Poliisit rukoilivat harjoittajan puolesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Jilinin maakunnassa on harjoittaja, jonka lempinimi on Hanmei. Muutaman vuoden ajan, johtuen hänen päättäväisyydestään Falun Dafan vahvistamisessa, poliisi on ahdistellut häntä useita kertoja. Keskustellessaan poliisien kanssa, Hanmei kohtasi heidät joka kerta avoimesti, ilman vihaa tai valituksen aihetta. Hän kertoi heille kuinka mahtava Falun Dafa on, ja että kaikki harjoittajat ovat hyviä ihmisiä. Kaikkien näiden vuosien totuuden selventämisen jälkeen, poliisit jotka määrättiin pidättämään hänet, muuttivat vähitellen mielipidettään Dafaa kohtaan. Poliisit tiesivät, että Hanmei on hyvä ihminen, mutta painostus yläpuolelta pakotti heidät pidättämään hänet joka kerta kun määräys tuli.

Hanmei pidätettiin uudestaan 2003, koska jotkut harjoittajat eivät olleet kestäneet ahdistelua kuulusteltavana ollessaan ja antoivat poliisille hänen nimensä. Kun poliisit tulivat pidättämään, hän selvensi heille rauhallisesti totuutta vainosta. Hanmei sanoi: ”Menneen kahden vuoden aikana te olette ne ihmiset, jotka ovat aina pidättäneet minut. Te kaikki tiedätte, että olen hyvä ihminen, mutta silti vainoatte minua. Missä on omatuntonne? Tiedän, että teitte sen työnne vuoksi, mutta teidän ei tulisi vainota hyvää ihmistä vain sen vuoksi, että haluatte pitää työnne. Vielä nytkään en vihaa teitä, enkä kosta teille, mutta haluaisin sanoa, että mitä olette tehneet Falun Dafan harjoittajille on vastoin lakia, ja tulevaisuudessa teidän täytyy maksaa rikoksistanne. Suoraan sanottuna teillä ei ole ollut mitään laillisia perusteita minun pidättämiselleni.” Poliisit olivat sanattomia, eivätkä tienneet mitä vastata hänelle. Hetken kuluttua eräs poliisi mursi hiljaisuuden ja sanoi: ”Sisko hyvä, tämä on sen vuoksi koska joku teki sinusta ilmoituksen. Jos emme pidättäisi sinua, emme voisi saattaa työtämme päätökseen.” Sen jälkeen poliisi vei hänet pidätyskeskukseen.

Muutaman päivän kuluttua Hanmei tuomittiin laittomasti pakkotyöleirille ja samojen poliisien, jotka olivat pidättäneet hänet, oli määrä kuljettaa hänet työleirille. Juuri ennen lähtöään työleirille, Hanmei törmäsi äskettäin pidätettyyn mies-harjoittajaan jota hän ei tuntenut. Hanmei näki, että miehellä ei ollut peseytymisvälineitä tai vaatteita mukana ja kysyi häneltä: ”Tulevatko perheenjäsenesi katsomaan sinua?” Mies-harjoittaja vastasi: ”minulla ei ole yhtään sukulaista.” Sillä hetkellä Hanmei ei ajatellut mitään, otti vain välittömästi taskustaan puolet rahoistaan ja antoi ne nuorelle miehelle, jotta hän voisi ostaa tarpeellisia tarvikkeita työleiriltä. Poliisit näkivät tapahtuman, mutta eivät estäneet häntä.

Mentyään autoon, poliisi kysyi Hanmeilta: ”Tunsitko tuon miehen?” Hanmei sanoi, ettei tuntenut häntä. Poliisi kysyi uudestaan: ”Jos et tuntenut häntä, miksi annoit hänelle rahaa?” Hanmei sanoi: ”Harjoittajina, jos jollakin on vaikeuksia, me autamme häntä.” Hanmei jatkoi: ”Mitä tahansa teemme, sen tarkoitus on antaa ihmisten tietää totuus Falun Dafasta. Olemme luopuneet monesta asiasta, koska sitä kautta useammat ihmiset voivat nähdä valheiden läpi.” Kuunneltuaan Hanmeitä, muutamien poliisien sydämet liikuttuivat. Kaksi poliiseista sanoi: ”Emme ymmärrä miksi lähetämme sinun kaltaisiasi hyviä ihmisiä vankilaan.”

Saavuttuaan työleirille, Hanmei jatkoi totuuden selvennystä työleirin poliisille. Fyysisen tarkastuksen jälkeen, työleiri kieltäytyi ottamasta häntä sisään. Koko prosessi kesti hyvin pitkän ajan. Kun Hanmei käveli ulos työleirin pääovesta, hän huomasi yllätyksekseen, että auto jolla hänet tuotiin työleirille, oli yhä pysäköitynä siellä. Kun poliisit huomasivat Hanmein tulevan ulos, yksi nuoremmista poliiseista juoksi iloisesti hänen luokseen ottamaan tavaroita hänen käsistään ja sanoi hänelle: ”Tiesimme kaikki, että tulisit takaisin.” Hanmei sanoi heille: ”Luulin, että olitte jo lähteneet.” Poliisi sanoi: ”Olemme odottaneet sinua täällä ja rukoilleet hiljaa puolestasi, koska uskomme, että olet todella hyvä ihminen, eikä sinua pitäisi vangita.”

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20014-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.