Suhteet Falun Gongin harjoittajien keskuudessa pitäisi olla vapaita kiintymyksistä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Syy miksi tuon esille tämän asian on se, että viimeaikoina olen huomannut tulevani paljon puhtaammaksi kanssaharjoittajieni kohtelemisessa useiden tunneperäisten kiintymysten eliminoimisen ansiosta. Me kaikki tiedämme, että ”suurella tiellä ei ole muotoa” Dafan kultivoimiseen, mutta mukautuminen tavalliseen yhteiskuntaan kultivoinnissamme niin paljon kuin mahdollista ei tarkoita, että muodostamme pieniä ryhmiä harjoittajien keskuudessa, niin kuin muut tekevät. Olen huomannut, että jotkut uskonnolliset ihmiset muodostavat omat piirinsä ja yrittävät houkutella muita, ja he vaikuttavat kohtelevan ihmisiä omassa piirissään erityisen hyvin ja sydämellisyydellä. Minulla oli ennen tämä ongelma ja osoitin erityistä huolta tuntemiani kanssaharjoittajia kohtaan ja tunsin oloni erittäin huonoksi kun he kohtasivat koettelemuksia. Aluksi ajattelin, että tämä oli vastuussa olemista kanssaharjoittajia kohtaan ja kohtelin tuntemiani harjoittajatovereita ystävinäni. Itse asiassa tällainen käyttäytyminen perustui tunteellisuuden kiintymykseen.

Mestari sanoi meille, että meidän täytyy mukautua kultivoinnissamme tavalliseen yhteiskuntaan niin paljon kuin mahdollista. Olemme ihmisten keskuudessa jotka eivät harjoita. Meillä on sukulaisemme, ystävämme ja naapurimme; tämä on pieni piirimme ja vuorovaikutuksemme ja suhteemme näiden ihmisten kanssa on hyvin luonnollista, mukaan luettuna avioliitto, koska kaikki nämä suhteet perustuvat karmisiin suhteisiimme läpi elämiemme. Kuitenkin suhteet joita olemme muodostaneet harjoittajaystävien kanssa Falun Gongin kultivoinnissamme ja kultivointitapahtumissa kuten Fa`n ryhmäopiskelussa, (Laki tai periaatteet Falun Gongissa), kokemusten jakamisessa, totuuden selventämisessä ja Kiinassa vainottujen kanssaharjoittajien pelastamisessa sekä muissa tapauksissa. Tämän ei pitäisi sisältää mitään henkilökohtaisia suhteita; muuten kultivointiympäristömme ei ole enää puhdas. Jos harjoittajat muodostavat ”läheisempiä” suhteita kuten tavalliset ihmiset, tai jopa ottavat rahallista hyötyä kanssaharjoittajista, silloin erkaannumme asioista jotka eivät liity kultivointiimme. Mestari mainitsi ”Fa`n opetusta 2003 Atlantan Fa-konferenssissa”, että

”On joitakin oppilaita, joista on omissa oloissaan tulossa kuten kaveruksia –”Teemme asioita yhdessä, olemme pieni ryhmä” – ja he usein puhuvat monista turhista asioista, haaskaten suuria määriä aikaa.”

Ymmärrykseni on, että tämä Fa liittyy suoraan yllä oleviin tilanteisiin.

Henkilökohtaisten tunteiden tuominen kultivointiin on aiheuttanut meille paljon vahinkoa Dafan julkistamisesta tähän päivään saakka. Joillakin harjoittajilla oli seksuaalisia suhteita tai epätavallisia ”ystävyyssuhteita.” Kun jotkut harjoittajat työskentelivät yhdessä jonkun aikaa, he kehittivät tunteita toisia kohtaan, eivätkä halunneet erota toisistaan. Olen sitä mieltä, että muun kuin Fa-ymmärrysten jakamisen ja yhteistyön tekemisen lisäksi, harjoittajien keskuudessa ei pitäisi olla mitään henkilökohtaisia suhteita. Aidon kultivoinnin harjoittajan ei pitäisi rajoittaa itseään tällaiseen ahtaaseen ajattelutapaan, eikä kohdella kanssaharjoittajia eri tavalla, kohtelemalla jotain hyvin, muita huonosti, tai olla läheisempi jonkun toisen kanssa.

Joskus kun tapaan harjoittajaystäviä ja alamme heti jakamaan kokemuksiamme ja ymmärryksiämme Dafasta, tunnemme olomme läheiseksi toisiamme kohtaan, vaikka saattaisimme olla kotoisin kaukaa toisistamme, emmekä välttämättä koskaan näkisi enää uudestaan. Joskus en edes tiedä heidän nimiään. Hiljattain luin artikkelin nimeltä: ”Tapaus, joka sattui kun Opettaja piti luentoja Kiinassa,” joka kertoi tarinan. Se tapahtui sen jälkeen kun Mestari lopetti luentonsa Yanjin kaupungissa, Jilinin maakunnassa ja oli tekemässä lähtöä. Mestari ja useita avustajia ottivat taksin rautatieasemalle. Saavuttuaan asemalle, yksi avustajista halusi maksaa taksimatkasta, mutta Mestari vaati saada maksaa taksimatkan itse. Ihmiset hänen ympärillään eivät voineet ymmärtää. Hän selitti heille, ”Olen suorittanut loppuun mitä minun täytyi tehdä täällä Yanjissa ja kaikki laskut on maksettu. Koska välillämme ei ole enää taloudellisia suhteita, minun täytyy maksaa oma taksimaksuni. En ottaisi senttiäkään oppilailta.” ( http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/3/9/45883.html)
Tavallisten ihmisten käyttäytymiskoodien mukaan, kuinka Mestari voisi maksaa taksista matkustaessaan oppilaittensa kanssa? Kuitenkin Mestarimme asetti hienon esimerkin meille olla muodostamatta mitään henkilökohtaisia suhteita Dafa suhteiden lisäksi joita hänellä on oppilaittensa kanssa ja hän teki aloitteen noiden tavallisten ihmisten käsitteiden murtamisessa. Tämä puhdashenkinen suhde ei jätä mitään aukkoa pahuudelle käyttää hyväksi ja kaikki mitä pahuus pystyi tekemään, oli lavastaa Dafa valheilla.

Mahdollistaakseen meidän kultivoivan yhteiskunnassa, Mestari sallii meidän pitää hiukan tavallisten ihmisten tunteita. Mutta tarkoituksemme ei ole antautua tavallisten ihmisten elämäntapoihin ja tunteisiin. Ehdotan, että pidämme kanssaharjoittajien väliset suhteet puhtaana kuin vuoriston kevät ja olemme selväpäisiä kaiken aikaa.

Yllä on henkilökohtainen ymmärrykseni. Osoitathan ystävällisesti kaiken sopimattoman.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20315-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.