Falun Dafan harjoittaja menettää puolet painostaan oltuaan vankeudessa kolme ja puoli vuotta

Yli kaksi vuotta vapautumisensa jälkeen Yang Zhaoxia kertoi vankeutensa aikana kärsimästään vainosta.

“Minut pidätettiin 31. elokuuta 2016 sen jälkeen, kun minut oli ilmiannettu viranomaisille puhuttuani ihmisille Falun Gongista. Suiningin piirikunnan poliisilaitoksen viranomaisia pidätti minut 15 päiväksi. Kun minut vapautettiin, Suiningin sisäisen turvallisuusviraston, Lingchengin ja Wanglinin kaupungin poliisiaseman viranomaiset jatkoivat häirintääni. He yrittivät myöhemmin pidättää minut uudelleen, mutta välttääkseni vainoa pakenin ja piilouduin sukulaiseni luokse.

Kun palasin kotiin syyskuussa 2017 auttamaan sadonkorjuussa, poliisi pidätti minut ja vei minut Xuzhoun kaupungin pidätyskeskukseen. Minut tuomittiin 6. syyskuuta 2018 kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen ja siirrettiin Changzhoun naisvankilaan 25. joulukuuta samana vuonna.

Iltapäivällä saavuttuani vankilaan vartijat tuhosivat vaatteeni ja pakottivat minut allekirjoittamaan lausunnon, että olin antanut siihen luvan. Sitten he pakottivat minut pukemaan ylleni vangin vaatteet. Illalla, kun vartijat jakoivat hygieniatuotteita uusille, vasta tulleille vangeille, he jättivät minut väliin. Kun vangit kävivät suihkussa, jouduin seisomaan aulassa.

Kuukauden kuluttua minut siirrettiin 29. osastolle, ja vanki nimeltä Wang määrättiin valvomaan minua ympäri vuorokauden.

Eräänä päivänä vartija pakotti minut kyykistymään eteensä ja alkoi nuhdella minua Falun Gongin harjoittamisesta. Sanoin hänelle, että en rikkonut mitään lakia harjoittamalla Falun Gongia ja että yhteiskunta vieläpä hyötyi harjoituksesta. Hän raivostui ja löi minua kirjalla kasvoihin huutaen samalla: ”Uskallatkin väittää olevasi syytön. Vihjaatko, että hallitus teki virheen [tuomitessaan sinut]?” Hän oli niin tunteen vallassa, että hänen kasvonsa olivat vääristyneet.

Eräänä aamuna minut vietiin hikipajaan opettelemaan vankilan sääntöjä. Minut määrättiin istumaan selkä suorassa opintojakson aikana. Pieninkin liike antoi vartijoille aiheen herjata minua. Palattuani selliin päivällisen jälkeen jouduin seisomaan paljain jaloin kiilalaudalla (kuin pyykkilauta). Reilun tunnin kuluttua jalkani olivat niin tunnottomat ja kipeät, etten voinut enää seistä. Yöllä minun piti nukkua kapealla käytävällä. Koska sänky vei suurimman osan käytävän tilasta, heräsin usein siihen, kun WC:ssä käyvät vangit ahtautuivat sänkyni ohi.

Koska kieltäydyin luopumasta Falun Gongista, jouduin usein seisomaan liikkumatta tuntikausia pidellen samalla käsissäni vankilan sääntöjä. Jos minut määrättiin vartiovuoroon yöllä, jouduin seisomaan kahden tunnin ajan, kun normaali yövuoro oli vain yhden tunnin mittainen. Vakavan univajeen vuoksi riuduin ja laihduin. Jalkani olivat niin turvonneet, etteivät enää mahtuneet kenkiin. Pohkeitteni lihakset näyttivät siltä, kuin ne olisivat pahasti palaneet. Suuret ihoalueet olivat mustelmilla katkenneiden pintaverisuonien seurauksena, mikä teki niistä entistä kauhistuttavampia katsella.

Vankilaan mennessäni painoin 85 kiloa. Valvottamisen lisäksi vartijat antoivat minulle vain kananmunan kokoisen riisipallon joka aterialla. Muutaman kuukauden kuluttua aloin kärsiä kovista vatsakivuista ja painoni putosi nopeasti 45 kiloon.

Sain käyttää WC:tä vain kerran päivässä, ja siihenkin minun piti ensin kysyä lupa vartijoilta. Kun minulta evättiin WC:n käyttö, jalkani tärisivät ja joskus minusta tuntui, että rakkoni oli räjähtämässä. Pitkän pidättämisen jälkeen virtsani oli yleensä tummanruskeaa ja sameaa.

Niin kauan kuin me Falun Gongin harjoittajat pysyimme lujina uskossamme, jouduimme tehtävään määrättyjen vankien mielivaltaisen fyysisen ja sanallisen pahoinpitelyn kohteeksi. Meille annettiin jatkuvasti materiaalia opiskeltavaksi (osana vankilan pyrkimyksiä aivopestä harjoittajia). Jos emme oppineet sisältöä ulkoa, vangit kielsivät meitä syömästä, käymästä suihkussa tai WC:ssä. Kerran minulta kiellettiin peseytyminen yli 50 päivän ajaksi kesä-heinäkuun välisenä aikana. Hiukseni sotkeutuivat ja takertuivat yhteen ja haisin hirveälle.

Kun jotkut harjoittajat menivät syömälakkoon protestoidakseen vainoa vastaan, heitä pakkosyötettiin. Yleensä vartijat sitoivat harjoittajan kädet ja jalat tuoliin. Muutama roteva miesvanki piti häntä paikallaan. Sitten yksi heistä avasi metallipuikolla suun pakkosyöttöä varten. Useimmat harjoittajat kamppailivat voidakseen hengittää ja kärsivät kivusta.

Kerran yli 60-vuotiasta Jing Peixiaa alettiin pakkosyöttää aamulla. Vartijat jättivät syöttöletkun hänen vatsaansa ja ottivat sen ulos vasta neljältä iltapäivällä. Putkesta tippui verta, kun se otettiin pois. Lisäksi vartijat pitivät Jingiä niin, että hänen kätensä olivat käsiraudoissa selän takana koko päivän. Kun muut olivat lounaalla, vartijat ripustivat hänet ranteista vetämällä hänen käsiään ylös selän takaa. Fyysinen ja henkinen kidutus oli sanoinkuvaamatonta.

Moittiessaan minua osaston johtaja Zhang Yun uhkasi riisua vaatteeni. Hän väitti myös, että ei ollut väliä, kuinka ankarasti he kiduttaisivat minua, sillä sitä ei tehtäisi niin, että menehtyisin.

Koko vankeuteni ajan minulta evättiin kaikenlainen yhteydenpito perheeseeni, kuten henkilökohtaiset vierailut, puhelut tai kirjeet. Lapseni matkustivat aina vankilaan tapaamaan minua, mutta vartijat ajoivat heidät pois.”

Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2023/9/5/211170.html