Eduskunnan ihmisoikeusryhmän puheenjohtajan Kari Uotilan tapaaminen eduskunnassa 26.5.02

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Olemme olleet eduskunnan ihmisoikeusryhmän jäseniin yhteydessä pääasiassa sähköpostin kautta, mutta olemme huomanneet, että materiaalin lähettämisellä ja sähköpostitse tapahtuvalla kommunikaatiolla ei ole samaa vaikutusta kuin puhelulla tai henkilökohtaisella tapaamisella.

Soitin Kari Uotilalle 25.4. ja kerroin, että tulemme Helsinkiin 26.4. tapaamaan Presidentin neuvonantajaa Jarmo Viinasta ja olisiko hänellä mahdollisuutta tavata meidät samana päivänä. Hänelle sopi klo 16 ja niin suuntasimme kohti eduskuntataloa hieman ennen klo 16. Uotila ilmaantui paikalle urheiluasussa, kertoi tapaamisemme jälkeen juoksevansa kotiinsa Espooseen.

Kari Uotila halusi tietää millä tavalla asiamme liittyi ihmisoikeuksiin. Kerroimme olevamme huolissamme Kiinassa jatkuvasti tapahtuvista ihmisoikeusrikkomuksista eri ryhmiä kohtaan ja jotka kohdistuvat erittäin julmalla tavalla Falun Gongin harjoittajiin. Hänen näkemyksenä asiasta perustui Amnesty Internationalin raportteihin ja virallisiin uutislähteisiin. Esimerkiksi muiden maiden julkisista lausunnoista, joissa Kiina tuomitaan ihmisoikeusrikkomuksista, hänellä ei ollut tietoa ja hän pyysi lähettämään sellaisia ja pitämään hänet ajan tasalla aina kun saamme niitä tietoomme. Kerroimme, kuinka mm. USA, Ruotsi, Saksa ja Englanti ovat ottaneet kantaa ja tuominneet Kiinan tapaukset. On tärkeää informoida häntä myös yksittäisistä tapauksista, joissa on selvät yksityiskohdat, uhrin nimi, päivämäärä, missä tapahtui jne.

Hänen mielestään myös Suomen tulisi ottaa virallisesti kantaa Kiinan harjoittaman vainon vuoksi ja hän aikoi keskustella ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Hän oli myös kiinnostunut Suomen Amnestyn suhtautumisesta asiaan. Hän pyysi myös ottamaan huomioon, että ihmisoikeusryhmä käsittelee koko maailmaa koskevia ihmisoikeusrikkomuksia.

Sovimme myös, että jatkossa liitämme aina postin mukaan saatekirjeen, jossa kerrotaan, mitä asia koskee, mitä toimenpiteitä se vaatii sekä yhteyshenkilön nimen, johon voi ottaa yhteyttä lisätietoja varten.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.