Suomalaiset harjoittajat juhlistivat Falun Dafan julkistamisen 10-vuotispäivää (kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo
Helsingissä juhlistettiin Suomen ensimmäistä Maailman Falun Dafa -päivää 10.-12. toukokuuta 2002. Falun Dafan harjoittajia Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Manner-Kiinasta kokoontui Helsinkiin juhlistaakseen kymmenennettä vuosipäivää siitä, kun Falun Dafa ensimmäisen kerran esiteltiin julkisuudessa.

Perjantain tapahtumat alkoivat Falun Dafan esittelemisellä kolmessa paikassa: rautatieaseman torilla, Esplanadin puistossa, ja Itäkeskuksen ostoskeskuksessa. Kuuden tunnin aikana Helsingin asukkailla oli mahdollisuus kuulla Falun Dafasta ja Kiinassa tapahtuvasta vainosta sekä maan ihmisoikeusrikkomuksista. Media kutsuttiin myös paikalle etukäteen. Monet toimittajat tulivatkin tapahtumapaikoille ja selostivat tapahtumaa. Yleisö kyseli paljon kysymyksiä ja monet olivat kiinnostuneita kuulemaan lisää. He kyselivät miten ja missä voisivat oppia menetelmää. Heillä onkin mahdollisuus toteuttaa toiveensa, sillä harjoittajat aloittavat ulkoharjoitukset aivan keskustan tuntumassa ensi viikolla. Harjoituksia tullaan pitämään kaksi kertaa viikossa.

Illalla harjoittajat pitivät kynttilämielenilmauksen Kiinan suurlähetystön edessä sekä Suurkirkon portailla muistaen Kiinan vainottuja harjoittajia. Näky portailla oli hyvin kaunis ja rauhaisa. Kun harjoittajat soittivat soljuvaa Pu Du-musiikkia, eräs toimittaja kiinnostui heti saamaan kasetin itselleen. Kynttilämielenilmauksen aikaansaama näkymä oli suorastaan majesteettinen. Harjoittajilla oli mukanaan kaksi banderollia sekä kuvia harjoittajista, jotka olivat saaneet Kiinassa surmansa vainon vuoksi. Kiinan suurlähetystön virkailija tuli harjoittajien luo ja vastaanotti heiltä tosiasioita selventävää materiaalia Falun Dafan vainosta.

Lauantaiaamuna valkoisiin ja keltaisiin pukeutuneet harjoittajat, jotka kantoivat värikkäitä banderolleja ja ilmapalloja, marssivat kaupungin läpi. Näkymä oli todella koskettava. Monet jalankulkijat katselivat paraatia. Eräs italialainen mieshenkilö kiinnitti meihin huomiota, kun valmistelimme paraatia, ja liittyi seuraamme koko päiväksi. Paraati kulki pitkin kaupungin pääkatuja, ja toi Dafan kauneuden Helsingin asukkaille.

Lauantai-iltapäivänä saavuimme marssimme päämäärään: Senaatintorin aukiolla. Siellä pidettiin tapahtuma, jossa kerrottiin ihmisille Falun Gongin harjoittamisen hyödyistä, ja vedottiin heihin vainon lopettamisen auttamiseksi. Suomalainen harjoittaja piti avajaispuheen, kertoen tiivistetysti Falun Gongin harjoitusmenetelmästä, sekä heinäkuussa 1999 alkaneeseen vainoon johtaneista syistä. Jotkut ihmiset olivat järkyttyneitä kuullessaan, että yksi tapahtuman järjestämisen tärkeimpiä syitä oli kertoa suomalaisille ihmisille ja koko maailmalle ankarasta vainosta ja sen seurauksista Kiinassa. Harjoittajat halusivat vedota suomalaisten ihmisten sydämiin, jotta maailmasta voidaan tehdä parempi paikka kaikille.

Avajaispuheen jälkeen toinen paikallinen harjoittaja kertoi hyötyneensä suuresti Falun Gongin harjoittamisesta. Hänen kertomuksensa oli koskettava, sillä hän oli ollut sairaslomalla sairaanhoitajan tehtävistään lähes vuoden verran, mutta sen jälkeen kun hän aloitti harjoittamisen, hän oli saanut takaisin työkykynsä, eikä ole kertaakaan ollut sairas sen jälkeen neljään vuoteen.

Kolmas paikallinen harjoittaja kertoi Falun Dafan taipaleen kahdesta puolesta tässä maailmassa: Falun Dafan olennaisimmasta olemuksesta eli Totuuden, Laupeuden ja Kärsivällisyyden periaatteista, sekä toisesta puolesta: raa’asta vainosta, joka alkoi Kiinassa heinäkuussa 1999. Hän toi esiin myös muutamia yksittäistapauksia tuosta julmasta vainosta.

Koska päivä oli kaunis, aukiolla oli sekä suomalaisia ihmisiä, että turisteja kuuntelemassa puheita. Suomen Amnestyn Kiina-asiantuntija oli koko paraatin ajan mukana ottamassa valokuvia. Tapahtuman jälkeen harjoittajat jatkoivat keskustan puistoon esittelemään harjoituksia yleisölle.

Kolmena päivänä harjoittajat jakoivat kokemuksia keskenään ja opiskelivat Fa’ta (Falun Dafan opetuksia) yhdessä.

lähde: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2002/5/25/22430.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.