Totuus Falun Dafasta kuulutetaan Chongqingin poliisiasemalla kaiuttimista - harjoittaja Zhang Qiyongia kidutetaan välittömästi ”tunnustamaan”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Eräänä päivänä toukokuun puolivälissä 2004 noin neljän aikaan iltapäivällä tosiasiat Falun Dafasta kuulutettiin kovaäänisten avulla Qijiangin kunnan poliisiasemarakennuksen pidätyskeskuksessa, Chongqingissä. Lähetys kesti yli 20 minuuttia ja se herätti vartijat todellisuuteen, että heidän pahat tekonsa on merkitty ylös ja heidän täytyy lopulta maksaa niistä. Falun Dafan harjoittaja Zhang Qiyong, joka oli pidätettynä ja kuolemaisillaan vainon vuoksi, joutui kuulustelujen kohteeksi ja kidutettavaksi, jotta hänet saataisiin ”tunnustamaan” tapahtunut.

Raportissa kerrottiin, että poliisit epäilivät lähetyksessä olleen mukana myös joitakin vartijoita. Poliisilaitoksen kompleksin makuusalit pengottiin läpikotaisin ja vartijoita kuulusteltiin yksitellen. Vanhempi naispuolinen asukas oli pidätettynä useita päiviä.

Pidätyskeskus sijaitsee Qijiangin kunnan poliisiaseman kompleksissa. Keskuksessa on 20 osastoa. Jokaista osastoa valvotaan vuorokauden ympäri ja ovet pidetään lukittuina ympäri vuoden. Monet Falun Dafan harjoittajat ovat vangittuna tässä keskuksessa, ja he joutuivat kärsimään sekä fyysistä että henkistä kidutusta.

Kahdenkymmenen minuutin aikana selkeä ja miellyttävä Falun Dafan musiikki, Pudu, kaikui kovaäänisistä, samalla kun ääni selitti faktat Falun Dafasta sekä meneillään olevasta vainokampanjasta. ”Se on Falun Dafan lähetys”, ihmiset huudahtivat osastoilla hämmästyksissään!

Samaan aikaan vartijat hermostuivat. He juoksivat ulos huutaen ja yrittivät löytää paikan, josta lähetys tuli. Kaiuttimia ei löydetty heti ja lähetys ehti kuulua lopulta yli 20 minuuttia.

Vartijat kuulustelivat ja kiduttivat myöhemmin Zhang Qiyongia saadakseen hänet tunnustamaan välittämästä siitä, että hän oli jo kuolemaisillaan. Hänet pakotettiin olemaan valveilla kuusi vuorokautta. Pitääkseen salassa Zhangin vainoamisen, rikolliset levittivät huhuja, että Zhang tuli psykoottiseksi sen jälkeen kun hän alkoi harjoittamaan Falun Gongia, ja että hän teki itsemurhan hyppäämällä rakennuksesta. He kuulustelivat Zhangin perhettä ja uhkailivat Zhangin äitipuolta, Wang Zaifenia. He painostivat jatkuvasti Zhangin perhettä allekirjoittamaan ilmoituksen Zhangin vangitsemisesta ja pidätysluvasta.

Zhang Qiyong oli 29-vuotias loppututkinnon suorittanut opiskelija Sichuanin yliopistosta. Hän oli töissä Kiinan henkivakuutus oy:n hyvitysosastolla. Noin viiden aikaan iltapäivällä toukokuun 1. päivä 2004 ryhmä siviilipukuisia poliiseja Huhuin puistosta Yubein alueelta Chongqingista sieppasi Zhangin ja vangitsi hänet laittomasti Qijiangin kunnan pidätyskeskukseen. Protestoidakseen laitonta vainoa, Zhang aloitti syömälakon. Häntä kidutettiin kuitenkin julmasti ja sidottiin ”kuolleen henkilön sänkyyn” (1) ja häntä pakkosyötettiin. Hänen kädet ja jalat sidottiin äärimmäisen kivuliaaseen asentoon, hänen suu tulehtui ja haavautui, hänen jalat olivat siniset ja turvonneet ja hänestä tuli kuivunut ja epämuodostuneen näköinen ennen kuolemaa.

Raportoitiin, että toinen 29-vuotias naispuolinen Falun Dafa harjoittaja, Wang Jiging, pakotettiin laittomasti Maojiashanin naisten pakkotyöleirille. Häneen piikitettiin väkisin tuntematonta lääkettä vankien toimesta, joita vartijat painostivat. Hän joutui shokkiin ja menehtyi syyskuun 23. päivä 2002.

Vastuullisten tahojen ja osastojen puhelinnumerot:

Qijiangin kunnan poliisiaseman johtaja: Zhao Heping

Qijiangin kunnan poliisiaseman varajohtaja: Xiao Keqing

Qijiangin kunnan poliisiaseman poliittinen vastaava henkilö: Liu Chengming 86-23-48662148

Qijiangin kunnan poliisiaseman ensimmäisen osaston johtaja: Zhang Kaifu 86-23-85883092 (toimisto),86-13883137666 (matkapuhelin)

Qijiangin kunnan poliisiaseman ensimmäisen osaston varajohtaja: Xie Qiang,86-23-85883092 (toimisto)

Qijiangin kunnan kansallisen turvallisuustiimin johtaja: Li XX, 86-23-85883091 (toimisto)

Qijiangin kunnan kansallisen turvallisuustiimin päivystävä toimisto: 86-23-85883091

Qiqaingin kunnan pidätyskeskuksen kehittämisyksikön johtaja: Zhang Xingpeng, 86-23-85883361 (toimisto)

Qiqaingin kunnan pidätyskeskuksen kehittämisyksikön poliittinen neuvonantaja: Zhang Changyu, 86-23-85883222 (toimisto), 86-13883686226 (matkapuhelin)

Qiqaingin kunnan pidätyskeskuksen kehittämisyksikön päivystävä toimisto: 86-23-85883360

Qiqaingin kunnan poliittisen ja oikeudellisen valiokunnan sihteeri: 86-23-48663231(toimisto), 86-23-48662561 (vastaanotto), 86-23-48618816 (koti), 86-13709409388 (matkapuhelin)

(1)Harjoittajan raajat venytetään ja sidotaan jääkylmän metallisängyn neljään kulmaan. Uhrin ei annetta syödä, juoda tai mennä wc:hen. Tämä kidutus kestää useista tunneista jopa yli kymmeneen päivään. Tällainen kidutus aiheuttaa vakavaa vahinkoa harjoittajille sekä henkisesti että fyysisesti.


Kiinankielinen versio: http://www.minghui.org/mh/articles/2004/7/14/79357.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a21053-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.