Rouva Yang Junping Sisä-Mongoliasta vainottiin kuoliaaksi vuonna 2002

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Rouva Yang Junping oli 30-vuotias Falun Gongin harjoittaja Ximenistä, Sisä-Mongoliasta. Hänellä oli 12-vuotias lapsi. Ennen kuin hän alkoi harjoittaa Falun Gongin vuonna 1999, hän oli kärsinyt punottavasta ihosta ja hänellä oli myös pitkälle kehittynyt syöpä. Alettuaan harjoittaa Falun Gongia hän parantui kuitenkin pian ja hänen hiuksensa, jotka olivat lähteneet pois syöpähoidon vuoksi, kasvoivat takaisin.

Koska hän jatkoi Falun Gongin harjoittamista, poliisi pidätti hänet joulukuussa vuonna 2001. Hänen aikaisempi sairautensa uudistui johtuen vankileirillä kärsimästä kidutuksesta. Hänet vapautettiin ja lähetettiin erään sukulaisen luo saamaan hoitoa sairauteen. Poliisit hakivat hänet kuitenkin pian takaisin. Hänen terveytensä heikkeni vainon seurauksena. Hänet lähetettiin Hohhotin kaupunkiin, mutta sairaala ei halunnut ottaa häntä vastaan, koska hän oli vakavasti sairas. Estääkseen häntä harjoittamasta Falun Gongia, poliisi vaati häneltä 2000 yuania voidakseen vapauttaa hänet sairauden takia. Yangin perhe oli jo lainannut tuhansia yuaneja kun hänen sairauttaan hoidettiin, joten heillä ei ollut enää rahaa. Saadakseen hänet ulos vankileiriltä heidän oli otettava kiinnitys taloonsa voidakseen maksaa poliisille.

Sen jälkeen kun Yang palasi takaisin kotiin, poliisi ahdisteli häntä usein ja tarkkaili häntä. Hän kuoli elokuussa 2002.


Kiinaksi: http://www.minghui.ca/mh/articles/2004/4/14/72271.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a19139-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.