Erinomainen opettaja vainotaan kuoliaaksi - Neiti Gao Shuqin, harjoittaja Daqingin kaupungista. (kuva)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Dafa -harjoittaja Gao Shuqin oli 51-vuotias opettaja Daqingin kaupungin 12:ssa keskikoulussa. Hänet nimitettiin erinomaiseksi opettajaksi Daqingin kaupungissa. Hän asui Kejiyuanin asunnossa 27. yksikkö 4. huone 601, Rangin alueella, Daqingin kaupungissa. Maaliskuun 27. päivä 2004 klo 24.00 - 00.30 välisenä aikana, yrittäessään paeta vainoa Gao putosi vahingossa rakennuksesta ja kuoli.

Maaliskuun 26. päivä Gao Shuqinin aviomies Li Lin ryöstettiin hänen ollessa jakamassa vainon totuutta selventävää materiaalia. Poliisit menivät Gao Shuqinin kotiin keskiyöllä ja lukitsivat oven ulkoapäin. Keskipäivällä maaliskuun 27. päivä Shuqin soitti useita puheluja pyytääkseen apua, mutta ei saanut vastausta. Kun ei ollut muuta vaihtoehtoa, hän sitoi lakanan ikkunaan ja yritti kiivetä alas. Valitettavasti lakana ratkesi halki hänen ollessa puolessa välissä ja hän kuoli pudotessaan alas.

Shuqinin ollessa lukittuna taloonsa, hän soitti lukkosepälle ja pyysi häntä avaamaan oven. Lukkoseppä kieltäytyi tulemasta, saadessaan tietää, että hän oli Dafa -harjoittaja. Shuqin oli antanut avaimen naapurilleen, joka ei myöskään avannut ovea hänelle. Shuqinin pudottua, mellakkapoliisiltakin kesti pitkän aikaa, ennen kuin he saivat erikoistyökaluilla kammettua oven auki.

Ennen tätä tapausta, Gao Shuqin siepattiin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla poliisi joko määräsi lukkosepän avaamaan hänen oven, tai he kampesivat oven auki murtautuen hänen kotiinsa.

Tapahtumapaikalla oli useita ihmisiä jotka näkivät lakanan ruumiin päällä. Alueen poliisi saapui paikalle ja soitti ambulanssin. Kun ambulanssi saapui paikalle lääkäri huomasi, että Gao Shuqin oli jo kuollut, joten ambulanssi lähti ja lääkäri pyysi poliisia viemään ruumiin pois.

Poliisi valehteli Gao Shuqinin perheelle ja kertoi heille, että Gao Shuqin oli lukinnut itsensä sisälle ja hypännyt sitten alas rakennuksesta. Yli 20 henkilöä Gaon työpaikalta saapui hänen hautajaisiinsa. Jotkut kysyivät poliisilta Gaosta, mutta poliisi ei uskaltanut paljastaa todellisia yksityiskohtia hänen kuolemastaan.

Pelkästään maaliskuun aikana neljä Falun Dafa harjoittajaa - Li Yuanguang, Yang Quanyong, Wang Guofang ja Gao Shuqin kuolivat vainoon Daqingin kaupungissa. Falun Gongin harjoittajien veri kutsuu maailman omaatuntoa. Yhdistämällä voimamme voimme lopetta tämän vainon.

Kanssaharjoittajamme Gao Shuqin on jättänyt meidät. Hänen kokemuksensa vainottuna olemisesta on sydäntä särkevä.(viittaus "loistava opettaja Dawingin kaupungista kuvailee kuinka häntä on vainottu" artikkeliin, joka julkaistiin Clearwisdomilla osoitteessa: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2003/11/9/42088.html)

Tammikuun 1. päivä 2000, Gao Shuqin meni Pekingiin vahvistamaan Dafaa. Ennen Pekingiin saapumistaan junassa olleet poliisit etsivät Gaon henkilöllisyystodistuskorttia ja pidättivät hänet laittomasti. Gao lähetettiin Shanhaiguangin pidätyskeskukseen. Koska Gao ei suostunut kertomaan nimeään, poliisit pahoinpitelivät hänet raa'asti. Pahoinpitelyn jälkeen poliisit lukitsivat Gaon kädet käsiraudoilla selän taakse siten, että toinen käsi meni kainalon alta ja toinen olkapään yli. Pian rauta leikkautui hänen käsiinsä. Gao oli neljä päivää syömälakossa ja sitten hän pakeni. Hän käveli yhdeksän päivää ja saapui Taivaallisen rauhan aukiolle, jossa hän teki Falun Gongin liikesarjoja ja selvensi totuutta Falun Gongin vainosta. Tämän seurauksena Gao pidätettiin jälleen ja lähetettiin Qanmenin poliisilaitokselle. Poliisit hakkasivat häntä vuorotellen, koska hän ei suostunut kertomaan nimeään. Poliisit löivät Gaon päätä seinään ja kaatoivat kylmää vettä hänen päälle ja vapauttivat hänet puolen yön jälkeen.

Kesäkuun 4. päivä 2000 Gao meni Pekingiin vetoamaan, jonka seurauksena hänet vangittiin kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Myöhemmin hänet lähetettiin kasvatus-valmennuskeskuksen järjestämälle aivopesuluokalle, jossa häntä pidettiin kaksi viikkoa. Gaolta kiristettiin 2450 yuania kahden viikon ruoasta ja täydestä hoidosta. Hänet vapautettiin viiden päivän syömälakon jälkeen.

Marraskuun 28. päivä 2000, Gao meni kolmannen kerran Pekingiin vahvistamaan Dafaa. Palattuaan Daqingin kaupunkiin, hänen oli pakko jättää kotinsa, paetakseen vainoa. Toukokuun viides päivä 2001 hänet pidätettiin kanssaharjoittajan kotoa Honggangin alueella. Koska hän kieltäytyi kertomasta nimeään ja osoitettaan, poliisi löi häntä kasvoille ja pakotti hänet seisomaan nöyryyttääkseen häntä. Myöhemmin hänet lähetettiin Daqingin kaupungin pidätyskeskukseen, jossa Gao ennen vapautumistaan oli 19 päivän syömälakossa.

Heinäkuun 19. päivä 2001 kolme poliisia murtautui keskiyöllä Gaon kotiin ja otti hänet mukaansa. Poliisit lähettivät hänet Sa alueen pidätyskeskukseen, jossa Gao oli 36 päivää syömälakossa. Koska Gao ei suostunut pakkosyöttöön, vartijat loukkasivat häntä haukkuen ja pahoinpitelivät hänet joka päivä. Noin elokuun 25. päivä Gao lähetettiin Harbinin naisten huumevieroituskeskukseen. Keskuksessa Gao ei läpäissyt fyysistä testiä, joten hänet lähetettiin alueen hallinnolliseen pidätyskeskukseen, jossa häntä pidettiin kaksi päivää, sen jälkeen hänet vapautettiin.

Syyskuussa 2002 vainoajat aloittivat Dafa -harjoittajien sieppaukset ja kotietsinnät. Illalla syyskuun 9. päivä poliisi murtautui Gao Shuqinin kotiin, laittoi mustan pussin hänen päähän ja vei hänet kaupungin pidätyskeskukseen, missä Gao aloitti syömälakon. Sen jälkeen vainoajat lähettivät hänet Harbinin kaupungin huumevieroituskeskukseen jossa vaino jatkui. Huumevieroituskeskuksessa Gao kidutettiin melkein kuoliaaksi ja hänen kehonsa oli täynnä ruhjeita. Käsirautojen jättämät ruhjeet näkyivät hänen käsissään pitkän aikaa. Lokakuun alussa Gao menetti tajuntansa. Syylliset olivat peloissaan, että he voisivat joutua vastuuseen teoistaan ja pyysivät Gaon perhettä hakemaan hänet kotiin. Gaon sisarukset pitivät hänestä huolta useita päiviä kunnes hän pystyi liikkumaan. Koska Gaon aivot olivat vaurioituneet pahoinpitelyistä, hän puhui epäselvästi, eikä kyennyt lähes vuoteen kunnolla kontrolloimaan joitakin raajojaan. Vain hänen äitipuolensa, joka lähestyi 80 vuotta, oli kotona, koska Gaon isä oli tuomittu kolmeksi vuodeksi pakkotyöleirille uskostaan Totuudenmukaisuuteen - Laupeuteen - Kärsivällisyyteen. Siihen aikaan Gaon isää pidettiin laittomasti Daqingin pidätyskeskuksessa.

Aamulla marraskuun 27. päivä 2003, Sun Shaomin - Rang alueen poliisilaitoksen poliisipäällikkö ja konstaapeli Liu Yupeng, sieppasivat Gao Shiqinin kotoa ja lähettivät hänet kaupungin pidätyskeskukseen, jossa Gao aloitti syömälakon. Pidätyksen aikana Gaoa kidutettiin ?rautatuolilla? [Rautatuoli on tehty rautaputkista. Uhrit sidotaan rautatuoliin kiinni molemmista käsistä ja jaloista pitkäksi aikaa] useita päiviä ja hänen täytyi turvautua muihin ihmisiin syödessään, juodessaan ja käymään vessassa. Hänet vapautettiin ehdoitta tammikuun 19. päivä 2004.

Kesäkuun neljännestä päivästä vuonna 2000, kun Gao Shuqin meni ensimmäisen kerran Pekingiin vetoamaan, hänen kuolemaansa saakka, Gaon työpaikka ei antanut hänen työskennellä, eikä maksanut hänelle senttiäkään. Vainon syylliset veivät häneltä peruselinoikeudet. Koulun tilikirja väitti, että Gao Shuqinille maksettiin 677.9 yuania joka kuukausi. Kaiken tämän kavalsivat lakia rikkovat koulun viranomaiset. Ilman vainoa Gao Shuqinille olisi maksettu vähintään 60 000 yuania palkkaa, sekä bonusta. Kuitenkin Gaon työyksikön viranomaiset huomioivat hänelle määrätyt sakkorahat ja viranomaisten matkoihin käyttämät rahat heidän hakiessaan Gaoa Pekingistä ja siten väittivät, että Gao olisi velkaa työyksikölle yli 40 000 yuania. Heinäkuussa 2003, Gaolle määrätty työleiri rangaistusaika päättyi, jonka jälkeen Gao meni koululleen kysymään työtään takaisin, mutta koulun viranomaiset vaativat Gaoa allekirjoittamaan takuulausunnon Falun Gongin harjoittamisen lopettamiseksi, mistä Gao kieltäytyi. Ma Yongwei, koulun puolue sihteeri pyysi häntä allekirjoittamaan töihin paluu lomakkeen, mikä oli peitelty takuu lausunta. Siltikin Gao kieltäytyi luopumasta Dafasta, eikä allekirjoittanut takuu lauselmaa.

Gao Shuqin kuoli vainoon. Hänen poika ja tytär, jotka ovat hakemassa muiden kaupunkien yliopistoihin, eivät koskaan enää voi nähdä äitiään.

Työyksikön puhelinnumerot ja vastuunalaiset yksiköt (näppäile 86-459 jokaisen numeron alkuun, lukuun ottamatta matkapuhelimia):

Rangin alueen poliisilaitos Daqingin kaupungissa.

Postinumero: 163453

Osoite: Rangin alue, Daqingin kaupunki
Pää puhelinvaihde: 6336222, 5985661
Shu Shaomin, poliisilaitoksen johtaja: 5989411, 6332888, 5989412
Kurinpidollinen ja valvonnallinen jaosto: 6339599
Hallinto keskuksen johtaja: 6338687
Politiikan ja turvallisuuden jaosto: 6338687
Turvallisuus ryhmän poliittinen neuvonta: 5183562
Faxi-huone: 6353410
Ranghun tie-poliisinlaitos Daqingin kaupungissa
Pää toimisto: 5093616
Neuvonantajan toimisto: 6304997
Poliisi viranomainen Chen Yaosong. Poliisi joka kiristi rahaa Dafa -harjoittajien perheiltä
Daqingin pidätyskeskus: 4661762, 4661566
Daqingin raakaöljy hallintotoimiston kasvatus-valmennus keskus
Osoite: No. 15 Xihuai Road, Ranghulu District
Postinumero: 163453
Wang Yili, "610-toimiston" johtaja kasvatus-valmennus keskuksessa: 5097538 (toimisto), 5517098 (koti), 86-13904863286 (kännykkä)
Zhang Zenglong, Daqingin kaupungin 12:toista oppikoulun rehtori: 4667675 (toimisto), 6665175 (koti)
Ma Yongwei, Daqingin kaupungin 12:toista oppikoulun sihteeri: : 4689153 (toimisto)


Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2004/4/3/71584.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a18878-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.