulttuuria, elämäntapaa ja erilaisia tuotteita. Näytteilleasettajat olivat saaneet kutsun messuille jo keväällä.

Harjoittajat esittelivät Falun Gongin liikesarjoja 4-8 henkilön ryhmässä. Ryhmäharjoituksien vaikutus ympäristöön oli huomattava. Harjoitukset harmonisoivat ympäristöä ja sai ihmiset hyvin avoimiksi ja vastaanottavaiseksi.

Useat ihmiset tulivat kysymään, missä voi oppia Falun Gongia Virossa. Liikkeiden oppiminen oli mahdollista messujen aikana, sekä myöhemmin kun harjoituspaikka saadaan järjestettyä. Monet ihmiset oppivat liikkeet ja halusivat materiaalia lisäopiskelua varten. Lapset olivat myös erityisen kiinnostuneita ja he tulivat yhä uudestaan katselemaan liikesarjojen esittelyä. Monet ihmiset tulivat kertomaan elämästään entisen kommunistivallan alla. Heillä oli suuri myötätunto vainottuja ja kidutettuja kiinalaisia harjoittajia kohtaan. He kannustivat harjoittajien ponnisteluja ja toivoivat menestystä vainon lopettamiseksi.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.