Saksa: Falun Gongista ja vainosta Kiinassa kerrottiin Donauschingenissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Jokainen Donauschingenin kaupungin luonnonkauniissa Scharzwaldissa vieraileva turisti osallistuu luultavasti musiikkifestivaaliin, menee Danuben lähteelle vievälle kierrokselle, katsomaan museoon Marquisin keräämiä esineitä, tai menee kansainvälisiin hevoskilpailuihin. Kuten edellisinä vuosinakin, tänäkin vuonna järjestettiin Donauscingenissa hevoskilpailut. Samaan aikaan Falun Gongin harjoittajat, niinkin kaukaa kuin Brysselistä ja Genevestä, kerääntyivät Hanselbrunnenin kantakaupunkiin esittelemään Falun Gongia ja kertomaan Kiinassa meneillään olevasta Falun Gongin harjoittajien vainosta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällä alueella järjestettiin tämänkaltaisia tapahtumia, ja suurin osa ihmisistä ei ollut kuullut Falun Gongista. Ohikulkijat Donauschingenissa osoittivat myötätuntoa Kiinassa kärsiviä harjoittajia kohtaan.

Koska tapahtumaan osallistui suuri määrä harjoittajia, osa heistä meni iltapäivällä suoraan hevosradalle. Etsiessään parkkipaikkoja, harjoittajat saivat poikkeuksellista apua. Parkkipaikan portinvartija oli lukenut sanomalehtemme huolellisesti. Myöhemmin hänen esimiehensä kiinnostui myös sanomalehden sisällöstä. Kahden harjoittajan esitellessä liikesarjoja, toiset kaksi kertoivat harjoituksesta katsomaan jääneille ohikulkijoille. Harjoittajat kertoivat kilpailuihin meneville ihmisille, että nämä harjoitukset ovat kielletty Kiinassa ja harjoittajia lähetetään työleireille, aivopestään tai jopa kidutetaan. Kuunneltuaan harjoittajien selvityksiä, ihmiset olivat järkyttyneitä Jiang Zeminin ryhmän vainosta Falun Gongin harjoittajia kohtaan. Eräs mies, joka oli alussa vastahakoinen uskomaan faktoja vainosta, otti kuitenkin lähtiessään paljon esitteitä mukaansa ja sanoi jakavansa tiedon ystävilleen Lions Clubissa. Sen lisäksi hän aikoi ottaa yhteyttä suuren Saksalaisen yrityksen johtajaan, joka on vastuussa Kiinan osastosta. Hän halusi kertoa yrityksen johtajalle, että tuotteet, joita yritys ostaa Kiinasta, on tehty työleireillä. Katolisena miehenä, hän oli sitä mieltä, että Buddha Fa on epäilemättä yksi kaikkein rauhanomaisimmista kultivointiharjoituksista maailmassa.


* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a22278-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.