610-viraston johtaja: “Joudutte käymään tämän läpi enkä ole siitä vastuussa. Jos kuolette, kuolette turhaan.”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Bai Wansheng on Xinlen kaupungin turvallisuusviraston toinen johtaja Hebein maakunassa, ja hän on myös paikallisen 610-viraston johtaja (1) Bai on vastuussa monista julmuuksista, joita tehdään paikallisia Falun Gongin harjoittajia kohtaan.

Joulukuun 27. päivä 1999, Bai Wansheng ja Li Jianglu kidutti harjoittajia Matoupun pidätyskeskuksessa, Xinlen kaupungissa. Ulkona oli kymmenen astetta pakkasta. Bai pakotti neljä miespuolista harjoittajaa riisumaan vaatteet, ja jättämään vain alusvaatteet päälle ja seisomaan ulkona jäässä. He tärisivät ja heidän kasvonsa olivat siniset. Neljä harjoittajaa pakotettiin vielä makaamaan mahallaan lumessa samalla kun vangit kaatoivat lunta heidän päälleen, ja samaan aikaan kylmää vettä heidän kasvojensa päälle. Ajan kuluessa lumi suli heidän päälleen ja harjoittajat olivat jäisen veden peittämiä.

Sitten Bai määräsi yhden harjoittajista kannettavaksi ulos ja pyysi kolmea tulemaan sisään. Bai sanoi heille häijysti: ”Oliko tarpeeksi kylmä? Kerron teille, niin kauan kun Jiang on vallassa, tämä ei muutu. Vaikka Jiang ei olisikaan vallassa, mutta kun puolue on, hyvää nimeänne ei palauteta. Laitan teidät tämän läpi enkä ole vastuussa. Jos kuolette, kuolette turhaan. Voitte rangaista minua, kun teidät vapautetaan.”

Illalla Bai määräsi vangin laittamaan lapion uuniin kuumenemaan. Hän kuumensi itse rautalevyn. Hän meni harjoittajien luokse hehkuvan kuuman rautalevyn kanssa uhkailemaan: ”onko teillä kylmä? Minä voin lämmittää teitä.” Rautalevy putosi maahan kun hän käsitteli sitä harjoittajan edessä. Kun hän ei voinut nostaa sitä ylös, hän määräsi harjoittajan astumaan siihen paljain jaloin. Harjoittaja kieltäytyi ja hänet hakattiin ja raahattiin hehkuvan kuuman levyn päälle väkisin. Yksi poliiseista astui harjoittajan jalan päälle (estääkseen jalkaa liikkumasta). Palavan lihan mukana kuului sihisevä ääni ja savu nousi ilmaan kun harjoittajaa poltettiin tulikuumalla raudalla.

Bai määräsi seuraavaksi vangin nimeltä Zhang tuomaan lapion, joka oli kuumennettu uunissa. Vanki oli jo nähnyt vierestä kuumalla rautalevyllä kiduttamisen. Lapio ei ollut tarpeeksi kuuma Baille, joten hän pyysi kuumentamaan sitä lisää. Vanki totteli käskyä ja lämmitti lapiota kunnes sen kahva oli tulessa. Tulipunainen lapio kädessään Bai iski harjoittajia raivostuneena.

Tämän jälkeen neljä harjoittajaa vietiin ulos seisomaan seinää vasten kädet pään päällä. Bai määräsi vankeja kaatamaan jääkylmää vettä heidän päälleen. Bai otti myös letkun esille jolla hän ruiskutti vettä heidän päälleen. He ottivat ulos neljä naispuolista Falun Gongin harjoittajaa ja yrittivät pakottaa neljä miesharjoittajaa läpsimään heitä kasvoille. Kun he kieltäytyivät, heidän hakattiin.

Sen jälkeen kun Bai lopetti miesharjoittajien kiduttamisen, hän alkoi kiduttaa naispuolisia harjoittajia. Monien ihmisten edessä hän pakotti naisharjoittajat ottamaan vaatteet pois, jättäen ainoastaan alusvaatteet päälle. Heidät pakotettiin makaamaan lumessa, hautautumaan lumeen, ja kylmää vettä kaadettiin heidän päälleen. Hän teki tämän jopa eläkkeellä olevalla iäkkäälle naiselle.

Vaihteen numero Xinlen kaupungin turvallisuusvirastossa: 86-311-8581925

Kaupungin turvallisuusviraston toimisto: 86-311-8581181

Fax: 86-311-8581163

Toimiston johtaja: 86-311-8580537

Pidätyskeskus: 86-311-8670015

Xinlen kaupungin postinumero: 050700

Huomautus:

(1) (1) "610-toimisto" on elin joka on erikoisesti luotu vainoamaan Falun Gongia ja jolla on ehdoton valta puolueen hallinnollisten tasojen ja kaikkien muiden poliittisten ja laillisten järjestelmien yli.


Kiinalainen versio: http://minghui.ca/mh/articles/2004/6/15/77140.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20496-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.