EFGIC: Viidennen jokavuotisen Maailman Falun Dafa–päivän juhlia vietettiin yli 50 maassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

New Yorkin Falun Gongin harjoittajat esittivät tanssin “Taivaallinen spektaakkeli,” jossa esitetään näytelmä muinaisesta kiinalaisesta tarusta, joka kertoo että 10 000 vuotta sitten Buddha näki, että ihmiskunnan moraalin rappeutuminen toisi vaaran eläville olennoille, ja päätti laskeutua alas ihmismaailmaan. Taru kertoo että Taivaallinen Valtakunta täytettiin sen jälkeen musiikilla ja tanssilla.
LONTOO (EFGIC) – Pariisista Sydneyhin ja Lontoosta Tokioon, Falun Gongin harjoittajat arviolta 50 maassa järjestivät toimintaa, juhlien menetelmän julkisuuteen tuomisen 12. vuosipäivää. Menetelmä esiteltiin ensimmäisen kerran hra Li Hongzhin toimesta vuonna 1992.

Juhlat sisälsivät perinteistä tanssia, laulua ja Falun Gongin harjoituksien esittelyä.

Useimmissa kaupungeissa aktiviteetit sisälsivät myös vakavan viestin, kun puheet ja valokuvanäyttelyt paljastivat yksityiskohtia väkivaltaisesta, meneillään olevasta Falun Gongin harjoittajien vainosta Kiinassa. Joissakin kaupungeissa Falun Gongin harjoittajat paljastivat poliisin ja työleirin virkamiesten käyttämiä kidutustekniikoita osana Kiinan laitonta kampanjaa, jossa Falun Gongin harjoittajia ”muutetaan,” jotta he hylkäisivät vakaumuksensa.

Falun Gong on perinteinen meditaatioharjoitus, jolla on juuret muinaisessa Kiinan kulttuurissa. Harjoitus kukoisti 1990 luvulla, ja Kiinan hallituksen arvion mukaan vuoden 1998 lopulla menetelmällä oli 70-100 miljoonaa harjoittajaa.

Heinäkuussa 1999, Kiinan silloinen johtaja Jiang Zemin käynnisti kuitenkin maanlaajuisen kampanjan “hävittämään Falun Gongin” pelätessään, että harjoituksen laajamittainen suosio varjostaisi hänen omaa perintöään. Kiina-tarkkailijat uskovat, että Jiangilla oli myös muita henkilökohtaisia motiiveja hyökätessään perinteistä kiinalaista harjoitusta vastaan.

Yli kymmenessä maassa ympäri maailmaa, sekä siviili- että rikosoikeusjuttuja on nostettu Jiangia ja muita Kiinan virkamiehiä vastaan, joiden tiedetään olevan pääasiallisia Falun Gongin vainon alullepanijoita Kiinassa. Oikeustoimet syyttävät Jiangia ja hänen tukijoitaan kidutuksesta, kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. (uutiset / verkkosivu)

Ehkäpä merkittävin oikeusjutuista on joukkokanne joka nostettiin Chicagossa 2002, nimeten Jiangin ja 610-viraston syytetyiksi. Gestarpo-tyylinen 610-virasto on Jiangin luoma virasto ja suunniteltu erityisesti Falun Gongin ”hävittämistä” varten. Suulliset perustelut joukkokanteelle, joka on nyt vetoomuksessa seitsemännen hallintopiirin oikeudessa, kuullaan toukokuun 27. päivä Chicagossa.

# # #

# # #

TAUSTAA

Falun Gong, joka tunnetaan myös nimellä (Falun Dafa) on täysin rauhanomainen kehon ja mielen harjoitus, jossa on viisi liikesarjaa. Harjoittaminen perustuu periaatteisiin: totuudenmukaisuus, laupeus ja kärsivällisyys. Falun Gongia opetettiin yksityisesti tuhansia vuosia, ennen kuin se tuotiin julkisuuteen Mestari Li Hongzhin toimesta Kiinassa vuonna 1992. Harjoituksella on juurensa kiinalaisessa kulttuurissa, mutta se ei ole suoranaista sukua buddhalaisuuden tai taolaisuuden harjoituksille. Esittelynsä jälkeen Falun Gong levisi nopeasti suullisesti ja sitä harjoitetaan tällä hetkellä yli 60 maassa. Miljoonat ihmiset ovat huomanneet huomattavan positiivisen vaikutuksen terveydessään harjoittaessaan Falun Gongia. Falun Gongin opettaja Li Hongzhi on saanut satoja kunniamainintoja, ja hän on ollut kolmena vuotena mm. Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaana.

Vuonna 1999 kun Falun Gongin harjoittajia oli lähes 100 miljoonaa – kymmeniä miljoonia enemmän kuin kommunistisessa puolueessa jäseniä – Jiang Zeminin johdolla (raportti)Kiinan hallinto kielsi Falun Gongin. Käynnistettiin voimakas kampanja, jossa mediaa käytettiin levittämään valheita ja lavastamaan Falun Gong, saaden sen näyttämään syylliseltä. Kykenemättömänä murskaamaan tahdon miljoonilta ihmisiltä, jotka olivat kokeneet positiivisia muutoksia terveydessään, Jiangin hallinto on voimistanut kampanjaa nostamaan yleisen mielipiteen Falun Gongia vastaan, samalla vangiten, kiduttaen ja jopa murhaten niitä, jotka harjoittavat sitä.

Yli neljän vuoden aikana Kiinan viranomaisten käsissä kuolleiden Falun Gongin harjoittajien vahvistettu lukumäärä Falun Dafan informaatiokeskuksen mukaan on 881 (raportit / lähteet), kun todellinen luku Kiinan sisäisten tietojen mukaan on yli 2000. Asiantuntijat sanovat, että luku on paljon suurempi. Satoja tuhansia ihmisiä on pidätetty; tuhansia on tuomittu vankiloihin ja mielisairaaloihin; yli 100 000 on tuomittu laittomasti työleireille ilman oikeudenkäyntiä.


# # #

Ottakaa yhteyttä Euroopan Falun Gongin tiedotuskeskukseen saadaksenne enemmän tietoa
Peter Jauhal 44 (0) 7717 508 268 Nicolas Schols 32 (0) 479875734
Sähköposti: [email protected]
YHTEYSTIEDOT SUOMESSA - Mikko Mattila +358 40 5044 838


www.falundafa.org
www.faluninfo.net
www.flgjustice.org

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.