Mestari antaa henkilökohtaisesti vettä harjoittajille Manhattanilla - harjoittajat kokevat totuuden selventämisen tärkeyden

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Keskiviikkoaamuna 1. syyskuuta 2004 Clearwisdom.net julkaisi Mestarin uuden artikkelin "Päästäkää irti inhimillisistä kiintymyksistä ja pelastakaa maailman ihmiset."

Tuona päivänä oli äärimmäisen kuuma. Noin puolenpäivän aikaan myötätuntoinen Mestarimme meni henkilökohtaisesti Manhattanin kaduille antamaan juomavettä harjoittajille. Paikallaolijat liikuttuivat kyyneliin ja he jotka kuulivat tapahtuneesta olivat myös kyynelissä. Harjoittajat kokivat sen Mestarilta suurena kannustuksen eleenä koko keholle, ja Mestari rohkaisi meitä tekemään paremmin totuuden selventämisen ja pelastuksen tarjoamisen ihmisille. Meidän pitäisi saada harjoittajia kaikille Manhattanin kaduille levittämään totuuden selventämismateriaalia, erityisesti viikolla maanantaista perjantaihin.

Pohjois-Kalifornian harjoittajien muistin mukaan, sinä aikana kun he pitivät banderolleja Broadway Avenuella ja jakoivat esitteitä ohikulkijoille, eräs auto pysähtyi kadun viereen ja yksi harjoittaja meni auton luo antamaan esitteitä. Silloin auton takaikkuna avattiin ja yllätyksekseen harjoittaja näki Mestarin istumassa autossa ystävällinen hymy kasvoillaan. Mestari kysyi kuinka monta harjoittajaa paikalla oli. Harjoittajat kertoivat Mestarille, että heitä oli seitsemän. Mestari otti sitten seitsemän vesipulloa ja antoi ne harjoittajalle, joka oli niin liikuttunut että laittoi kädet yhteen Heshi-asentoon ilmaistakseen kiitollisuutensa Mestarille. Harjoittajat arvostivat vettä ja jakoivat tämän ainutkertaisen tapahtuman kaikkien kohtaamiensa harjoittajien kanssa.

Broadway Avenuen vierellä harjoittaja Coloradosta kertoi kokemuksensa. Puolenpäivän aikaan 1. päivänä syyskuuta hän ja eräs toinen harjoittaja jakoivat esitteitä samalla kun toinen harjoittajista lähetti oikeamielisiä ajatuksia. Kohta eräs auto ajoi heitä kohti. Ajaja vilkutti autosta hänelle ja kysyi halusiko harjoittajat juotavaa. Hän ymmärsi, että se oli itse asiassa Mestari joka oli tarjoamassa vettä. Mestari sanoi hänelle, "Olette työskennelleet todella kovasti." Harjoittaja muisteli, "Olin niin tunteellisessa tilassa silloin, koska yleensä meillä on mahdollisuus nähdä Mestaria ainoastaan Fa-konferensseissa. Olin niin innostunut, että unohdin tervehtiä Mestaria. Vesi oli liian arvokasta juotavaksi. Tunsin, että Mestari kannusti meitä tulemalla henkilökohtaisesti antamaan vettä."

Republikaanien kokouksen aikana Falun Gongin harjoittajat järjestivät päivittäin kidutuksen vastaisia näyttelyitä Manhattanin kaduilla; he jakoivat totuuden selventämismateriaalia ja muodostivat rohkeuden muurin. Näistä aktiviteeteistä on muodostunut sarja erityisiä tapahtumia Manhattanilla. Jokaisella harjoittajalla on monia liikuttavia kertomuksia. Manhattan herää ja media, joka on ollut aikaisemmin hiljaa, on alkanut huomata harjoittajat. Vähintään kaksi TV-asemaa ja kolme sanomalehteä on tullut haastattelemaan harjoittajia ja ottaneet valokuvia kidutusnäyttelyistä. Dafa-harjoittajien myötätunto auttaa ihmisiä tässä maailman keskeisessä kaupungissa tulemaan ystävällisemmäksi ja myötätuntoisemmaksi.

Samaan aikaan Manhattanilla on yhä monia katuja, joilla ei ole vielä harjoittajia, ja on yhä monia ihmisiä, joilla ei ole vielä ollut mahdollisuutta oppia totuutta, tai he ovat kulkeneet ohitsemme näkemättä totuutta selvästi.

Mestari sanoi artikkelissa "Päästäkää irti inhimillisistä kiintymyksistä ja pelastakaa maailman ihmiset": "Dafa-opetuslapset, älkää hylätkö teille Fa-oikaisussa suotua suurenmoista vastuuta, ja vielä vähemmän pitäisi teidän tuottaa pettymystä noille olennoille, koska olette nyt heidän ainoa toivonsa tulevaisuuteen astumisessa. Tästä syystä kaikkien Dafa-opetuslapsien, sekä uusien että kokeneiden, pitäisi alkaa töihin ja alkaa perusteellisesti selventämään totuutta.."

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.