Dafa -harjoittaja Li Chuanwen Meihekoun kaupungista Jilinin maakunnasta kidutetaan kuoliaaksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Herra Li Chuanwen, 54, oli kotoisin Meihekoun kaupungista, Jilinin maakunnasta. Hän aloitti harjoittaa Falun Gongia vuoden 1996 alussa. Sen jälkeen kun Falun Gongin vaino alkoi heinäkuussa 1999, hän meni Pekingiin vetoamaan lokakuussa 1999. Hänet pidätettiin ja lähetettiin Tiebein pidätyskeskukseen Meihekoun kaupunkiin. Pidätyksen aikana poliisit määräsivät vankeja hakkaamaan häntä julmasti. He käyttivät lankkuja lyömäaseina hakkaamaan takapuoleen niin lujasti, että lihas veresti ja housut tarttuivat kiinni. Myös hänen käsiä venytettiin, ja päätä painettiin alas. Sitten eräs henkilö potki lujasti takapuoleen. Sen seurauksena hän kaatui eteenpäin ja löi päänsä seinään. He kutsuivat tällaista kiduttamista ”seinään kaatumiseksi,” ja usein jatkoivat sitä kunnes uhri menetti tajuntansa.

Toinen kidutus, jota he käyttivät, oli käsien vetäminen ja nostaminen selän taakse niin ylös kuin mahdollista, jonka jälkeen käsivarsia painettiin seinää vasten. Vain muutama minuutti myöhemmin Li menetti tajuntansa. Sen lisäksi hänet pakotettiin tekemään hammastikkuja. Joka päivä hänen piti työskennellä 15-16 tuntia. Jos hän ei pystynyt suorittamaan työtään loppuun, hänet hakattiin. Kuukausi myöhemmin kun hän oli maksanut 600 yuania hänet vapautettiin. Maksusta ei annettu
mitään kuittia.

Maaliskuussa 2000 Li Chuanwen pidätettiin taas ja lähetettiin aivopesukeskukseen vainottavaksi. Myöhemmin Hongmein kaupungin poliisilaitoksen ohjaaja Niu Zhenkui pelkäsi, että Li saattaisi mennä Pekingiin vetoamaan, joten hän takavarikoi Li’n 2000 yuanin talletuksen. Hän pakotti Lin kirjoittamaan poliisille raportin joka päivä, ja pyysi Li’tä pesemään hänen autonsa, luomaan lumet ja tekemään muita töitä. Poliisi Wang Shoubo halusi kiristää rahaa Li’ltä, mutta hänellä ei ollut enempää rahaa. Joten raivoissaan Wang hakkasi Li’n.

Lokakuussa 2000 Li vietiin jälleen aivopesukeskukseen. Niu Zhenkui pakotti Li’n pitämään käsissään vesiastiaa ja pysymään paikallaan pitkän aikaa. Jos Li ei voisi pitää sitä tai jos vesi loiskuisi, Niu hakkaisi hänet. Siihen aikaan Falun Gongin harjoittajia aloitti syömälakon protestoidakseen laitonta pidätystä aivopesukeskuksessa. Niu hakkasi Li’n muiden harjoittajien edessä.

Tammikuun 25. päivän tienoilla vuonna 2001, Li pidätettiin taas. Häntä pidettiin 15 päivää vangittuna.

Maaliskuun 23. 2001 Niu Zhenkui harhautti Li’tä minkä seurauksena hänet pidätettiin ja lähetettiin pidätyskeskukseen. Myöhemmin hänet siirrettiin Tonghuan työleirille, missä hän oli vangittuna vuoden.

Kesäkuun 18. päivä 2002 Li tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön ja lähetettiin Chaoyanggoun työleirille. Vainon vuoksi Li’stä oli tullut todella heikko. Vältelläkseen vastuuta, työleirin väki pisti häneen tuntematonta lääkettä 10.maaliskuuta 2004. Myöhemmin Li’stä tuli henkisesti vammainen. Työleiri lähetti hänet Meihekoun 610-virastoon, mistä hänet siirrettiin Hongmein kaupungin poliisilaitokselle. Poliisilaitos ei halunnut ottaa vastuuta tapauksesta ja poliisi nimeltään Zhang vei Li’n uuteen paikkaan. Zhang jätti Li’n ensin Zhang Chuyanin kotiin. Zhang Chunyani piti lasten päivähoitoa kotonaan eikä hän halunnut ottaa kuolevaa Li’tä vastaan. Myöhemmin poliisi Zhang jätti Li’n Gai Yonggyuangin kotiin. Gai piti Li’stä huolen jonkin aikaa.

Pitkäaikaisen vainon takia Li’llä oli vakava anemia ja hänellä oli vaikeuksia hengittää. Päivittäin hän pystyi syömään vähän nestemäistä ruokaa. Maaliskuun 17. päivä hän alkoi sylkemään verta ja menetti ulostamisen pidätyskyvyn. Yöllä 18. maaliskuuta hänet vietiin kiireellä Aiminin sairaalaan ja lääkärit totesivat hänet parantumattomasti sairaaksi. Maaliskuun 19. päivä hänet siirrettiin Hongmein kaupungin sairaalaan. Noin kuuden aikaan iltapäivällä hän menehtyi sairaalassa.

Ruumishuoneen henkilöstön mukaan sinä päivänä kun Li kuoli, poliisit olivat ulkopuolella keskiyöhön asti. Noin kello kahdeksan seuraavana aamuna seitsemän henkilöä poliisista, poliittinen ja oikeudellinen komitea sekä 610-virasto tuli sairaalaan ja vei Li’n ruumiin. Ei tiedetä minne he veivät sen. He kertoivat ruumishuoneen työntekijälle, että jos Li’n perhe tulee vaatimaan ruumista, pyytäkään heitä puhumaan poliisiasemalle.

http://www.minghui.org/mh/articles/2004/4/3/71488.html

http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/4/6/46794.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.