Turun Sanomat: Falun Gongin harjoittamista tukahdutettu kovin ottein

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomen Falun Dafa –yhdistys järjesti Kiinan ihmisoikeuksia käsittelevän lehdistötilaisuuden 13. toukokuuta. Tilaisuudessa oli paikalla mm. Suomen tietotoimisto ja Ylen radiouutiset. Seuraavana päivänä sanomalehdet läpi maan raportoivat tärkeistä ja ajankohtaisista Kiinan ihmisoikeusasioista, ja Falun Gongin vainosta.

Turun Sanomien artikkeli kertoo kuinka Kiinan talousihmeen varjoon on jäänyt maan ihmisoikeustilanne. Suomessa vierailulla ollut Harry Wu muistutti, että ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat entiseen tapaan.

Laogai-säätiön toiminnanjohtaja Harry Wu kertoi medialle, että Laogai-järjestelmä toimii edelleen Kiinassa, mutta rikoskategoriat ovat kuitenkin ajan myötä uudistuneet. Työleireillä tuomitaan muiden muassa katolisia ja internet-rikollisia sekä Falun Gongin harjoittajia.

Tampereen Aamulehti kertoi tarkemmin Laogai-vankilajärjestelmästä, jonne on tuomittu mm. suurin osa vangituista Falun Gongin harjoittajista. ”Laogai on maailman suurin pakkotyöhön perustuva vankilajärjestelmä, missä työnteon ohella harjoitetaan useiden raporttien mukaan kidutusta ja ”uudelleenkoulutusta.” Leireille tuomittujen on myös luovuttava ajatuksistaan, kuten Falun Gongista tai kristinuskosta.”

Kiinan pakkotyöleireillä eli laogaissa on arvioiden mukaan vähintään 100 000 Falun Gongin harjoittajaa.

Aamulehti mainitsi perjantain lehdessä, että maailmalla leviävä Kiina-ilmiö uhkaa jättää maan sisäiset ongelmat varjoonsa.

Lehti kertoi artikkelissa esimerkkinä Kiinan ihmisoikeustilanteesta Falun Gongin harjoittaja Dai Zhizhenin vainokokemuksen. Aamulehti kuvaili kuinka Dain aviomies menehtyi viranomaisten käsissä vuonna 2001, koska ei luopunut Falun Gongin harjoituksesta. Dai on kiertänyt nelivuotiaan tyttärensä Fadun kanssa jo 37 maassa kertomassa kohtalostaan, jotta Falun Gongin harjoittajien kokema vaino päättyisi.

Aasian tutkimuskeskuksen toiminnanjohtaja Erping Zhang kertoi Aamulehdessä, kuinka ”Kiinan hallitus hallitsee maata pelolla, propagandalla ja valheilla.” Hän sanoi ottaen esimerkiksi sen kuinka sars-kuumeen leviämistä peiteltiin kuukausia. ”Sensuuri koskee myös 1999 kiellettyä Falun Gong -liikettä, jota käsitteleviin sivustoihin ei tietokoneen käyttäjällä ole asiaa Kiinassa,” Zhang jatkaa. Falun Gongin harjoittamista on tukahdutettu kovin ottein.

Erping Zhang selitti lehdistötilaisuudessa tarkemmin Falun Gongin vainon syitä. Zhangin mukaan Falun Gong kiellettiin sen suosion takia: ”1990-luvun puoliväliin asti Falun Gong -harjoituksia suositeltiin valtionhallinnossa terveyttä edistävänä liikuntamuotona ja esiteltiin ulkomaillakin foorumeilla kiinalaisen kulttuurin ilmentymänä.”

”Kiellosta päätettiin 1999 sen jälkeen, kun Falun Gongin harjoittajien lukumäärä nousi turvallisuusministeriön laskelmien mukaan vähintään 70 miljoonaan”, Zhang kertoi.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.