Yleisökirjoitus sanomalehti Keskisuomalaisessa: Kiina-ilmiön ihmisoikeudet

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiina-ilmiöstä puhuttaessa on hyvä tuoda esille Kiinan vaikea ihmisoikeustilanne, josta myös Suomessa useat tahot ovat tietoisia.

Keskisuomalaisen Kiina-ilmiö kirjoituksessa tuotiin esille kuluttajan valinta. Ostaessamme halpaa tuotetta emme useinkaan tule ajatelleeksi, missä olosuhteissa se on voitu tehdä. Kiinassa on useita pakkotyöleirejä, joihin ihmiset on pakotettu ilman mitään oikeudenkäyntiä. Vankeja myös pahoinpidellään ja kidutetaan pakkotyön lisäksi. Leirien johtajille ja vanginvartijoille annetaan jopa palkkioita ja ylennyksiä mitä ankarammin he toimivat. Suuri osa leireille vangituista ihmisistä on Falun Gongin harjoittajia. Kiinalaiset Falun Gongin harjoittajat ovat keränneet pakkotyöleirien ja vankiloiden toiminnasta hyvin yksityiskohtaista tietoa, joka on sitten välitetty mm. länsimaisten ihmisoikeusjärjestöjen tietoon. Työleireillä vangittuina olleet harjoittajat ovat raportoineet tuotteista, joita he joutuivat tekemään orjatyötä vastaavissa olosuhteissa. Lista sisältää mm. peruukkeja, syömäpuikkoja, tekokukkia, kynttilöitä ja leluja, jotka kaikki tehtiin vientiä varten, sillä paketeissa oli englanninkieliset tekstit. Raporteissa kerrotaan myös kuinka mm. syömäpuikkoja tehdään äärimmäisen epähygieenisissä oloissa, jopa haavaisin ja märkivin käsin. Vangit joutuvat myös käsittelemään myrkyllisiä aineita ilmaan minkäänlaisia tarvittavia suojia.

Yritysetiikan ylläpitämiseksi on hyvä selvittää, minkälaisissa olosuhteissa Kiinassa alihankintatyöt tehdään. Esille tulleissa tapauksissa yritys on esim. teettänyt alihankintatyöt kiinalaisella yrityksellä, joka on päällisin puolin kunnollinen, mutta ko. yritys on sitten tehnyt töitä alihankintana myös pakkotyönä, länsimaisen yrityksen tietämättä.

Falun Gong on perinteinen kiinalainen qigong / meditaatioharjoitus, jolla ei ole mitään poliittisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.