Wang Hengyou Sisä-Mongoliasta kuoli poliisin kidutuksesta saamiinsa sisäisiin vammoihin

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Wang Hengyou 47 vuotta, työskenteli Dayanin kaivostehtaalla Ewenke Bannerissa, Hulunbeirein kaupungissa, Sisä-Mongoliassa. Hän oli tunnettu yrityksessään loistavasta työpanoksestaan. Falun Gongin harjoittamisen myötä hän teki yrityksessä vielä paremmin työnsä.

Huhtikuun 19. päivänä 2002 Wang Hengyou pidätettiin ja lähetettiin Dayanbeihen pidätyskeskukseen. Kaksi poliisia, Dong Jie ja Yu He kansallisesta turvallisuusosastosta Haiyanin poliisiasemalta kuulustelivat häntä. He kysyivät oliko hän mennyt Pekingiin vetoamaan, koska hän ei ollut kotona useaan päivään. Wang ei tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä ja niin poliisit alkoivat hakkaamaan häntä rajusti. He löivät häntä harjanvarsilla, kunnes varret menivät poikki. He tarttuivat häntä hiuksista ja löivät hänen päätään yhä uudestaan sementtiseinään. Wang menetti tajuntansa ja hiustuppoja oli irronnut hänen päästään. Poliisit eivät kuitenkaan lopettaneet. He alkoivat potkia häntä alakehoon herättääkseen hänet. Wang ei voinut pidättää hengitystään ja hiki valui hänen kasvoiltaan. Lopulta poliisit pelästyivät nähdessään hänen huonon tilansa.

Syyskuun toinen päivä 2002 Wang siirrettiin Tumujin työleirille Xing’anmengiin, Sisä-Mongoliaan, missä hänen kiduttamistaan jatkettiin. Poliisit eivät antaneet hänen nukkua. Jatkuvasta kidutuksesta johtuen hän oli hyvin heikossa kunnossa. Hän tunsi usein kipua päässään ja vatsassaan. Hänellä oli myös vaikeuksia hengittää. Työleirin viranomaiset päättivät päästää hänet lopulta vapaaksi saamaan lääkehoitoa, koska he pelkäsivät vastuun ottamista hänen huonosta tilasta, jonka he olivat aiheuttaneet. Työleirin piti kuitenkin saada dokumentteja varten allekirjoitus paikalliselta poliisipäälliköltä. Wei Honggui, Haiyanin poliisiaseman päällikkö kieltäytyi allekirjoittamasta asiakirjoja. Siksi Wang oli pidettävä työleirillä. Marraskuun 5. päivän jälkeen 2003, pitkien neuvottelujen jälkeen työleirin ja paikallisen poliisiaseman välillä, dokumentti lääkehoitoon vapauttamisesta saatiin käsiteltyä. Wangin perhe haki hänet takaisin kotiinsa. Siihen aikaan hän oli kuihtunut ja kuolemaisillaan. Kun hän oli palannut kotiinsa, poliisi ei silti lopettanut hänen ahdistelemistaan. Hoitamattomien sisäisten vammojen vuoksi hän lopulta menehtyi 4. huhtikuuta 2004.

Vainosta vastuulliset henkilöt:

Wei Honggui: 86-470-8643807, 86-13015111413

Yu He ja Dong Jie: 86-470-8643472, 86-470-8642662

Dayanin kaivosyrityksen ”610-osasto”:

Liu Wanhui: 86-470-8643771

Feng Lin: 86-470-8642238

Wang Xianghai: 86-470-8642662

Kiinaksi: http://www.minghui.ca/mh/articles/2004/4/28/73381.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a19464-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.