Boston: 2000 Falun Gongin harjoittajaa piti suuren paraatin vainon lopettamiseksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuun 25. päivänä 2004 lähes 2000 Falun Gongin harjoittajaa ympäri maailmaa kokoontui Bostoniin ja piti suuren paraatin, toivoen useampien ihmisten saavan tietää Falun Gongista. He pyysivät ihmisiä kaikilta elämän aloilta liittymään yhteen pysäyttääkseen Jiangin ryhmän mielivaltaisen Falun Gongin harjoittajiin kohdistetun vainon. He kehottivat myös avustamaan Kiinan entisen diktaattorin, Jiang Zeminin, oikeuteen viemisessä.

Falun Gongin harjoittajat marssivat Bostonin halki banderollien sekä suuren Falun Gongin kirjan, Zhuan Falunin, jäljennöksen kanssa.

Osa paraatiin osallistuneista kantoi käsissään seppeleitä, joissa oli kuvia vainossa menehtyneistä Falun Gongin harjoittajista. Kulkuetta johti iloisesti tanssiva harjoittajien ryhmä, jotka esittivät lohikäärmeitä ja leijonia. Harjoittajat esittivät myös viehättävää Tang-dynastian aikaista tanssia, keijukaistanssia sekä vyötärörummutusta. Sen lisäksi osa ihmisistä esitteli kidutusmenetelmiä, joita tänä päivänä käytetään harjoittajiin Kiinassa. Useat kymmenet naispuoliset Falun Gongin harjoittajat olivat pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin ja he pitivät seppeleitä kädessään tapettujen kanssaharjoittajiensa muistoksi.

Suuri paraati kiinnitti monien ihmisten huomion. Jotkut taputtivat käsiään ja jotkut vilkuttivat ja toivottivat onnea.

Yksi katsoja San Franciscosta sanoi nähneensä harjoittajia usein vetoamassa Kiinan konsulaatin edessä. Hän oli onnellinen nähdessään niin monia harjoittajia kulkueessa. Hän sanoi, että sen jälkeen kun hän menee takaisin San Franciscoon, hän menee taatusti Kiinan konsulaatille tapaamaan heitä.

Falun Gongin harjoittajat soittivat rumpuja ja tanssivat, se kosketti katsojien sydämiä

Kun harjoittajat marssivat Chinatownin läpi, aika monet kiinalaisen yhteisön johtajat tulivat katsomaan paraatia. Monet ylistivät paraatin näyttävyyttä. Jotkut sanoivat harjoittajille: "Tuotte kunniaa meille kiinalaisille." Toiset kysyivät mikä juhla oli kyseessä ja mitä erikoista tapahtui. Jotkut pyysivät materiaalia ja keskustelivat enemmän harjoittajien kanssa.

Kun harjoittajat pitivät yllä banderollia, jossa luki "tuokaa Jiang oikeuteen", jotkut ohikulkijat sanoivat: "Jiang on todellakin paha! Sen jälkeen kun hän tuli valtaan, hän ei koskaan tehnyt hyvää asiaa. Hänet pitäisi viedä oikeuden eteen!"

Useat vanhemmat kansalaiset vilkuttivat harjoittajille ja sanoivat: "Falun Dafa on loistava!"

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a21049-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.