The Guardianin raportti: Kiinalaisen journalismin surullisuus

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Englantilaisen sanomalehden ”The Guardian’in reportteri Jonathan Watts julkaisi artikkelin 14. toukokuuta 2004, missä hän tutkii kiinalaista sanomalehtityötä. Hän käytti yhden viikon aikana ilmestyviä sanomalehtiä esimerkkeinä kuvaamaan kuinka kiinalaiset sanomalehdet ovat aina täytetty muodollisilla ja sensuroiduilla materiaalilla. Herra Watts kirjoitti artikkelissa myös tosiasiasta, että kiinalaiset lehtimiehet tuntevat olevansa avuttomia työssään. Hän uskoo, että medialle on tullut vaikeammaksi olla tuore ja alkuperäinen.

Jonathan Watts väittää, että ollessaan täynnä muodollisia, sensuroituja tietoja, valtion omistamat sanomalehdet (esim. kaikki suuret julkaisut Kiinassa) näyttävät olevan konkreettisia, mutta ne jättävät liian usein lukijansa kaipaamaan jotain tuoreempaa, mausteisempaa ja ravitsevampaa.

Hän käytti vertaukseen esimerkkinä Manner-Kiinassa viimeisen viikon aikana julkaistujen useiden sanomalehtien pääartikkeleita. Pääministeri Wen Jiabaon vierailusta Euroopassa oli kirjoitettu melkein identtisesti maan kaikissa sanomalehdissä. Raporttien koolla ja paikkavalinnalla oli hiuksenhienoja eroja – Pekingin Youth Daily antoi Wenin vierailulle suuren etusivun kohtelun kun taas Guangzhoun Daily laittoi sen kohtuulliseen sisäsivun palstaan, mutta sisältö oli sama. Se oli enimmäkseen kuiva, ennustettavissa oleva matka kauppasopimuksista ja kooperaatiosopimuksista, missä ainoa yllätys näytti olevan etukäteen valmistelematon Wenin huomautus, että Kiina saattaisi harkita uutta lakia jatkaakseen jälleen Taiwanin kanssa käsittelyä yhdistymisestä.

Syy tähän alkuperäisyyden puutteeseen kiinalaisessa lehdistössä oli itse asiassa se, että kaikki julkaisut käyttivät samaa toimittajaa: Xinhuan Uutistoimistoa. Monilla sanomalehdillä ei ole varaa pitää ulkomaisia kirjeenvaihtajien verkostoa, mutta ongelma Kiinassa on mieluummin sensuuri kuin varojen puute. Samalla kun monilla sanomalehdillä on käytettävissään muita kansainvälisiä uutislähteitä, kuten Reuter tai Associated Press, heidän sallitaan käyttää näiden uutissähkeitä vain tiettyihin artikkeleihin.

Näin ollen Pekingin Youth Daily ja China Daily käyttivät tällä viikolla ulkomaisia uutissähkeitä etusivun raportteihin Irakin vankiskandaalista, mutta mikään mannermaan julkaisu ei voisi uneksiakaan saman toimiston käyttämistä kopioimaan hallituksen päätöstä estää demokraattinen uudistus Hongkongissa tai kysymyksistä joita tiibetiläiset aktivistit ottivat esille Wenin Lontoon vierailun aikana.

Tällä viikolla pääasiallinen kotimainen uutinen on ollut lasten maitoskandaali, mikä on aiheuttanut vähintään kahdentoista lapsen kuoleman ravitsemushäiriöiden vuoksi. Väärät maitotuotteet sisälsivät alle kymmenesosan vaadituista vitamiineista, mineraaleista ja valkuaisaineita. Useat sanomalehdet, Peking Times mukaan lukien, raportoi kahdenkymmenenneljän ihmisen vangitsemisesta, heitä syytettiin vaarallisen ja heikkotasoisen tuotteen jakelemisesta. Laittaen päätökseen tiedon, että viranomaiset olivat ratkaisu pikemmin kuin ongelma, sen valokeilaa ei oltu laitettu liikeyrityksiin ja viranomaisiin, jotka olivat sekaantuneet skandaaliin, vaan huolestuneisiin kaupungin johtajiin, lakia voimassa pitäviin virkamiehiin ja kaupallisten yritysten edustajiin. Melkein kaikilla lehdillä oli lista hyväksytyistä maitotuotteista ja tutkimuksen ajan tasalle saatetusta tiedosta.

Tämän tärkeän artikkelin lisäksi, maukkain murunen jota tarjottiin uutisnälkäiselle yleisölle oli poliittisesti oikeat raportit taloudesta, olympialaisista ja hallituksen väittämästä että he olivat edistyneet ihmisoikeuksien asioissa.

Huolestumiset siitä, että Kiinan talous saattaa kasvaa liian nopeasti, ovat lisääntyneet viime vuoden puolestavälistä lähtien. Guangzhoun Daily raportoi paikallisen hallituksen suunnitelmista hillitä sijoituksia ja jäähdyttää markkinat betoniin, kiinteistöihin ja ostoskeskuksiin. Sanomalehdet kautta maan ilmaisivat virallisia toiveita, että teräksen putoavat hinnat ja öljyn nousevat hinnat voisivat toimia jarruna talouden kuumentuneiden sektorien laajenemiselle.

Tämä ei näytä sisältävän autotehtaita, mitkä jatkavat kasvamistaan nopeammin kuin uusia teitä voi tehdä. Huolissaan siitä, että kauhistuttava liikenne saattaisi viedä olympialaiset tuhoon vuonna 2008, Pekingin Youth Daily kiitti viranomaisia ”olympialaisten ajokaistojen” suunnittelemisesta, jotka pidetään auki ajoneuvoille, joilla on yhteys tapahtumaan.

Mutta useimmat näistä kotimaisista uutisista ovat mautonta ruokaa ja monet kiinalaiset lehtimiehet myöntävät henkilökohtaisesti, että he haluaisivat raportoida jännittävimmistä tapahtumista. Sen tekemiseen on kaupallinen kannustin, koska mediamarkkinat ovat tulossa kilpailevammaksi. People’s Dailykin, kommunistipuolueen äänitorvi, ymmärtää että propagandalla on rajansa jota lukijat voivat sietää. Tällä viikolla se ilmoitti, että se ei enää julkaise vanhanaikaista maakunnallista mainostussivua, jota maakunnan virkamiehet ovat käyttäneet mainostamaan itseään ja ylistämään paikallisen alueensa etuja.

Medialle näyttää kuitenkin pikemminkin tulleen vaikeammaksi olla tuore ja alkuperäinen. Vuosi alkoi kolmen lehtimiehen vangitsemisella Southern Metropolitan Dailyllä, jotka paljastivat viralliset SARSin salaamiset ja poliisien pahoinpitelyt. Kaksi tuomittiin myöhemmin vankilaan. Viranomaiset ovat tehneet selväksi, että he eivät pidä lehtimiehistä, jotka sujauttavat ajoittaista chilipippuria Xinhuan vatsantäytteen sekaan.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a19844-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.