Irlanti: Kiinan Falun Gongin harjoittajiin kohdistuvat kidutusmenetelmät paljastetaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafa on muinainen meditaatioharjoitus keholle ja mielelle, jota harjoitetaan yli 50 maassa. Kuitenkin Kiinassa, sen synnyinmaassa, harjoitus on kielletty. Falun Dafa kirjoja on julkaistu yli 30 eri kielellä, mutta Kiinassa kirjat ovat kiellettyjä. Tähän päivään mennessä yli 1000 harjoittajaa on vahvistetusti kuollut kidutukseen.

Dublinissa, lauantaina, heinäkuun 17.päivä, ryhmä Falun Dafan harjoittajia järjesti kidutuksen vastaisen näyttelyn, jossa demonstroitiin Kiinan työleireillä, vankiloissa ja pidätyskeskuksissa käytettyjä kidutusmenetelmiä, joilla pakottamaan harjoittajia luopumaan uskostaan. Näyttely oli aseteltu kahteen osaan; ensimmäisessä osassa esiteltiin rauhallisia Falun Dafan meditaatioharjoituksia. Kirkas keltainen banderolli loisti harjoittajien takana, pyytäen apua vainon lopettamiseen ja vuorottelevat kiinan- ja englanninkieliset juontajat esittelivät harjoitusta ja sen leviämistä maailmalle.

Puolentunnin kuluttua kiinalaisiksi poliiseiksi pukeutuneita ihmisiä ryntää paikalle ja hajaannuttaa harjoittajat. Taustabanderolli muuttuu mustaksi, jossa lukee ”Falun Dafan harjoittajia kidutetaan raa'asti Kiinassa”. Suuria, kolkkoja kidutuslaitteita raahataan esille. Näyttely kuvasi neljää kidutusmenetelmää, joita käytetään tänä päivänä Kiinassa: tiikeripenkki, pieni häkki, bambutikuilla kidutus ja kuuma rauta. Vuorottelevat kiinan- ja englanninkieliset juontajat kuvailevat vainon alkua ja keinoja, joita Kiinan hallitus Jiang Zeminin määräyksistä on tehnyt hävittääkseen tämän ryhmän ihmisiä.

Näytteillä oli myös kuvia kymmenestä harjoittajasta, jotka tapettiin vain koska he kieltäytyivät luopumasta uskostaan ollessaan pidätettynä Kiinassa. Kuvia ympyröivät kukkaset, ja vainon uhrit olivat teini-ikäisistä seitsemissäkymmenissä oleviin ihmisiin. Heidän elämänkaarensa vaihtelivat yliopistoluennoitsijoista tehdastyöläisiin. Juontaja kertoi yleisölle heidän tarinansa ja kuinka he saivat surmansa.

Näyttely järjestettiin Dublinin vilkkaimmalla kadulla. Joukoittain ihmisiä katsoi uskomattomana kauhua, joka tapahtuu Kiinassa tänä päivänä.

Kun kysyttiin miksi Falun Dafa on kielletty Kiinassa, Irlannin Falun Dafa informaatiokeskuksen puhemies Zhao Ming sanoi, ”Se johtuu Jiang Zeminin kateellisuudesta. Kiinassa on diktatuuri ja kun Jiang Zemin oli vallassa, hän tunsi itsensä uhatuksi Falun Gongin suuresta suosiosta. Silloin kun harjoitus kiellettiin, joka 12. ihminen Kiinassa harjoitti Falun Dafaa ja nämä ihmiset olivat kaikkialta yhteiskunnasta. He ovat hyviä, rehellisiä, ahkerasti työskenteleviä ihmisiä, mutta koska Jiang Zemin luuli, että hänen omat edut olivat uhatut, hän rikkoi Kiinan lakia ja kansainvälistä lakia ja kielsi harjoituksen. Vaikka Jiang ei ole enää presidentti, hän pitää yhä Kiinan valtaa käsissään armeijan johtajana.”

Kun kysyttiin mitä Irlantilaiset voivat tehdä auttaakseen, Zhao sanoi, ”Falun Dafan harjoittajat kohtelevat toisia ihmisiä myötätunnolla ja kärsivällisyydellä. Kun kohtaamme väkivaltaa, emme vastaa siihen väkivallalla, vaan sen sijaan käytämme kyniämme ja ääniämme tuomitaksemme nämä julmuudet ja vaadimme oikeutta. Haluaisimme useampien ihmisten kirjoittavan tai soittavan heidän paikallisille Euroopan parlamentin jäsenille ja kaupunginvaltuutetuille ja pyytää näitä ihmisiä tuomitsemaan Falun Gongin harjoittajien vainon. Kun kansainvälinen huolenääni kasvaa suuremmaksi, Kiinalle kohdistuvat paineet muuttumiseen kasvavat.”

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20878-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.