Helsingin Sanomat: Hongkong valmistelee ihmisoikeuksia runttaavia turvallisuuslakeja

Mielenosoitukset suurimpia sitten Kiinalle siirtymisen

HONGKONG/SHANGHAI. Hongkong valmistelee turvallisuuslakeja, jotka tekevät mahdolliseksi ihmisoikeuksien runttaamisen. Vaikka suurin osa kansalaisista on lakeja vastaan, näyttää vahvasti siltä, että erityishallintoalueella voidaan heinäkuussa jakaa tuomioita Kiinan-vastaisesta "kumouksellisuudesta".

Ihmisoikeusjärjestöt, talousvaikuttajat ja useiden maiden hallitukset ovat ilmaisseet huolensa vapauksia polkevien lakien käyttöönotosta.

"Lakiehdotus ei ole linjassa kansainvälisten ihmisoikeusperiaatteiden kanssa. Se tekisi Hongkongista poliisivaltion", sanoi ihmisoikeusasiantuntija Frances D'Souza Hongkongin journalistiliiton tilaisuudessa joulukuun alussa.

Kumouksellisuuden vastainen laki mahdollistaa hänen mukaansa esimerkiksi sen, että henkilö voi tietämättään syyllistyä maanpetokseen.

Hongkongin miniperustuslain artikla 23 velvoittaa hallintoa säätämään lait muun muassa maanpetoksesta, kumouksellisuudesta ja separatismista.

Turvallisuuslaeista on tähän mennessä julkaistu vain epämääräinen hahmotelma, jossa valtioon kohdistuvien rikosten rangaistus kovenee elinkautiseen vankilatuomioon ja poliisi saa laajemmat tutkintaoikeudet. Lakiluonnosta ei ole annettu yleisön nähtäväksi, vaikka sitä on vaatinut esimerkiksi Euroopan parlamentti.

Ehdotus siirtyy lainsäädäntöelimen käsittelyyn helmikuussa. Lait on tarkoitus panna täytäntöön heinäkuussa.

Turvallisuuslait ovat olleet otsikoissa syyskuusta alkaen, jolloin viranomaiset antoivat kansalaisille kolmen kuukauden kommentointiajan. Joulun alla mieltään osoittivat ensin 60 000 lakiehdotuksen vastustajaa, sitten suuri joukko sen puolustajia. Mielenosoitukset olivat suurimpia sitten Hongkongin Kiinalle siirtymisen.

Lakien puolustajien mielestä uusi lainsäädäntö on välttämätön kansallisen turvallisuuden vuoksi. Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Hongkongin nykyiset lait ovat riittäviä.

Lakien avulla emämaa saisi Hongkongista entistä tiukemman otteen ja pääsisi iskemään toisinajattelijoihin. Turvallisuuslakien käyttö kriitikoiden vaientamiseen on yleinen tapa Kiinassa, muistutti yhdysvaltalainen Human Rights in China -järjestö.

Hongkongilaisen Human Rights Monitor -järjestön johtaja Law Yuk-kai pitää lakien toimeenpanoa varmana. Ainoana viranomaisten painostuskeinona hän näkee kansalaisten ja kansainvälisen yhteisön mielipiteiden esille tuomisen.

"Iso pomo ei ole Hongkongissa. Viranomaiset eivät voi pudottaa lakiehdotuksesta mitään pois, koska se on laadittu yhdessä Kiinan kanssa. He voivat ainoastaan tehdä siihen muutoksia", hän totesi.

Turvallisuuslakien todennäköisimpiä uhreja ovat hänen mukaansa Hongkongissa sijaitsevat Kiina-kriittiset ihmisoikeusjärjestöt ja Falun Gong -liike.

China Labor Bulletinin johtaja Han Dongfang pitää lakisuunnitelmaa työnväenliikkeen tuhona. Hongkongilaiset ammattiyhdistysliikkeet, jotka osoittavat solidaarisuutta kiinalaisille voitaisiin tuomita hallituksen horjuttamisyrityksestä. Kiinan puolella työntekijöiden järjestäytyminen on laitonta.

Hanin järjestö auttaa Kiinan työläisiä puolustamaan oikeuksiaan muun muassa korruptoituneita paikallishallituksia vastaan. "Syyte valtionsalaisuuksien varastamisesta kun pyydän puhelimitse tietoja hiilikaivosonnettomuudesta", hän antaa esimerkin siitä, miten uudet lait vaikeuttaisivat työn tekoa.

"On paradoksaalista, että kun Mannerkiina liikkuu kohti kansainvälisempiä lakikäytäntöjä, Hongkong kulkee päinvastaiseen suuntaan", Han totesi.

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.