Kuvaus henkisestä traumasta ja vainosta jota Falun Gongin harjoittajat ovat kärsineet Sanhen kaupungissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Hebein maakunnassa on pieni Sanhen kaupunki. Vuonna 1999 viralliselta taholta sanottiin että kaupungissa oli yli 3000 Falun Gongin harjoittajaa. Karkea arvio on, että vuoden 1999 kesäkuun 20:stä päivästä lähtien vähintään 41 harjoittajaa on lähetetty pakkotyöleireille. Tuhansia harjoittajia on pidätetty ja he olivat julman kidutuksen kohteena.

Harjoittaja rva Jia Xueyun Qixinzhuangin kaupungista kärsi julmasta tuntikausia kestäneestä pieksämisestä poliisilaitoksen varajohtajan Zhang Shanglinin ja hänen alaistensa käsissä, sen vuoksi että hän vetosi Falun Gongin puolesta. Myöhemmin hänet siirrettiin pakkotyöleirille. Zhang Shanglin oli vastuussa osastosta joka oli suoraan vastuussa Falun Gongin harjoittajien vainon järjestämisestä. Falun Gongin harjoittamisen kautta Jia Xueyun oli tullut erittäin terveeksi. Kun työleiri lähetti hänet kotiin hän oli henkisesti vahingoittunut ja oli niin kuihtunut että hän painoi vain vähän yli 30 kiloa. Hän on vielä kuntoutumassa eikä kykene pitämään itsestään huolta ilman apua.

Harjoittaja hra Xin Baodong Xunyangin kaupungista oli lähetetty pakkotyöleirille. Sen jälkeen kun hänet oli vapautettu ja hän oli tullut kotiin, poliisi ei silti lopettanut hänen kiusaamista ja uhkaamista. Hänet on vangittu monia kertoja. Keväällä vuonna 2002 Xin Baodong vangittiin uudelleen ilman syytettä ja hän oli vangittuna vankileirillä. Poliisivartijoiden johdon alaisena rikoksista tuomitut vangit hakkasivat Xinia niin pahasti, että häneltä katkesi kahdeksan kylkiluuta.

Keväällä 2003, monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen saada vangituiksi Xin Baodong ja hänen vaimonsa Gao Shuying, henkilökunta "610 toimistosta" laittoi heidät etsintäkuulutettujen listalle ja tarjosi suuren rahapalkkion heidän vangitsemisestaan. Pariskunta ei kyennyt pitämään huolta lapsestaan ja vanhemmistaan. Koska Xin Baodongia vainottiin koko ajan, hänen äitinsä halvaantui, jouduttuaan jatkuvasta olemaan pelon ja kauhun vallassa. Sinä kesänä, lääkärin hoidon puutteen vuoksi äiti joutui kärsimään raskaan henkisen paineen ja fyysisen kivun ja hän kuoli surusta. Hänen silmänsä olivat auki kun hän kuoli.

Ainoastaan Sanhen kaupungissa tuhansia Falun Gongin harjoittajia ja tuhansia perheitä on joutunut suoraan vainon uhreiksi ja viranomaisten toiminnasta johtuen mukana on kymmeniä tuhansia ihmisiä jotka ovat suoraan kärsineet vainosta uhreina. Vainon laajuus Falun Gongia vastaan ja sen seurauksien ankaruus on huolestuttavaa.

Sanhen kaupungin henkilökunta joita pidetään päävastuullisina Falun Gongin vainosta ovat; Sun Diangao kaupungin puoluesihteeri, Li Zongyi entinen puolueen varasihteeri ja nykyinen kaupungin kansankongressikomitean johtaja, Liu Fuqiang entinen "610 toimiston" johtaja (1) ja nykyinen poliisilaitoksen varajohtaja joka on vastuussa Falun Gongin vainosta. Sun Diangao on julkisesti hyökännyt Falun Gongin harjoittajien kimppuun ja panetellut heitä erilaisissa julkisissa tapahtumissa ja poliittisissa konferensseissa. Helmikuussa 2004 hän televisiolähetyksessä hyökkäsi Dafan kimppuun ja levitti vihaa myrkyttämään ihmisten mieliä.

Henkilökunta ja työosastot jotka pääasiassa ovat vastuussa Falun Gongin vainosta Sanhen kaupungissa (Kaupungin numero 065200)

Sun Diangao, Sanhen kaupungin puoluejohtaja, kaupungin puoluekomitean toimisto: 86-316-3212422

Li Zongyi, kaupungin kansan kongressikomitean johtaja,

Kaupungin kansan kongressikomitean toimisto: 86-316-3212519

Pääsihteeri: 86-316-3212558

Vierailijoiden toimisto: 86-316-3212500

Li Liancai, puolueen varasihteeri Sanhen kaupungissa, 86-316-3110208 (Kotiin)

Zhang Shanglin, entinen poliisilaitoksen varajohtaja (vastuussa Falun Gongin vainosta), 86-316-3213963 (Kotiin)

Liu Fuqiang, entinen "610 toimiston" johtaja; nykyinen poliisilaitoksen varajohtaja (vastuussa Falun Gongin vainoamisesta)

Li Ping, koulutustoimiston varajohtaja Sanhen kaupungissa, 86-316-3138388 (Kotiin), 86-13503165803 (Matkapuhelin)

Rehtori Li, Li Pingin isä, 86-316-3124158 (Kotiin)

Liu Baolai, Laki ja poliittisen komitean sihteeri Sanhen kaupungissa, Li Pingin lanko ja Liu Fuqiangin sukulainen, 86-316-3228188 (Kotiin

Yan Jianshu, Guobaon Poliisiosaston johtaja, 86-316-8113271 (matkapuhelin), 86-316-3130866 (Kotiin)

Yhteenkuuluvat työosastot:

Puoluekomitea/Sanhen kaupunki:

Pääsihteeri: 86-316-3213247

Konferenssihuone 86-316-3220071

Vierashuone: 86-316-3212833

Johtajan toimisto: 86-316-3212365

Toimistoja: 86-316-3212422, 86-316-3212433, 86-316-3215154, 86-316-3227076

Poliisiosasto:

Osaston johtajien toimistot (Xu Jingwen ja Kang Jingyu): 86-316-3212261

Toimisto: 86-316-3212391

Turvallisuusosasto: 86-316-3212252

Päivystystoimisto: 86-316-3212361, 86-316-3212362

Lakiosasto: 86-316-3224054

Aseistetun poliisin osasto: 86-316-3212291, 86-316-3125116

(1) "610 toimisto" on elin joka on erikoisesti luotu vainoamaan Falun Gongia, jolla on ehdoton valta puolueen hallinnollisten tasojen ja kaikkien muiden poliittisten ja laillisten järjestelmien yli.


Kiinaksi http://www.minghui.org/mh/articles/2004/5/2/73676.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a19973-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.